Kuninkaiden aika - viisautta ja virheitäSample

Kuningas Daavid
Daavid oli päässyt vihollisistaan eroon ja hallitsi Saulin jälkeen kuninkaana koko Israelia. Hänellä oli kuitenkin vielä yksi unelma: hän halusi rakentaa Jumalalle temppelin. Jumalan konkreettisena ”asuinpaikkana” oli edelleenkin liitonarkku, jota säilytettiin autiomaavaelluksen aikaisessa teltassa. Daavidin mielestä Jumala ansaitsi jotain parempaa ja näyttävämpää. Profeetta Natankaan ei aluksi yhtään epäillyt Daavidin suunnitelman hienoutta.
Mutta Jumalalla olikin toiset suunnitelmat, jotka hän paljasti Natanille. Niihin Daavidkin tyytyi. Daavidin poika tulisi rakentamaan temppelin – ja näin todella aikanaan kävi. Daavidin pojan Salomon temppeli olikin aikansa hienoimpia rakennuksia.
Meillä voi olla monia hienoja ja hyviä suunnitelmia elämässämme. Joskus Jumala haluaa kuitenkin kuljettaa meitä jotain toista tietä kuin itse ajattelemme hyväksi. Hän näkee tulevaisuuteen ja tietää, mikä on koko elämämme kannalta parasta. Siksi kannattaa aina kysyä neuvoa häneltä myös sellaisiin suunnitelmiin, jotka ulkoisesti näyttävät toteuttamisen arvoisilta. Jumala vastaa joskus myös sulkemalla ovia edessämme tai avaamalla uusia yllättäviä mahdollisuuksia. Joskus Jumalan vastaus on ”Odota!”, vaikka kovasti haluaisimme saada selkeän vastauksen heti. Tietämättömyys ja epävarmuus pitävät meidät usein lähempänä Jumalaa kuin helppo elämä. Ja suurin onni onkin siinä, että elämme lähellä Jumalaa!
Keskustelukysymyksiä
- Miksi Daavidin ajatus temppelin rakentamisesta näytti aluksi profeetta Nataninkin mielestä kannatettavalta?
- Mitä kaikkea Jumala lupasi Daavidille?
- Mitä luulet, miksi Jumala ei antanut Daavidin rakentaa temppeliä?
- Miksi kaikkien ei ole tarkoitus tehdä kaikkea, vaan ihmisillä on omat tehtävänsä?
- Mitkä ovat omat unelmasi? Odotatko Jumalan täyttävän ne?
Scripture
About this Plan

Tässä 14 päivän lukuohjelmassa tutkitaan Israelin kuninkaiden aikaa. Lukuohjelmaan sisältyy hartaudet, podcastit ja keskustelukysymyksiä esimerkiksi raamattupiiriä varten. Kuninkaiden aikana Israel kehittyi vähitellen vauraaksi valtioksi. Hyvinvoinnin keskellä Jumala kuitenkin unohtui ja vaikeudet alkoivat: kuninkaat sortuivat synteihin, valtakunta hajosi kahtia ja viimein tuhoutui. Vaikeina aikoina Jumala kutsui profeettoja muistuttamaan kansaa itsestään ja tahdostaan.
More
Related Plans

Financial Discipleship – the Bible on Cosigning

Walk With God: 3 Days of Pilgrimage

Chosen for Love: A Journey With Jesus

Sickness Can Draw You and Others Closer to God, if You Let It – Here’s How

01 - LORD'S PRAYER: Meditations by W. Phillip Keller

Acts 21:17-22:21 | Staying True to Christ

Sporting Life - God in 60 Seconds

THE UPSIDE-DOWN KINGDOM: A 7 - Day Disovery of How God's Patterns for Living Turn Our Lives the Right Way Up by Youth Alive Aus

Unstoppable
