Kuninkaiden aika - viisautta ja virheitäSample

Ylistäkää Herraa!
Daavid aloittaa ja päättää tämän laulunsa sanoihin ”Kiitä Herraa”. Aivan kuin hän puhuisi itselleen, muistuttaisi itseään jostain tärkeästä. Daavid rohkaisee itseään luettelemalla Jumalan hyviä tekoja, mikä onkin loistava keino tulla hyvälle tuulelle. Kyllä, Jumala on minulle hyvä! Kukaan ei rakasta minua niin kuin Jumala rakastaa. Hän antaa minulle virheittenikin jälkeen uuden alun ja johdattaa minua joka päivä.
Oikeastiko Jumala parantaa kaikki sairautemme? Miksi meillä sitten on sairaaloita ja lääkäreitä? Jumala toimii myös lääkäreiden kautta – mutta heidänkään avullaan eivät kaikki parane. Psalmissa viitataankin myös tulevaan aikaan, taivaaseen, jossa ei ole enää mitään kipua eikä kyyneliä. Jumalan vanhurskaus eli oikeamielisyys näkyy jo nyt esimerkiksi silloin, jos hänen lakeihinsa perustuvat lakimme suojelevat heikompia, mutta vasta taivaassa pääsemme täydellisesti nauttimaan siitä.
Ikuisen nuoruuden lähde ei löydykään kosmetiikasta tai ruokavaliosta, vaan Jumalasta. Hän uudistaa ihmisen sielun, vaikka ruumis rapistuisikin. Oletko koskaan nähnyt jonkun Jeesukseen uskovan vanhuksen tuikkivia silmiä? Niistä loistaa Jumalan kirkkaus. Siihen kirkkauteen kaikki häneen uskovat pääsevät kerran taivaassa.
Keskustelukysymyksiä
- Luettele ainakin kolme hyvää asiaa, jotka Jumala on tehnyt sinulle.
- Miksi Jumalan hyviä tekoja kannattaa muistella?
- Mitä armolla ja rakkaudella seppelöiminen voisi tarkoittaa?
- Kuinka kaukana itä on lännestä?
- Mitä käytännössä tarkoittaa Jumalan rakastaminen ja pelkääminen? Miten ne liittyvät yhteen?
Scripture
About this Plan

Tässä 14 päivän lukuohjelmassa tutkitaan Israelin kuninkaiden aikaa. Lukuohjelmaan sisältyy hartaudet, podcastit ja keskustelukysymyksiä esimerkiksi raamattupiiriä varten. Kuninkaiden aikana Israel kehittyi vähitellen vauraaksi valtioksi. Hyvinvoinnin keskellä Jumala kuitenkin unohtui ja vaikeudet alkoivat: kuninkaat sortuivat synteihin, valtakunta hajosi kahtia ja viimein tuhoutui. Vaikeina aikoina Jumala kutsui profeettoja muistuttamaan kansaa itsestään ja tahdostaan.
More
Related Plans

Financial Discipleship – the Bible on Cosigning

Walk With God: 3 Days of Pilgrimage

Chosen for Love: A Journey With Jesus

Sickness Can Draw You and Others Closer to God, if You Let It – Here’s How

01 - LORD'S PRAYER: Meditations by W. Phillip Keller

Acts 21:17-22:21 | Staying True to Christ

Sporting Life - God in 60 Seconds

THE UPSIDE-DOWN KINGDOM: A 7 - Day Disovery of How God's Patterns for Living Turn Our Lives the Right Way Up by Youth Alive Aus

Unstoppable
