Tule ja katsoSample

Kuningas
”Ei meillä ole muuta kuningasta kuin keisari.” (Joh. 19:15)
Pilatuksen kuulustellessa Jeesusta, hän kysyi, oliko tämä juutalaisten kuningas. Jeesus ei vastannut suoraan, mutta kertoi, ettei hänen kuninkuutensa ollut tästä maailmasta (18:33-37). Ruoskittuaan Jeesuksen Pilatus toi hänet ylipappien eteen ajatellen, että kenties tämä riittäisi ja kysyi heiltä, että pitäisikö hänen ristiinnaulita heidän kuninkaansa. Silmääkään räpäyttämättä he sanoivat, ettei heillä ole kuningasta vaan keisari. He halusivat päästä niin kovasti Jeesuksesta eroon, että he torjuivat Messiaan ja valitsivat mieluummin vihaamansa valloittajan palvonnan. Jumalan olisi tullut olla heidän ainoa kuninkaansa ja nyt he käänsivät selkänsä hänelle kadottaen olemassaolonsa perimmäisen syyn. Sen sijaan, että olisivat kutsuneet kansaa kääntymään Jumalan puoleen, he tunnustivat alamaisuuttaan Roomalle. Suostummeko me yksilöinä, seurakuntina ja kirkkoina Jeesuksen alamaisuuteen vai palvommeko me enemmän ihmisviisautta, joka saa meidät lopulta kääntämään selkämme Jumalalle? Onhan sinulla Kuningas?
Scripture
About this Plan

Tule ja katso -lukusuunnitelman kanssa luet Johanneksen evankeliumin 21 päivässä. Päivittäiset hartaustekstit rohkaisevat sinua Jeesuksen seuraamiseen ja opetuslapsen elämäntapaan Pyhän Hengen voimassa, jotta evankeliumi julistettaisiin kaikille luoduille.
More
Related Plans

5 Days of 5-Minute Devotions for Teachers

Uncharted: Ruach, Spirit of God

What a Man Looks Like

When Your Child’s LifeStyle Choices Hurt – Guidance for Hurting Parents

I'm Just a Guy: Who Feels Alone

Engaging in God’s Heart for the Nations: 30-Day Devotional

Don't Quit

7 Devotions to Help You Discover God’s Restorative Power

Spirit-Led Emotions: Mastering Emotions With Holy Spirit
