Tule ja katsoSample

Voittajan puolella
”Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman.” (Joh. 16:33)
Maailmaan mahtuu monenlaista vaikeutta ja ahdistusta. Jumalan sanaan sitoutunut Jeesuksen opetuslapsi voi kokea suurta ahdistusta jo pelkästään siksi, kun näkee, millä vauhdilla ympäröivä yhteiskunta kääntää selkäänsä Jumalalle ja hänen sanalleen. Kaiken ahdistuksen keskellä voimme olla rohkeat, sillä Jeesus on jo voittanut. Hän kukisti synnin, kuoleman ja pahan vallan. Jumala on alistanut kaiken hänen valtaansa ja settanut hänet kaikkien valtojen, voimien, mahtien ja herruuksien yläpuolelle (Ef. 1:21-22). Hän palaa kerran kirkkaudessaan (Mark. 13:26-27) ja silloin kaikkien niin taivaassa kuin maan päällä ja maan alla on polvistuttava Jeesuksen nimeä kunnioittaen ja tunnustettava, että hän on Herra (Fil. 2:10-11). Me voimme olla maailmassa monin tavoin ahtaalla, mutta meillä on toivo, sillä me tiedämme kuinka kaikki kerran päättyy ja me saamme perinnön, joka ei turmellu, tahraannu eikä kuihdu (1. Piet. 1:4). Tätä toivon sanomaa saamme julistaa niin lähellä kuin kaukana.
Scripture
About this Plan

Tule ja katso -lukusuunnitelman kanssa luet Johanneksen evankeliumin 21 päivässä. Päivittäiset hartaustekstit rohkaisevat sinua Jeesuksen seuraamiseen ja opetuslapsen elämäntapaan Pyhän Hengen voimassa, jotta evankeliumi julistettaisiin kaikille luoduille.
More
Related Plans

5 Days of 5-Minute Devotions for Teachers

Uncharted: Ruach, Spirit of God

What a Man Looks Like

When Your Child’s LifeStyle Choices Hurt – Guidance for Hurting Parents

I'm Just a Guy: Who Feels Alone

Engaging in God’s Heart for the Nations: 30-Day Devotional

Don't Quit

7 Devotions to Help You Discover God’s Restorative Power

Spirit-Led Emotions: Mastering Emotions With Holy Spirit
