Pääsiäisen henkilöhahmot: Simon PietariEsimerkki

Pääsiäiskertomusta ei voi kertoa puhumatta Pietarin järkyttävästä kieltämisestä.
Miten omistautunut opetuslapsi yhtäkkiä kääntyy Jeesusta vastaan? Ajattelen, että ymmärtääksemme meidän täytyy astua hänen sandaaleihinsa noina traagisina varhaisen aamun tunteina. Kieltämiskohtaukset tulevat tuon pitkän ja tunnetasolla kuluttavan viikon loppupuolella, joka alkoi suuren ilon ja lupauksen merkeissä.
Kaikki alkaisi tunnehuipulla, Jeesuksen saapuessa voittoisasti kaupunkiin aasilla ratsastaen palmunoksia heiluttavan kannattajajoukon tervehtiessä Juutalaisten Kuningasta. Jeesus täytti Sakarjan profetian tulevasta epäsovinnaisesta kuninkaasta, joka ei ratsastaisi Jerusalemiin sotaratsulla, vaan nöyrällä kuormajuhdalla.
Kun päivät kuluivat, tunne vaarasta kasvoi. Kuiskailtiin uskonnollisten johtajien juonista, salaisista suunnitelmista vangita Jeesus ja opetuslapset. Pietaria ja muita opetuslapsia on täytynyt turhauttaa, ettei Jeesus vaikuttanut tekevät mitään estääkseen uhkaa toteutumasta tai vastustaakseen sitä. Aika ajoin Jeesus vaikutti pahentavan kahtiajakoa, ajaessaan kauppiaat ja rahanvaihtajat temppelistä ja ennustaessaan, että Herodeksen mahtava rakennus, Israelin kansallisen ylpeyden lähde, tuhottaisiin kursailematta ei-niin-kaukaisessa tulevaisuudessa.
Kaikki kuitenkin kärjistyi, kun Jeesus ja opetuslapset nauttivat pääsiäisateriaa huoneessa, jonka Pietari ja Johannes olivat varmistaneet olevan valmiina. Mukana oli kaikki pääsiäisaterian tyypilliset elementit, paitsi että Jeesus jatkoi puhumista tulevasta vangitsemisestaan ja kuolemasta vihollistensa käsissä. Miten kuningas voisi hallita, on Pietarin täytynyt miettiä, kun Hän näytti niin vangituksi tulemisen kohtaloonsa alistuneelta? Jeesus kuitenkin jatkoi ja mainitsi, että jättäisi heidät ja lähettäisi Jumalan Hengen – tulevaisuudennäkymä, joka sai heidät surullisiksi ja vähän vihaisiksi.
Pietari oli jättänyt kaiken ja laskenut elämänsä sen varaan, että Jeesus on luvattu Messias. Miten Messias voisi sallia sen, että Hän tulisi vangituksi ja tapetuksi? Sisäisesti Pietarin on täytynyt vakuuttaa itselleen, ettei antaisi sen tapahtua. Hän taistelisi ja antaisi elämänsä suojellakseen Mestariaan. Jeesus ei kuitenkaan näyttänyt ottavan huomioon Pietarin harhaluuloja. Hän ennusti synkästi, että kaikki opetuslapset hylkäisivät Hänet ja yksi jopa pettäisi Hänet. Oli kuin Hän olisi voinut nähdä Pietarin sieluun tavalla, jolla Pietari itse ei nähnyt.
Tietoa tästä suunnitelmasta

Pietari oli vain kalastaja Galilean peräkyliltä, mutta Jeesus kutsui hänet ja hänestä tuli kallio, jolle seurakunta rakennettiin. Hän todisti ristiinnaulitsemisen ja tyhjän haudan käänteentekeviä hetkiä. Liity kirjoittaja Daniel Darlingin seuraan tässä 10-päiväisessä lukusuunnitelmassa, jossa syvennytään Simon Pietarin, tämän Jeesuksen tarinaan päätyneen ennalta-arvaamattoman henkilön, elämään.
More
Samankaltaiset suunnitelmat

Mikä on minun tarkoitukseni? Opitaan rakastamaan Jumalaa ja rakastamaan toisia

Efesolaisille: 6 päivän lukusuunnitelma

Hymni: Armo tarinassasi

Raamatun lukusuunnitelma

Missio Dei - JUMALAN KUTSUMAT

Kesän raamatunlukusuunnitelma

Tutki Jerusalemin Unohtumatonta Temppeliä

Loistavaa

Heitä murheesi
