Enzimäine Moisein kirju 39
39
Josif Potifaran talois
1Josifua tuodih Jegiptah. Izmailalazien käzis, kuduat tuodih händy sinne, händy osti jegiptalaine Potifar, faraonan dvorčuherru da hengenvardoiččijoin piällikkö. 2Ižändy oli Josifanke, i händy ozitti kaikes. Josif eli oman ižändän, jegiptalazen kois. 3Hänen ižändy nägi, gu Ižändy on ainos Josifanke, i kaikes, midä häi ruadau, Ižändy andau hänele lykkyy. 4Taloin ižändy mieldyi Josifah, kudai rodih hänen käskyläzekse, a sit häi luadii Josifua taloin vahnimakse kaččojakse, andoi hänen hantuzih kai, midä hänel oli.
5Sit aijas, konzu Potifar luadii Josifua hänen taloin dai eloloin kaččojakse, Ižändy Josifan täh blahoslovii jegiptalazen Potifaran koin, i Ižändän hyvitys oli taloin dai kaiken piäl, midä Potifaral oli talois dai pellos. 6Kai, midä hänel oli, ižändy andoi Josifan hantuzih, iče tiezi vai syvvä da juvva.
Josif oli ylen čoma rungal dai rožal. 7Ižändän mučoi pani silmän Josifah da sanoi hänele: «Viere minunke.» 8Josif vastusti sidä da sanoi ižändän akale: «Ižändy ni tiediä ei tahto, midä on kois; kai, midä on, häi andoi minule käzih. 9Minuu suurembua ei ole täs talois. Minul ei ole kielty ni mi paiči sinuu: sinä olet hänen akku. Kuibo sit minä voin luadie tämän suuren pahuon da riähkän Jumalan ies?» 10Päivy toizele jälles naine pagizutti Josifua, no Josif ei heittynyh, eigo muannuh hänenke, eigo olluh hänenke.
11Sit kerran, konzu Josif tuli ižändän taloih, gu ruadua omat ruavot, a talois ei olluh nikedä sie eläjis, 12naine tartui Josifan sobih da sanoi: «Viere minunke!» Josif lähti pagoh, sovatgi jiädih naizen käzih, a Josif pagei taloispäi. 13Konzu naine nägi, gu Josif pagei, jätti sovatgi hänen käzih, 14häi kirgui käskyläzii da sanoi: «Kaččokkua! Ukko toi tänne jevrein huiguamah meidy! Se tuli tänne, gu viertä minunke. Minä rubein äijäl iändämäh. 15Häi kuuli, kui minä kirrun da iännän, jätti minun luo omat sovat, hyppäi iäre da juoksi pagoh!»
16Naine pidi Josifan sobii, kuni ei tulluh ukkoh. 17Häi saneli nenga ukolegi: «Se orju-jevrei, kuduan sinä toit meile, tuli minun luo huiguamah minuu da sanoi minule: ‘Vieren sinunke’. 18No konzu [häi kuuli, gu] minä nostin iänen da rubein kirgumah, häi jätti sovatgi minun luo da pagei!» 19Konzu ižändy kuuli oman akan sanat – «nenga ruadoi minunke sinun orju» – häi tabavui ylen äijäl. 20Häi käski tavata Josifua da panna händy tyrmäh, kus piettih suarin kiinniotettuloi. Muga Josif puutui tyrmäh.
Josif tyrmäs
21Ižändy oli Josifanke tyrmäsgi da ozutti hänele omua armuo: tyrmän piällikkö mieldyi Josifah. 22Häi uskoi Josifale kačottavakse kai muut kiinniotetut. Josif vastai kaikes, midä hyö sie ruattih, 23i tyrmän piälliköl ei olluh huoldu ni mis, Ižändy oli Josifanke. Kaikes, midä häi ruadoi, Ižändy andoi hänele lykkyy.
Currently Selected:
Enzimäine Moisein kirju 39: LIVVI
Highlight
Share
Copy
Want to have your highlights saved across all your devices? Sign up or sign in
(c) Biblienkiännändyinstituuttu, Helsinki 2003
Enzimäine Moisein kirju 39
39
Josif Potifaran talois
1Josifua tuodih Jegiptah. Izmailalazien käzis, kuduat tuodih händy sinne, händy osti jegiptalaine Potifar, faraonan dvorčuherru da hengenvardoiččijoin piällikkö. 2Ižändy oli Josifanke, i händy ozitti kaikes. Josif eli oman ižändän, jegiptalazen kois. 3Hänen ižändy nägi, gu Ižändy on ainos Josifanke, i kaikes, midä häi ruadau, Ižändy andau hänele lykkyy. 4Taloin ižändy mieldyi Josifah, kudai rodih hänen käskyläzekse, a sit häi luadii Josifua taloin vahnimakse kaččojakse, andoi hänen hantuzih kai, midä hänel oli.
5Sit aijas, konzu Potifar luadii Josifua hänen taloin dai eloloin kaččojakse, Ižändy Josifan täh blahoslovii jegiptalazen Potifaran koin, i Ižändän hyvitys oli taloin dai kaiken piäl, midä Potifaral oli talois dai pellos. 6Kai, midä hänel oli, ižändy andoi Josifan hantuzih, iče tiezi vai syvvä da juvva.
Josif oli ylen čoma rungal dai rožal. 7Ižändän mučoi pani silmän Josifah da sanoi hänele: «Viere minunke.» 8Josif vastusti sidä da sanoi ižändän akale: «Ižändy ni tiediä ei tahto, midä on kois; kai, midä on, häi andoi minule käzih. 9Minuu suurembua ei ole täs talois. Minul ei ole kielty ni mi paiči sinuu: sinä olet hänen akku. Kuibo sit minä voin luadie tämän suuren pahuon da riähkän Jumalan ies?» 10Päivy toizele jälles naine pagizutti Josifua, no Josif ei heittynyh, eigo muannuh hänenke, eigo olluh hänenke.
11Sit kerran, konzu Josif tuli ižändän taloih, gu ruadua omat ruavot, a talois ei olluh nikedä sie eläjis, 12naine tartui Josifan sobih da sanoi: «Viere minunke!» Josif lähti pagoh, sovatgi jiädih naizen käzih, a Josif pagei taloispäi. 13Konzu naine nägi, gu Josif pagei, jätti sovatgi hänen käzih, 14häi kirgui käskyläzii da sanoi: «Kaččokkua! Ukko toi tänne jevrein huiguamah meidy! Se tuli tänne, gu viertä minunke. Minä rubein äijäl iändämäh. 15Häi kuuli, kui minä kirrun da iännän, jätti minun luo omat sovat, hyppäi iäre da juoksi pagoh!»
16Naine pidi Josifan sobii, kuni ei tulluh ukkoh. 17Häi saneli nenga ukolegi: «Se orju-jevrei, kuduan sinä toit meile, tuli minun luo huiguamah minuu da sanoi minule: ‘Vieren sinunke’. 18No konzu [häi kuuli, gu] minä nostin iänen da rubein kirgumah, häi jätti sovatgi minun luo da pagei!» 19Konzu ižändy kuuli oman akan sanat – «nenga ruadoi minunke sinun orju» – häi tabavui ylen äijäl. 20Häi käski tavata Josifua da panna händy tyrmäh, kus piettih suarin kiinniotettuloi. Muga Josif puutui tyrmäh.
Josif tyrmäs
21Ižändy oli Josifanke tyrmäsgi da ozutti hänele omua armuo: tyrmän piällikkö mieldyi Josifah. 22Häi uskoi Josifale kačottavakse kai muut kiinniotetut. Josif vastai kaikes, midä hyö sie ruattih, 23i tyrmän piälliköl ei olluh huoldu ni mis, Ižändy oli Josifanke. Kaikes, midä häi ruadoi, Ižändy andoi hänele lykkyy.
Currently Selected:
:
Highlight
Share
Copy
Want to have your highlights saved across all your devices? Sign up or sign in
(c) Biblienkiännändyinstituuttu, Helsinki 2003