Apostoloin ruavot 22

1«Vellet da tuatat! Kuunnelkua, midä nygöi sanon, ku puolistua iččie.» 2Rahvas hillettih vie enämbäl, ku kuultih händy pagizemas jevrein kielel. Puavil sanoi:

3«Minä olen jevrei, rodinuhes Kilikien Tarsas, kazvanuh täs linnas Gamaliilan opastujannu. Minuu kazvatettih tarkah noudamah meijän tuattoloin zakonua. Minä olin kaikel väil Jumalan puoleh, juuri muga, kui kaikin työ nygöi oletto. 4Minä painoin da muokkain surmah suate tälle dorogale lähtenyzii miehii dai naizii, otin heidy kiini da panin tyrmäh. 5Tämä voijah tovestua ylimäine pappi dai kogo rahvahan vahnimien N՚evvokundu. Heis minä sain kirjazet heimovellile Damaskah, ku voizin sie ottua kiini Hristosan uskojii da tuvva heidy sivotunnu Jerusalimah nakažittavakse.

6No matkas olles, konzu minä lähenin Damaskua, nenga puolenpäivän aigua taivahaspäi läimähtih ylen suuri valgei minus ymbäri. 7Minä langein muah da kuulin iänen, kudai sanoi minule: ‘Saulu, Saulu, mikse vihuat minuu?’ 8Minä kyzyin: ‘Ižändy, kenbo Sinä olet?’ Häi vastai: ‘Minä olen Iisus Nazariettalaine, kudamua sinä vihuat.’ 9Minunke olluot nähtih valgei, vai ei kuultu sen iändy, kudai pagizi minunke. 10Minä kyzyin: ‘Midä minul ruadua, Ižändy?’ Ižändy sanoi: ‘Nouze da mene Damaskah. Sie sinule sanotah kai, midä sinule on kačottu ruattavakse.’ 11Minä en nähnyh nimidä, ku se taivahalline valgei sogai minuu, sikse minun matkuvellil pidi viettiä minuu käis. Muga minä tulin Damaskah.

12Sie oli yksi Ananii, jumalanvaruaju da Zakonua myö eläjy mies, kudamas paistih hyviä kai linnan jevreit. 13Häi tuli, seizatui minun rinnale da sanoi: ‘Saulu, minun velli, avavuttahes sinun silmät!’ Sil sanal minun silmät avavuttih, i minä näin händy. 14Häi sanoi: ‘Meijän tuattoloin Jumal valličči sinuu, ku sinä tiijustazit Hänen tahton, i ku nägizit sen, kudai on Oigei, da kuulizit Händy iččiedäh pagizemas. 15Sinä roittos Hänen tovendai, sanelet kaikile rahvahile, midä näit da kuulit. 16Ga sit midäbo vitkittelet? Nouze, kirru abuh Hänen nimie da anna ristie iččiedäs da pestä iäre riähkät.’

17Sit, ku minä tulin järilleh Jerusalimah da moliimmos jumalankois, minä unohtimmos 18i näin Ižändän. Häi sanoi minule: ‘Huolita, lähte kerras Jerusalimaspäi. Tiä ei uskota, ku sanelet toven minuh näh.’ 19Minä sanoin: ‘Ižändy, hyöhäi tietäh, minä kävelin sinagougii myöte, panin tyrmäh da löin niilöi, kudamat uskotah Sinuh. 20Silloigi, konzu tapettih Sinun tovendajua Stefanua, minä olin sie, kačoin sen ruavon hyväkse da vardoičin tappajien sobii.’ 21A Ižändy sanoi minule: ‘Mene, minä työnnän sinuu loitos, Jumalua tundemattomien rahvahien keskeh!’»

22Täh suate jevreit kuunneltih Puavilua, no sit ruvettih iändämäh: «Iäre moine mies mualpäi! Hänel ei pie eliä!» 23Hyö iännettih, huškutettih sobii da lykittih pölyy ilmah. 24Sit piällikkö käski vediä Puavilua kazarmah. Häi käski rozgittua händy da kyzellä, ku tiijustua, mikse jevreit nenga čiihottih hänen piäle. 25No konzu saldatat sivottih Puavilua rozgitettavakse, häi sanoi rinnal seizojale suanpiälliköle: «Ongo teil valdu rozgittua Riiman ristikanzua, da vie suudimattah?» 26Tämän kuultuu suanpiällikkö meni oman piällikön luo da sanoi: «Midä sinä ruat! Se mieshäi on Riiman ristikanzu.» 27Piällikkö tuli da kyzyi Puavilal: «Tottugo olet Riiman ristikanzu?» «Tottu», vastai Puavil. 28Sit piällikkö sanoi: «Minä maksoin suuret d՚engat, ku roijakseh Riiman ristikanzakse.» «A minä olen se roindua myö», vastai Puavil. 29Net, kel pidi kyzellä Puavilua, kerras jätettih händy rauhah, a piällikkö pöllästyi, ku sai tiediä, häi sivotutti Riiman ristikanzan.

Puavil N՚evvokunnan ies

30Piällikkö tahtoi tarkah tiijustua, mis jevreit viäritetäh Puavilua. Sendäh häi tossupiänny piästi Puavilua čieppilöis, käski kerävyö ylimäzile pappiloile da kogo N՚evvokunnale, toi kazarmaspäi Puavilan da seizatti heijän edeh.

Currently Selected:

Apostoloin ruavot 22: LIVVI

Highlight

Copy