Sananlaskut 14:1-34
Sananlaskut 14:1-34 FINRK
Vaimojen viisaus talot rakentaa, mutta typeryys ne omin käsin purkaa. Joka vaeltaa suoraan, se pelkää HERRAA , mutta joka mutkittelee tiellään, halveksii häntä. Typerän suussa on vitsa hänen ylpeydelleen, mutta viisaita vartioivat heidän huulensa. Missä härkiä puuttuu, siellä syöttökaukalo on tyhjä; runsas sato saadaan härän voimalla. Uskollinen todistaja ei valehtele, mutta väärä todistaja laskettelee valheita. Pilkkaaja etsii turhaan viisautta, mutta ymmärtävälle tiedon saaminen on helppoa. Lähde pois tyhmän miehen luota, hänen huuliltaan et tietoa saa. Järkevän viisautta on tarkata omaa vaellustaan, mutta tyhmien typeryys on petosta. Typeriä pilkkaa heidän syyllisyytensä, mutta oikeamielisten keskellä on Jumalan suosio. Sydän tuntee oman surunsa, eikä sen iloon saa vieras sekaantua. Jumalattoman talo hävitetään, mutta oikeamielisten maja kukoistaa. Miehen mielestä voi tie olla oikea, vaikka se lopulta on kuoleman tie. Nauraessakin voi sydän kärsiä ja ilo päättyä murheeseen. Se, jolla on luopunut sydän, saa tyydytyksen omista teistään ja hyvä mies omistaan. Yksinkertainen uskoo joka sanan, mutta järkevä tarkkaa askeleitaan. Viisas pelkää ja karttaa pahaa, mutta tyhmä on ylimielinen ja luottavainen. Äkkipikainen tekee typeryyksiä, ja juonittelija tulee vihatuksi. Yksinkertaiset saavat typeryyden perinnökseen mutta järkevät tiedon kruunukseen. Pahojen täytyy kumartua hyvien edessä ja jumalattomien vanhurskaan porteilla. Köyhää vihaa hänen kumppaninsakin, mutta rikasta rakastavat monet. Syntiä tekee, joka lähimmäistään halveksii; autuas se, joka kurjia armahtaa. Eivätkö eksy ne, jotka miettivät pahaa? Armo ja uskollisuus niille, jotka miettivät hyvää. Kaikesta vaivannäöstä on hyötyä mutta huulten höpinästä vain vahinkoa. Viisaiden kruunu on heidän rikkautensa, mutta tyhmien typeryys on älyttömyyttä. Uskollinen todistaja pelastaa elämän, mutta valheita lasketteleva on täynnä petosta. HERRAN pelossa on vahva varmuus, turva vielä lapsillekin. HERRAN pelko on elämän lähde kuoleman ansojen välttämiseksi. Kansan paljous on kuninkaan kunnia, väen vähyys ruhtinaan turmio. Pitkämielisellä on paljon ymmärrystä, mutta äkkipikainen tuo julki mielettömyyttä. Levollinen sydän on ruumiille elämäksi, mutta kiihko on mätä luissa. Joka sortaa vähäosaista, herjaa hänen Luojaansa, mutta Luojaa kunnioittaa se, joka armahtaa köyhää. Jumalaton syöstään omaan pahuuteensa, mutta vanhurskas on kuollessaankin turvattu. Ymmärtävän sydämeen asettuu viisaus, tyhmien keskellä se tekee itsensä tunnetuksi. Vanhurskaus kansan korottaa, mutta synti on kansakuntien häpeä.