Job 19
FB92
19
Jobin kuudes puhe
Jumala on tehnyt väärin
1Nyt Job sanoi:
2– Kuinka kauan te aiotte ahdistaa minua,
ruhjoa minua puheillanne?
3Kerran toisensa jälkeen olette minua pilkanneet,
te ette häpeä piinata minua.
4Jos olisinkin rikkonut,
minuahan se vain koskee.
5Jos luulette, että voitte asettua yläpuolelleni,
osoittakaa, että olen ansainnut tämän häpeän!
6Ettekö te näe, että Jumala on tehnyt väärin minua kohtaan?
Hän viritti minulle verkkonsa.
7 # Jer. 20:8; Hab. 1:2 Jos huudan: »Tämä on väärin!», kukaan ei minua kuule,
jos pyydän oikeutta, kukaan ei vastaa.
8 # Job 3:23 Jumala on pystyttänyt tielleni kivivallin,
en pääse siitä yli,
kaikki polkuni hän on peittänyt pimeään.
9Hän on riistänyt minulta kunnian ja arvon,
hän on temmannut päästäni seppeleen.
10Joka puolelta hän minua raastaa, minä olen mennyttä,
hän repäisee pois minun toivoni kuin puun maasta.
11 # Job 13:24, 33:10 Hänen vihansa on syttynyt,
hän pitää minua vihollisenaan.
12Hänen joukkonsa tulevat yhtenä rintamana,
joka puolelle ne rakentavat valleja,
ne piirittävät minun majani.
Läheisetkin torjuvat
13 # Ps. 31:12, 38:12, 69:9, 88:9,19 Omat veljeni ovat jättäneet minut yksin,
ystäväni ovat minusta vieraantuneet.
14Läheiseni ja tuttavani pysyvät poissa,
muukalaiset, jotka otin kattoni alle,
ovat unohtaneet minut.
15Orjattareni vieroksuvat minua,
olen heille outo.
16Kutsun palvelijaani, mutta häntä ei kuulu,
ei vaikka minä pyytämällä pyydän.
17Minun henkeni haisee – vaimoni inhoaa sitä,
omat veljeni sanovat: »Hän löyhkää.»
18Pahaiset kakaratkin minua halveksivat.
Kun nousen seisomaan, he ovat heti ilkkumassa.
19 # Ps. 41:10, 55:13–15; Joh. 13:18 Oma ystäväpiirini inhoaa minua,
nekin, joita minä rakastin, torjuvat minut.
20 # Ps. 102:6 Minä olen pelkkää luuta ja nahkaa,
hampaani paljastuvat ikenien alta.
21Säälikää minua, säälikää,
te, jotka olette ystäviäni!
Jumalan käsi on koskenut minuun.
22Miksi tekin vainoatte minua,
yhdessä Jumalan kanssa?
Ettekö ole jo kylliksi minua kalvaneet?
23Kunpa minun sanani kirjoitettaisiin muistiin,
kunpa ne talletettaisiin kirjaan,
24uurrettaisiin kallioon ikuisiksi ajoiksi
taltalla hakaten, lyijyllä piirtäen!
25Minä tiedän, että lunastajani elää.
Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä.
26 # 1. Kor. 13:12 Ja sitten, kun minun nahkani on riekaleina
ja lihani on riistetty irti,
minä saan nähdä Jumalan,
27saan katsella häntä omin silmin,
ja silmäni näkevät: hän ei ole minulle outo!
Tätä minun sydämeni kaipaa.
28Mutta te sanotte:
»Kuinka puristamme hänestä totuuden esiin?
Syyllinen hän joka tapauksessa on.»
29Pelätkää toki miekkaa!
Tuollainen kovuus on synti, joka ansaitsee kuoleman.
Muistakaa: on olemassa tuomari.

© Suomennoksen tekijänoikeudet: Kirkon keskusrahasto, Evangelical Lutheran Church of Finland

Lisätietoja käännöksestä Kirkkoraamattu 1992