Job 29
FB92
29
Job vetoaa Jumalaan
29–31
Jobin kymmenes puhe
Olisivatpa ajat niin kuin ennen!
1Job jatkoi vielä puhettaan ja sanoi:
2– Kunpa kaikki taas olisi niin kuin ennen,
kun Jumala vielä piti minusta huolen!
3 # Job 18:6; Sananl. 13:9 Silloin hän antoi lamppunsa loistaa minulle
ja minä sain kulkea pimeyden lävitse hänen valossaan.
4Kunpa palaisi kukoistukseni aika,
jolloin Jumala suojeli majaani
5ja Kaikkivaltias viipyi minun luonani,
aika, jolloin oma väkeni vielä oli ympärilläni!
6Noina päivinä minä kahlasin kermassa
ja kallio tihkui minulle noroina oliivien öljyä.
7Kun menin kaupunginportille kokoukseen
ja asetuin paikalleni aukion äärelle,
8nuoret miehet väistyivät syrjään
ja vanhukset nousivat seisomaan.
9 # Viis. 8:12 Kaupungin johtomiehet vaikenivat kesken puheen
ja panivat käden suunsa eteen.
10Ruhtinaatkin hiljenivät,
kuin kieli olisi jäänyt kitalakeen kiinni.
Minä autoin orpoa ja talutin sokeaa
11Ken sanani kuuli, ylisti onneani,
ken minut näki, vahvisti todeksi kaiken tämän:
12 # 2. Moos. 22:21; Ps. 72:12 Minä pelastin köyhän, joka pyysi apua,
ja orvon, jota kukaan ei auttanut.
13Epätoivoon vaipuneet siunasivat minua,
lesken sydämessä minä herätin ilon.
14 # Jes. 11:5, 59:17; Viis. 5:18; Ef. 6:14 Minä pukeuduin vanhurskauteen,
oikeudentunto oli viittani ja päähineeni.
15Olin sokealle silmä,
rammalle sauva.
16Köyhille minä olin isä
ja tuntematonta autoin saamaan oikeutta.
17Minä murskasin pahantekijän leuan
ja tempasin saaliin hänen hampaistaan.
Uskoin onneni kestävän
18Minä ajattelin: »Olen kuin tarun lintu.
Vaikka se tuhoutuu pesänsä kanssa,
sen päivät vain lisääntyvät.
19Minun juureni ovat vedelle avoimet,
yön kaste viipyy minun oksillani.
20Minun kunniani säilyy alati kirkkaana,
jousi ei kädestäni herpoa,
nuoli seuraa toista taukoamatta.»
Minun sanojani odotettiin kuin sadetta
21Minun sanaani odotettiin, sitä kuunneltiin.
Kun annoin neuvoja, muut olivat hiljaa.
22 # 5. Moos. 32:2 Kun minä olin puhunut, kukaan ei enää sanonut mitään,
minun sanani pisaroivat heidän ylleen.
23He odottivat niitä kuin sadetta,
ahmivat niitä kuin kevätsateen vihmaa.
24Kun he menettivät toivonsa, minä hymyilin heille,
ja minun valoisat kasvoni rohkaisivat heitä.
25Minä valitsin heille tien,
olin heidän johtajansa,
minä olin heidän keskellään
kuin kuningas sotajoukkonsa keskellä.
Niin kuin hän lohduttaa surevia,
niin minä lohdutin heitä.

© Suomennoksen tekijänoikeudet: Kirkon keskusrahasto, Evangelical Lutheran Church of Finland

Lisätietoja käännöksestä Kirkkoraamattu 1992