Jobin kirja 17
17
Kuinka voisin enää toivoa?
1Henkeäni ahdistaa,
päiväni pimenevät,
hauta odottaa.
2Joka puolelta kuulen pilkkaa,
pahat puheet vievät silmistäni unen.
3Aseta sinä itse pantti, takaa minut!
Kuka muuten minut takaisi, kättä päälle lyöden?
4Sinä olet varjellut pilkkaajiani liialta älyltä –
et anna heille aihetta voitonjuhliin.
5Ystäville kyllä löytyy kestitystä,
omien lasten silmät sumentaa nälkä.
6 #
5. Moos. 28:37; Job 30:9,10; Ps. 44:15; Valit. 3:14 Minusta on tullut kaikkien pilkkalaulu,
ihmiset sylkevät minua silmille.
7Minun silmäni ovat surusta hämärtyneet,
minun ruumiini on kuihtunut,
se on pelkkä varjo.
8Kunnon ihmiset kauhistelevat kaikkea tätä:
»Jumalaton saa vilpittömät järkyttymään.»
9Ja silti, vanhurskas pitää suuntansa vakaana,
se, jolla on puhtaat kädet, saa lisää voimaa.
10Vaikka tulisitte minun luokseni kaikki,
teidän joukostanne en löydä yhtäkään viisasta miestä.
11Päiväni haipuvat pois,
tyhjiin valuvat kaikki minun aikeeni,
kaikki sydämeni toiveet.
12 #
Job 5:17, 8:21, 11:17 Te väitätte yötä päiväksi,
sanotte, että valo on lähellä,
vaikka on aivan pimeää.
13Minullako toivoa? Kotini on tuonela,
pimeyteen minä sijaan vuoteeni.
14 #
Job 25:6
Hautaani minä tervehdin: »Sinä olet isäni!»
Madoille sanon: »Äitini, sisareni!»
15Miten siis voisin vielä toivoa?
Missä minua odottaisi onni?
16Se vaipuu minun kanssani tuonelaan.
Yhdessä katoamme maan tomuun.
Tällä hetkellä valittuna:
Jobin kirja 17: FB92
Korostus
Jaa
Kopioi
Haluatko, että korostuksesi tallennetaan kaikille laitteillesi? Rekisteröidy tai kirjaudu sisään
Copyright Kirkon keskusrahasto (Ev. Lutheran Church of Finland), 1992, 2007