Job 14
FB92
14
Ihminen elää vain hetken
1 # Ps. 39:5,6, 89:48, 90:10, 102:12 Ihminen, naisesta syntynyt,
elää vähän aikaa ja on täynnä levottomuutta.
2 # Ps. 90:5,6, 102:12, 103:15; Jes. 40:7; 1. Piet. 1:24 | 1. Aik. 29:15+ Kuin kukka hän avautuu ja kuihtuu,
on kohta poissa, kuin varjo.
3Ja tällaista olentoa sinun silmäsi vartioi,
hänet sinä vaadit eteesi tuomiolle!
4 # Job 4:17; Ps. 14:3; Room. 3:12 Voiko saastaisesta tulla puhdas?
Ei koskaan!
5Ihmisen elämä on laskettu tarkoin,
lasketut ovat sen kuukaudet ja päivät.
Sinä olet pannut hänelle rajan,
jota hän ei voi ylittää.
6 # Ps. 39:14 Käännä siis katseesi hänestä pois,
jätä hänet rauhaan,
että hän saisi iloita
kuin palkkalainen työpäivän päätyttyä.
7Vaikka puu kaadetaan, sillä on yhä toivoa:
sen kanto työntää versoja,
niiden kasvu ei lopu.
8Vaikka sen juuri vanhenee maassa,
vaikka sen tyvi kuolee,
9jo kostea henkäys saa sen taas työntämään vesaa
ja versomaan kuin nuori taimi.
10Toisin ihminen: hän riutuu ja kuolee.
Kun hän on mennyt pois, missä hän on?
11Meren vesi haihtuu,
virta kuivuu, sen vedet häviävät.
12Kun ihminen vaipuu lepoon, hän ei enää nouse,
ei vaikka taivaat revähtäisivät auki.
Ihminen ei herää unestaan.
13 # 2. Moos. 33:22; Jes. 49:2 Kunpa kätkisit minut tuonelaan,
piilottaisit sinne, kunnes vihasi on asettunut,
panisit määräajan ja muistaisit sitten minut!
14Mutta voiko ihminen herätä eloon, kun hän on kuollut?
Niin kauan kuin työvuoroni jatkuu,
minä kuitenkin odotan, että raadanta päättyy.
15Silloin sinä kutsuisit minua, ja minä vastaisin,
sinä kaipaisit jälleen
sitä, minkä oma kätesi on luonut.
16Sinä tarkkaisit kyllä askeleitani
mutta et pitäisi kirjaa synneistäni.
17Pahat tekoni olisivat kukkarossasi
sinetillä suljettuina,
sinä peittäisit ne näkymättömiin.
18Mutta niin kuin vuori vyöryy laaksoon
kallioiden murtuessa,
19niin kuin vesi jauhaa ja kuluttaa kivet
ja rankkasade huuhtoo mukaansa maan,
niin sinä murrat ihmisen toivon.
20Sinä lannistat hänet ikiajoiksi. Hän lähtee täältä,
hänen kasvonsa vääristyvät, kun sinä ajat hänet pois.
21Ehkä hänen lapsensa saavat osakseen kunniaa –
hän ei siitä tiedä,
ehkä he epäonnistuvat ja heidän käy huonosti –
hän ei siitäkään mitään tiedä.
22Hänen ruumiinsa tuntee vain oman tuskansa.
Hän tajuaa vain oman murheensa.

© Suomennoksen tekijänoikeudet: Kirkon keskusrahasto, Evangelical Lutheran Church of Finland

Lisätietoja käännöksestä Kirkkoraamattu 1992