Suunnitelman tiedot

Matka seimen luoEsimerkki

Journey To The Manger

PÄIVÄ 14 / 70

Jeesuksen kohtaaminen



Kuvittele, kuinka ihmeissään paimenten täytyi olla Herran enkelin puhuessa heille ja taivaallisen sotajoukon täyttäessä yötaivaan valolla ja musiikilla, jotka olivat kuin toisesta maailmasta. Ja kuvittele heidän innostuksensa heidän jättäessään peltonsa ja lampaansa ja löytäessään kaiken sen, mistä enkeli heille kertoi.



Mutta heidän kaikista mullistavin kokemuksensa oli tavata Messias kasvokkain. Liikutus heidän sydämissään sai heidät palvomaan. Enkelit kertoivat vaatimattomille lammaspaimenille kuka tämä vastasyntynyt ankeassa tallissa oli, ja heidän odottavat sydämensä sallivat heidän tunnistaa Hänet ja antaa Hänelle sen kunnian ja ihailun, jonka Hän Kuninkaana ansaitsi.



Samalla tavoin sinun kohdatessasi Jeesuksen ja nähdessäsi kuka Hän todella on, Hänen rakkautensa ja kirkkautensa ymmärtäminen täyttää sydämesi kiitoksella ja saa sinut haluamaan tuntea Hänet paremmin.



Tehtävä: Tee lempijouluvirsistäsi ja -kappaleistasi soittolista. Sitä kuunnellessasi pohdiskele Jumalan ylivoimaisen suurta rakkautta sinua kohtaan.


Päivä 13Päivä 15

Tietoa tästä suunnitelmasta

Journey To The Manger

Hiljaisena yönä 2000 vuotta sitten, enkelit toivat lampaitaan kaitseville paimenille uutisia Vapahtajan syntymästä. Uutiset kuultuaan paimenet jättivät kaiken taakseen lähteäkseen etsimään seimessä makaavaa pienokaista B...

More

Haluamme kiitää In Touch Ministries:iä tämän suunnitelman tarjoamisesta. Lisätietoja: https://intouch.cc/yv18

YouVersion käyttää evästeitä mukauttaakseen käyttökokemustasi. Käyttämällä verkkosivustoamme hyväksyt evästeiden käytön Tietosuojakäytännössämme kuvatulla tavalla