Suunnitelman tiedot

Seitsemän asiaa, jotka Raamattu sanoo avioliitostaEsimerkki

7 Things The Bible Says About Marriage

PÄIVÄ 6 / 7

Häidemme aikana kuuntelimme morsiameni kanssa, kun pastori luki 1. Kor. 13:7: “Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.” Sen jälkeen vannoimme, että avioliittomme kestää, mutta me aliarvioimme kuinka paljon elämän paineet, aikataulumme, itsekkäät tapamme, ja jopa ihastuttavat lapsemme, vetävät meitä erilleen. Joskus nykyäänkin me havahdumme siihen, että olemme lähellä toisiamme, mutta emme tunne läheisyyttä toisiamme kohtaan.

Kestäen ja kärsien

Avioliitto olisi helppoa, jos ei olisi näitä “kaikkia asioita”, joita meidän odotetaan kestävän ja kärsivän. Sananlaskut 19:11 sanoo: “Viisaus tekee ihmisen pitkämieliseksi,
kunnia sille, joka loukkauksen unohtaa!"

Miksi valita anteeksianto? Me annamme anteeksi, koska Jumala on antanut meille anteeksi. Me rakastamme, kuten Hän rakastaa: Hänen rakkautensa on liitto, ei sopimus. Sopimus, liike-elämässä, tarkoittaa, että minun on pidettävä oma osani sopimuksesta vain, jos vastapuoli pitää omansa. Mutta menestyneet avioliitot perustuvat liittoon: elämänpituiseen ehdottomaan sitoutumiseen tehdä oma osamme, vaikka meidän pitäisi kestää puolisoa, joka ei pidä omaa osaansa.

Avioliittonne niittää, mitä te kylvätte. (Gal. 6:7) Jos ette pidä siitä, mitä avioliitossanne kasvaa, ehkä teidän pitäisi tarkastella lähemmin, minkälaisia siemeniä olette kylväneet.

Uskoen ja toivoen

Oletteko koskaan huomanneet, että meillä on tapana tuomita muita heidän toimiensa vuoksi, mutta tuomitsemme itseämme aikeidemme mukaan? Silloinkin, kun olemme eri mieltä, tiedän, että vaimoni aikeet ovat puhtaat. Tämä perususkomus on estänyt monia erimielisyyksiä muuttumasta tuhoaviksi.

Huolimatta siitä kuinka ankealta avioliittosi vaikuttaakin, usko horjumatta puolisosi motiiveihin ja luota, että Jumala kulkee kanssasi läpi tämän talvikauden. Talvi tekee keväästä niin paljon kauniimman.

Älä anna periksi

Avioliitto on venyttänyt meitä enemmän kuin ajattelimme. Mutta se on myös tyydyttänyt meitä enemmän kuin koskaan kuvittelimme. Älä anna periksi. Jatka antamista. Jatka palvelemista. Kun et saa vastausta, palvele hieman lisää. Rakkaus on toimintaa, ei tunnetta. Rakkaus on ehdotonta. Se on periksiantamatonta, pysyvää, ja se on agressiivista. Taistele rakastettusi puolesta, ja rukoilkaa yhdessä.

Andy Knight
YouVersionin käyttöliittymäsuunnittelija

Päivä 5Päivä 7

Tietoa tästä suunnitelmasta

7 Things The Bible Says About Marriage

Raamattu sanoo, että kun löydät aviopuolison, olet löytänyt hyvän asian. Kuinka saat tuon tunteen kestämään? Ja pystytkö jatkamaan yhteenkasvamista? Mitä vaaditaan jumalalliselta avioliitolta, jotta se täyttäisi lupaukse...

More

Tämän suunnitelman tarjoaja ja toteuttaja on YouVersionin tiimi. Lisätietoja osoitteesta youversion.com.

YouVersion käyttää evästeitä mukauttaakseen käyttökokemustasi. Käyttämällä verkkosivustoamme hyväksyt evästeiden käytön Tietosuojakäytännössämme kuvatulla tavalla