Suunnitelman tiedot

Ensimmäiset kristityt vauhdissaEsimerkki

Ensimmäiset kristityt vauhdissa

PÄIVÄ 3 / 10

Mitä usko voi maksaa?

Alkuseurakunta oli kasvanut niin suureksi, että oli järkevää tehdä selvä tehtävänjako. Kaikki eivät voineet olla saarnaajia, vaan tarvittiin myös avustajia, jotka pitivät huolta seurakunnan köyhistä, esimerkiksi leskistä. Tähän tehtävään valittiin ”seitsemän hyvämaineista miestä, jotka ovat Hengen ja viisauden täyttämiä” (Ap.t. 6:3). Stefanos oli yksi heistä.

Koska Jumala teki hänen kauttaan hyviä tekoja, ihmiset arvostivat häntä. Kävi niin kuin vanhassa tarinassa auringosta ja myrskytuulesta, jotka kiistelivät siitä, kumpi saa nopeammin riisuttua takin puistossa kävelevältä mieheltä: myrskytuuli sai miehen vetämään takkinsa yhä tiukemmin kiinni, kun taas aurinko sai lämmöllään miehen riisumaan takkinsa hyvin nopeasti. Samalla tavoin kristityissä vaikuttava Jumalan rakkauden lämpö vakuutti ihmiset ja seurakunta kasvoi.

Juuri tästä syystä juutalaiset näkivät Stefanoksen vastustajanaan. Stefanos yhdessä muiden kristittyjen kanssa oli viemässä heidän asemaansa kansan hengellisenä johtajana. Ja taas käytettiin samaa asetta kuin muutamaa viikkoa aiemmin, kun Jeesusta oli vaadittu ristille: yllytettiin kansaa. Kovaääninen mielipide näytti helposti vahvemmalta mielipiteeltä. Stefanos sai lopulta maksaa uskostaan hengellään ja hänestä tuli ensimmäinen kristitty marttyyri.

Keskustelukysymyksiä

  1. Millä tavalla Pyhän Hengen toiminta tulee tässä raamatunkohdassa esiin?
  2. Miksi hyvää tekevät ihmiset kohtaavat joskus vastustusta? Oletko itse todennut sellaista tapahtuvan?
  3. Millaisia syytöksiä Stefanosta vastaan esitettiin? Olivatko ne perusteltuja?
  4. Mitä haluaisit sanoa niille, jotka kiusaavat tai jopa vainoavat kristittyjä?
  5. Mitä tiedät vainotuista kristityistä nykymaailmassa? Mitä voisit tehdä heidän hyväkseen?

Päivä 2Päivä 4

Tietoa tästä suunnitelmasta

Ensimmäiset kristityt vauhdissa

Kristillinen seurakunta syntyi helluntaina, 50 päivää Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen. Tuolloin Pyhä Henki laskeutui Jeesuksen opetuslasten päälle ja antoi heille voiman ja rohkeuden julistaa evankeliumia, ensin Jerusa...

More

Haluamme kiittää Raamatunlukijain Liitto ry - Scripture Union in Finland:ää tämän suunnitelman toimittamisesta. Lisätietoja on osoitteessa: https://rll.fi/

YouVersion käyttää evästeitä mukauttaakseen käyttökokemustasi. Käyttämällä verkkosivustoamme hyväksyt evästeiden käytön Tietosuojakäytännössämme kuvatulla tavalla