Koko Raamatun ydinsanoma 40 päivässäEsimerkki

Jumala tekee aloitteen
Ei ole ihan sama, mihin kansaan kuuluu. Suomalaisena pääsee helpolla passintarkastusjonoissa ja saa kotimaassa lähes ilmaisen koulutuksen ja sairaanhoidon. Ihmiset ovat aikojen alusta asti kuuluneet eri kansakuntiin, joilla on ollut monenlaisia kohtaloita. Jumala teki jotain aivan erityistä luodessaan itselleen oman kansan.
Kaiken takana oli se, että Jumala halusi näyttää ihmiskunnalle, kuka hän todella on. Hän tahtoi paljastaa ihmiselle luonteensa. Hän halusi ihmisten tietävän, että hän on ainoa todellinen, elävä Jumala. Hän halusi luoda itselleen kansan, jolle hän ilmoittaisi itsensä ja josta kerran syntyisi Messias, syntien sovittaja.
Jumala aloitti esittäytymällä Abramille (myöhemmin: Abraham), mesopotamialaiselle miehelle, joka palveli epäjumalia, kuten kaikki muutkin. Jumalan kutsu oli kuitenkin niin vahva ja selkeä, että sen kuullessaan Abram jätti taakseen kaiken: kotinsa, tutun elinympäristön ja kansansa jumalat. Näin Abramista tuli Jumalan kansan kantaisä, sen ensimmäinen edustaja. Jumala vei Abramin maahan, joka tuli olemaan kansan luvattu maa kaikissa sen tulevissa vaiheissa.
Abram on myös ”uskon isä” – hän lähti matkaan täysin uskon varassa. Sekä Jumalalle että ihmiselle oli koittanut uuden alun aika.
Tietoa tästä suunnitelmasta

Tämän lukuohjelman avulla voit seurata Jumalan pelastussuunnitelman etenemistä Raamatun alusta loppuun saakka. Se sisältää 40 lyhyttä raamatunkatkelmaa ja niihin liittyvät hartaustekstit joko luettavana tai kuunneltavana.
More
Kiitämme Raamatunlukijain Liitto ry - Scripture Union in Finland ta tämän suunnitelman toimittamisesta. Lisätietoja on osoitteessa: https://rll.fi/
Samankaltaiset suunnitelmat

Hymni: Armo tarinassasi

Efesolaisille: 6 päivän lukusuunnitelma

Missio Dei - JUMALAN KUTSUMAT

Kirkkauden toivo

Heitä murheesi

Mikä on minun tarkoitukseni? Opitaan rakastamaan Jumalaa ja rakastamaan toisia

Kesän raamatunlukusuunnitelma

Tutki Jerusalemin Unohtumatonta Temppeliä

Loistavaa
