Tämä elämäksi kutsuttu maraton

Pidän juoksemista, vaikka en ole todellakaan mikään tavoitteellinen juoksija. Minun ajatukseni juoksemisesta on kahdeksan kilometriä hidasta hölkkää – ja kun sanon hidasta, tarkoitan, että äidit lastenrattaiden kanssa saattavat hyvinkin ohittaa minut. Ystäväni Dawn, jonka kanssa käyn vaeltamassa vuorilla, on ihan oikea juoksija. Hän juoksee säännöllisesti maratoneja ja on kehittänyt sekä fyysistä että henkistä kestävyyttä selvitäkseen sellaisista matkoista. Hän on juossut tarpeeksi tietääkseen, mitä se on, kun tuntuu, ettei pysty enää jatkamaan juoksemista, kun niin sanotusti törmää seinään. Tällaista tilannetta minä en ole koskaan kokenut, koska en ilmeisesti ole koskaan juossut tarpeeksi pitkää matkaa!

Tästä tilanteesta juoksija voi selviytyä vain mielensä avulla. Juoksu on enemmän henkistä kuin fyysistä – silloinkin kun fyysisesti olo tuntuu sietämättömältä. Dawn selitti minulle asiaa kerran kuvailemalla, mitä tapahtui hänen ensimmäisella maratonillaan. Hän oli juossut 37 kilometriä, kun hän törmäsi tuohon pahamaineiseen seinään. Hänellä oli 36 minuuttia aikaa selvitä vimeisistä viidestä kilometristä. Se ei olisi ollut mikään ongelma, jos hän ei olisi jo juossut niin montaa kilometriä ja jos hänellä ei olisi ollut polttavaa kipua vasemmassa lonkassaan. Kuten hän asiaa kuvaili, hänen vasen aivopuoliskonsa (järkevään ajatteluun kykenevä) kehotti häntä lopettamaan ja kävelemään loppumatkan. Hänen päässään sinkoili seuraavanlaisia ajatuksia: Älä huolehdi tavoitteen saavuttamisesta. Ihmiset kyllä ymmärtävät tajutessaan, kuinka kuuma keli on ja kuinka pahasti minuun sattuu. Mutta samaan aikaan oikea aivopuolisko pauhasi takaisin: Vielä on toivoa! Kisa ei ole vielä ohi! On vielä mahdollista päästä tavoitteeseen. Älä lopeta juoksemista!

Oletko koskaan kokenut tällaista ajatusten sotaa mielessäsi? Kun mielesi tuntuu kirkuvan sinulle? Kilparadalla tämä tapahtuu silloin, kun törmäät seinään, kun olet antanut kaikkesi, kun olet käyttänyt viimeisetkin energian rippeet ja kaikki sinussa haluaisi vain lopettaa. Ja kuitenkin, kuten Dawn koki, jossakin syvällä sisimmässä jokin pieni tavoitteen tai unelman liekki anelee, ettei sitä sammutettaisi.

Olen ollut tilanteessa, jossa törmäsin seinään hengellisesti, psyykkisesti ja emotionaalisesti. Mutta samaan aikaan minulla oli Jumalan sana sydämessäni ja mielessäni. Jumalan lupaukset kaikuivat mielessäni samaan aikaan kun ajatukseni kirkuivat, että minun on lopetettava. Ja Hänen lupaustensa vuoksi, tuon toivon liekin vuoksi, pystyin jatkamaan eteenpäin kohdistaen mieleni Jumalaan ja Hänen sanaansa. Huolimatta siitä, kuinka monta kertaa mieleni taisteli minua vastaan lopettaakseni, ohjasin aina uudelleen mieleni pois siitä, mitä se halusi ajatella, ja kohti Jumalan sanan totuuksia.

Ehkä olet juuri nyt sellaisessa tilanteessa. Mitä sinun mielesi huutaa sinulle? Että se ei ole mahdollista? Että on liian myöhäistä? Että et ole riittävän hyvin varustautunut? Et riittävän fiksu? Riittävän nuori? Riittävän vanha? Riittävän koulutettu? Sinä voit voittaa mielessäsi käytävän sodan uudistamalla mielesi Jumalan sanalla. Sinä voit kestää, jos annat Jumalan äänen olla kaikkein voimakkain ääni päässäsi.

Rukous

Taivaan Isä, kiitos Sinun sanastasi. Auta minua tuntemaan paremmin, mitä se sanoo, että voisin muuttua mieleni uudistuksen kautta, ja siten päästä minkä tahansa esteen yli. Jeesuksen nimessä, amen.