Suunnitelman tiedot

Tulkoon ValtakuntaEsimerkki

Kingdom Come

PÄIVÄ 5 / 15

RUKOILE:



Jumala, kun minulla on kiusaus olla armahtamatta toisia, muistuta minua armosta, jota Sinä auliisti osoitat minulle. 







LUE:



Kun luemme vertauksen Luukkaan evankeliumin luvusta 15, on helppo pitää tarinan isoveljeä äärimmäisenä esimerkkinä pöyhkeydestä ja omahyväisyydestä – henkilönä, johon emme vain voi samaistua. Mutta jos teemme niin, meiltä jää huomaamatta tärkeä totuus: Meissä kaikissa on jonkun verran ”isoveljeä”.







Jos katsot isoveljeä tarkemmin, voit huomata että hänen reaktionsa ei olekaan niin äärimmäinen kuin ensin ajattelit. Hänen tuntemansa viha kumpuaa loppujen lopuksi reiluudesta. Hän uskoo, että isä ei ole ollenkaan reilu kohdellessaan veljeä samalla tavalla kuin häntä. Totta puhuen, hänellä on pointti. Eikö vaikutakin siltä, että hän ansaitsisi enemmän kuin veljensä? Eikö hän jatkuvan tottelevaisuutensa ansiosta ole ansainnut enemmän?







Usein näemme Jumalan tarjoaman ansaitsemattoman armon ainoastaan positiivisena. Mutta joskus kun näemme sen käytännössä oikeassa elämässämme ja suhteissamme, armo voi olla kompastuskivi. Jos annamme vertailun saada jalkansa oven väliin, armo tuo meille ongelman, joka on hyvin todellinen. Se ei ole reilu. 







Miten on reilua, että Jumala ei huomioi jonkun syntiä, etenkin jos me olemme se, jota se satutti? Paavali käsittelee tätä jännitettä suoraan kirjeessään Rooman kristityille. 







Jumala antoi Kristuksen sovitusuhriksi vuodattamalla Hänen verensä – uhriksi, joka vastaanotetaan uskolla. Hän teki sen osoittaakseen vanhurskautensa, koska kärsivällisyydessään Hän oli jättänyt aikaisemmin tehdyt synnit rankaisematta – Hän teki sen osoittaakseen vanhurskautensa nykyisessä ajassa, ollakseen oikeudenmukainen ja tehdäkseen Jeesukseen uskovat vanhurskaiksi.



— Roomalaiskirje 3:25–26







Kuinka Jumala voi olla sekä oikeudenmukainen että vanhurskauttaa syntiset? Lakaiseeko Hän synnin maton alle, ikään kuin sitä ei koskaan olisi tapahtunutkaan? Tarkoittaako se, että Hän ei ota syntiä tosissaan?







Tämä näyttää ristiriidalta, ja se onkin, ellei tarinaan kuulu jatkoa – ellei ole jotakin keinoa, jolla synnin hinta voitaisiin periä jollakin muulla tavalla kuin synnin tekijältä. Paavali kirjoittaa, että Jeesus on meidän ”sovitusuhrimme” – uhri, joka maksoi hinnan siitä, että meillä olisi oikea asema Jumalan edessä. 







Jeesus on vastaus ongelmaan, jonka armo tuo esille. Jeesuksen kautta Jumala voi vanhurskauttaa Jeesukseen uskovat ja samalla pysyä oikeudenmukaisena Jumalana, joka vaatii aina seuraukset synneistä.







Joten kun koet kiusausta olla osoittamatta armoa tai anteeksiantoa jollekulle, koska hän ei ansaitse sitä, muista, että Jeesus ei tule luoksemme sanoen: ”Rakastan sinua, koska olet täydellinen.” Sen sijaan Hän tulee luoksemme, kun olemme vajavaisia, ja sanoo: ”Rakastan sinua sellaisena kuin olet, ja minä maksan hinnan, jotta sinusta voi tulla täydellinen.” Jumala ei tyytynyt suhteessaan sinuun pelkkään reiluuteen – Hän maksoi hinnan vapaaehtoisesti. Mitä suhteeseemme Jumalaan tulee, emme tarvitse reiluutta – tarvitsemme armoa. Koska olemme vastaanottaneet jotakin niin arvokasta, meidän tulisi olla ensimmäisiä, jotka tarjoavat armoa muille.











POHDI:



 Käytä niin paljon aikaa kuin haluat kirjoittaessasi vastauksia seuraaviin kysymyksiin:



• Missä et ole osoittanut armoa? Tuleeko mieleesi tilanne tai henkilö? Miksi tuntuu vaikealta osoittaa armoa tässä tilanteessa?



• Onko elämässäsi henkilö, jonka uskot olevan armon ulottumattomissa? Miltä näyttäisi, jos toisit kyseisen henkilön ja tilanteen Isän eteen, ja pyytäisit itsellesi Hänen armollista sydäntään?







Kun olet saanut vastattua yllä oleviin kysymyksiin, etsi itsellesi hiljainen paikka ja istu hetki Jeesuksen kanssa. Kun olet liikkumatta, ojenna molemmat kätesi eteenpäin, suljetut nyrkit suunnattuna alaspäin. Kuvittele Isä halaamassa ihimistä, joka satutti sinua. Jos alat kokea itsesi kireäksi, purista nyrkkejäsi tiukempaan. Pysy tässä tilassa jonkun aikaa, jos tarvitset sitä. Kun olet valmis, vedä syvään henkeä ja pyydä Jumalaa antamaan sinulle Hänen sydämen asennettaan tätä ihmistä kohtaan. Käännä nyrkkisi ympäri, kämmenet ylöspäin. Rentoudu ja hengitä syvään samalla, kun avaat kämmenesi ja annat tunteesi Isälle. 







Jos et ole valmis päästämään jännitteestä irti, anna tämän harjoituksen olla sydämesi rukous, että Jumala auttaisi sinua liikkumaan siihen suuntaan.














Päivä 4Päivä 6

Tietoa tästä suunnitelmasta

Kingdom Come

Olemme kuulleet, että Jeesus tarjoaa ”yltäkylläistä elämää”, ja me janoamme tuota kokemusta. Haluamme tuota elämää, joka on muutoksen toisella puolella. Mutta millaista muutosta tarvitsemme? Ja miten käymme muutoksen pro...

More

Haluamme kiittää North Point Community Churchia tästä lukusuunnitelmasta. Lisätietoja: http://northpoint.org

YouVersion käyttää evästeitä mukauttaakseen käyttökokemustasi. Käyttämällä verkkosivustoamme hyväksyt evästeiden käytön Tietosuojakäytännössämme kuvatulla tavalla