Suunnitelman tiedot

Elämää muuttuneena: TarkoitusEsimerkki

Living Changed: Purpose

PÄIVÄ 1 / 5

Tarkoitusta varten luotu



Meistä jokainen on syntynyt tähän maailmaan täyttämään tiettyä tarkoitusta. Vaikka emme ole ehkä suostuneet myöntämään sitä, tai ole löytäneet sitä vielä, Jumala loi jokaikisen henkilön hyvin ihmeellisin, ainutlaatuisin lahjoin, joita Hän tahtoo käyttää seurakuntaruumiin hyväksi. Onneksi Jumala on jättänyt vihjeitä tarkoituksestamme sydämiimme ja johdattaa meidät Pyhän Henkensä kautta löytämään oman tarkoituksemme.



Ollessamme lapsia meillä on aivan valtaisa mielikuvitus. Luomme mielessämme erilaisia hahmoja ja kokonaisia maailmoja, joissa pystymme ihan mihin tahansa. Vain taivas on rajana! Emme ole vielä oppineet pelkäämään eikä meille ole vakuutettu, että emme kykene siihen tai tähän. Meitä ei vielä rajoita elämän kovat realiteetit tai huoli asemastamme. Olemme itsevarmoja sen suhteen, keitä olemme, ja pystymme leikissämme elämään unelmat todeksi.



Muistan miten leikin talomme etupihalla päälläni supersankaripyjamani. Minä olin Ihmenainen pelastamassa maailmaa vaaroilta! Seisoin kuistillamme vartiossa kädet lanteilla, valppaana heti ensimmäisen vaaran ilmestyessä ja valmiina pelastamaan hätään joutuneet. Saatoin leikkiä sankaria päivät pitkät, väsymättä leikkiin ollenkaan.



Kun kasvoin vanhemmaksi, mietin, miksi minulla oli juuri tuollainen tahtotila, kun olin pieni. Ymmärsin, että jo lapsena minä tahdoin auttaa heitä, jotka eivät voisi auttaa itseään. Pastorin roolissa tämä on täsmälleen sitä, mitä saan tehdä tänä päivänä. Työskentelen väsymättä pelastaakseni ihmisiä helvetin porteilta johdattamalla heidät Pelastajan luo. Tiedän, että Jumala laittoi minut tälle planeetalle, jotta voisin auttaa pelastamaan ihmisiä. Hän laittoi minuun tämän kaipuun jo alussa.



Ehkä sinä et halunnut olla supersankari. Ehkä sinä huolehdit koko nukkekokoelmasi iltarutiinien kera petiin tai asetit pehmolelusi riviin istumaan opettaaksesi niitä. Ehkä leikit parantavasi sairaita, toimittavasi uutisia tai tutkivasi uusia maailmoja. Mitä ikinä unelmoitkaan lapsena, nuo unelmat eivät olleet sydämessäsi sattumalta. Jumala asetti ne sinne syystä. Vaikka maailma saattaa olla vakuuttanut sinut siitä, että nuo asiat tulee unohtaa turhina mielikuvituksen tuotteina, ne elävät sydämessäsi edelleen – ne ovat siellä Jumalan käsien kudelmana, erottamattomana osana sinua ja sitä, millaiseksi Hän sinut teki.



Jos olet epävarma Jumalan tarkoituksesta elämällesi, katso niihin unelmiin, joita sinulla on ollut. Pohdi niitä asioita, jotka saavat sinut kyyneliin, nykivät sydämesi naruista, saavat sinut syttymään ja tuntemaan pyhää vihaa. Hän on laittanut nuo asiat sinuun, ainutlaatuisesti luoden sinut siihen tehtävään, jonka vain sinä voit täyttää.



Kiitos, Jumala, että olet suunnitellut minut tiettyä tarkoitusta varten. Kiitos, että uskot minuun ja annat minulle juuri sen, mitä tarvitsen täyttääkseni tehtävän, johon Sinä olet minut kutsunut. Paljasta minulle ne intohimon kohteet, toiveet ja kaipaukset, jotka Sinä olet asettanut sydämeeni ja osoita minulle tie, kuinka käyttää niitä Sinun valtakuntasi hyväksi, Herra. Auta minua elämään tahdossasi ja tuomaan sinulle kunniaa kaikella, mitä sanon ja teen. Jeesuksen kalliissa nimessä. Aamen.


Raamattu

Päivä 2

Tietoa tästä suunnitelmasta

Living Changed: Purpose

Oletko koskaan pohtinut, mitä Jumala loi sinut tekemään, tai kysynyt Häneltä, miksi olet käynyt läpi tiettyjä kokemuksia? Sinut on ainutlaatuisesti suunniteltu juuri sinulle valmistettuun rooliin, jonka vain sinä voit tä...

More

Haluamme kiittää Changed Women's Ministries:iä tästä lukusuunnitelmasta. Lisätietoja: https://www.changedokc.com/

YouVersion käyttää evästeitä mukauttaakseen käyttökokemustasi. Käyttämällä verkkosivustoamme hyväksyt evästeiden käytön Tietosuojakäytännössämme kuvatulla tavalla