Kirjoitettu onEsimerkki

It Is Written

PÄIVÄ 22 / 31

Avaa hengelliset silmäsi

Kirjoittanut Robert Morris

Pari vuotta sitten saarnasin kirkossa, ja palattuani hotellihuoneeseeni laitoin television päälle kristilliselle kanavalle. Siellä oli mies, joka saarnasi Markuksen evankeliumin luvusta 8. Tuossa raamatunkohdassa Jeesus sylki miehen silmiin ja kysyi: ”Mitä näet?” Mies sanoi: ”Ihmisiä kuin puita, kävelemässä.” Sitten Hän koski mieheen uudestaan, ja mies parani. Television saarnaaja sanoi: ”Katsokaa, edes Jeesuksen tapauksessa se ei aina toiminut ensimmäisellä kerralla.” En voinut uskoa kuulemaani! Joten aloin tutkia tuon jakeen merkitystä. Tutkin kunnes kello oli yksi yöllä ja kunnes kuulin Herran sanovan: ”Mikset vain kysy Minulta, mitä se tarkoittaa?” Ennen kuin kerkesin edes kysymään, Herra alkoi avata minulle jakeen merkitystä. Kyse ei ollut siitä, että se ei toiminut ensimmäisellä kerralla. Ennen kuin Jeesus avasi miehen luonnolliset silmät, Hän avasi miehen hengelliset silmät.

Saadaksemme kontekstia katsotaan, mitä tapahtui ennen tätä kertomusta Markuksen evankeliumin luvussa 8. Jeesus oli juuri ruokkinut 4000 ihmistä vain seitsemällä leivällä, kun fariseukset tulivat Hänen luokseen sanoen: ”Anna meille merkki.” Jeesus varmaan mietti: Ettekö juuri olleet täällä lounaalla? Mitä hengellistä sokeutta! Mutta se jatkui, kun Jeesus ja opetuslapset astuivat veneeseen. Opetuslapset unohtivat tuoda mukanaan leipää, ja kun Jeesus sanoi, että ”varokaa fariseusten hapatusta”, he luulivat, että Hän oli vihainen, koska ei ollut leipää. Luuletko, että Jeesus, joka oli juuri ruokkinut 4000 ihmistä seitsemällä leivällä, oli huolissaan leivän puutteesta? Hän ei puhunut konkreettisesti leivästä. Hän kertoi heille, että he eivät ymmärtäneet, mistä Hän puhui, koska heillä oli kyllä silmät, mutta he eivät nähneet. Sitten, heti veneestä astumisen jälkeen, Jeesus avasi sokean miehen silmät. Näetkö kohdan symboliikan?

Ajattelet ehkä, että haluat Jeesuksen avaavan myös sinun hengelliset silmäsi. Raamattu sanoo, että silmiemme edessä on verho, kunnes uskomme. Mutta senkin jälkeen meidän on varottava ylpeyttämme. Jos luet Raamattua ja mietit, että tiedät jo kaiken, et näe mitään. Ymmärsin kertomuksen merkityksen vasta sitten, kun pyysin Jumalaa kertomaan sen. Jos otat Raamattusi ja rukoilet näin: ”Herra, ilman Sinua olen sokea. En ymmärrä Raamattua, ellet Sinä näytä minulle”, niin silloin Hän avaa hengelliset silmäsi ja sivuilta alkaa hyppimään uusia merkityksiä.

Rukous

Herra, en voi todella nähdä tai kuulla ilman Sinua. Haluan vastaanottaa hengellisen näkökyvyn tänään. Haluan, että Sinun sanasi hyppivät sivuilta silmilleni. Auta minua näkemään Raamatusta asioita, joita en ennen nähnyt. Haluan, että puhut sanasi kautta työhöni, ammattiini, perheeseeni, avioliittooni ja elämääni. Haluan elää Jumalan sanasta – en ainoastaan luonnollisesta leivästä.

Muistojae

Sinun sanasi on jalkojeni lamppu ja valo minun polullani. Psalmit 119:105 

Tietoa tästä suunnitelmasta

It Is Written

Tämä 31-päiväinen lukusuunnitelma, joka on koottu Gateway Churchin pastorien Robert Morrisin ja Marcus Breechenin opetuksista, keskittyy Jumalan sanan tärkeyteen jokapäiväisessä elämässäsi. Joka päivä avaa sitä, mitä Jumalan sana on – henki, leipä, vesi, miekka ja lamppu – ja kuinka voit soveltaa sitä elämässäsi. Lukiessasi inspiroidut lähestymään Jumalaa ja kätkemään Hänen sanaansa sisimpääsi päivittäin.

More

Haluamme kiittää Gateway Churchia tästä lukusuunnitelmasta. Lisää tietoa: https://gatewaypeople.com

Samankaltaiset suunnitelmat