Suunnitelman tiedot

Jalokiviä jokaiselle päivälle – asettele Kuninkaan tyttären kruunusiEsimerkki

Daily Jewels- Aligning Your Crown As A Daughter Of The King

PÄIVÄ 4 / 7

  Päivä 4: Rakastaa, ei rakasta



Pitää: tuntea mieltymystä, olla mieltynyt johonkuhun tai johonkin.



Rakastan ihmisiä! Rakastan todella! Aviomieheni sanoo, että kun näen jonkun tutun, ”pakkohalaan” heitä. Hän muistuttaa minua aina, että kaikki eivät pidä halaamisesta. No, se on minusta ihan käsittämätöntä. Se lempeä muistutus tuli tarpeeseen, kun jokin aikaa sitten sain selville, että yksi ”kavereistani” ei pidä minusta. Mitä? En ikinä unohda ensimmäistä kertaa, kun kävelin huoneeseen ja hän vältteli minua kuin ruttoa. Minulla ei ollut aavistustakaan, miksi hän alkoi tehdä niin, joten kulutin kaksi päivää miettien, mitä olin tehnyt tai sanonut. Nuo ajatukset valtasivat mieleni kokonaan ja aiheuttivat ahdistusta. 



Uskon, että jokainen nainen, ikään katsomatta, on kokenut jotain samankaltaista. Otin puhelimen käteen ja soitin yhdelle rukousmentorilleni. Tästä alkoi kasvaminen syvempään suhteeseen Jeesuksen Kristuksen kanssa. Yhtä paljon kuin pidän ”halaamisesta”, pidän ”korjaamisesta”. Halusin soittaa tälle ystävälleni ”puolustaakseni” itseäni ja selvittääkseni tilanteen, koska ajatus siitä, että joku ei pidä minusta, sattui sydämeeni. Mentorini siirsi keskustelun ”ystävästäni” siihen, miksi hylkäämisen kokemus valtasi ”minut”.



Oletko koskaan kokenut torjumista, tai ollut kiusallisissa sosiaalisissa tilanteissa, joissa et tiedä, mitä ihmiset ajattelevat sinusta? Aloitin matkan, jonka aikana ymmärsin, että laitoin kaiken turvani toisiin ihmisiin. Mentorini ohjasi minut lukemaan Psalmia 139 (RK): ”Tutki minua, Jumala, ja tunne sydämeni......” Totuus on, että en ollut antanut Jumalalle mahdollisuutta tutkia sydäntäni, koska yritin selvittää, mitä muiden sydämellä oli. Olin niin kiinnostunut selvittämään heidän sydämen asenteensa, että laiminlöin omani. Kun rukoilin, tajusin että se, mitä muut minusta ajattelevat, on heidän mielipiteensä, ja kunhan vain olen kuuliainen Herralle, sen kuuliaisuuden pitäisi olla ainoa asia, josta minun tarvitsee huolehtia. Jumala on puolustajani, mutta menneisyydessä en antanut Hänelle siihen mahdollisuutta. Haluan rohkaista sinua avaamaan Psalmien kirjan ja lukemaan sitä ääneen. Alat näkemään, että voit oppia kurinalaisesti löytämään aikaa hiljaisuudelle, koska Jumala taistelee puolestasi. 



Kun aloitat tätä päivää, haluan että pyydät Jumalaa ”tutkimaan sydämesi”. Torjuminen sattuu, mutta se ei määritä sinua. Taivaallinen Isäsi tekee sen. 



Päivän rukous:



Taivaan Isä, 



Rukoilen, että päivän edetessä muistutat minua siitä, kuinka paljon Sinä rakastat minua. On olemassa ihmisiä, jotka rakastavat minua, ja niitä, jotka eivät. Auta minua keskittymään niihin ihmisiin, jotka rakastavat ja tukevat minua, niihin, jotka Sinä olet laittanut elämääni rohkaisemaan ja vetämään minua lähemmäs Sinua. Auta minua löytämään arvoni ainoastaan meidän suhteemme kautta. Sinä olet ainoa, joka ei koskaan jätä tai hylkää minua. Jeesuksen nimessä.



Rakkaudella,



Tyttäresi



Älä unohda kruunuasi tänään!


Päivä 3Päivä 5

Tietoa tästä suunnitelmasta

Daily Jewels- Aligning Your Crown As A Daughter Of The King

Katso ympärillesi. Kaaoksenkin keskeltä voi aina löytää aarteita. ”Jalokiviä jokaiselle päivälle” on seitsemänpäiväinen lukusuunnitelma, joka kutsuu sinua rohkeasti asettamaan päähäsi Kuninkaan tyttären kruunusi. Tule ka...

More

Haluamme kiittää Beautifully Designed -tiimiä tästä lukusuunnitelmasta. Lisätietoja: https://beautifullydesigned.com/

Samankaltaiset suunnitelmat

YouVersion käyttää evästeitä mukauttaakseen käyttökokemustasi. Käyttämällä verkkosivustoamme hyväksyt evästeiden käytön Tietosuojakäytännössämme kuvatulla tavalla