Suunnitelman tiedot

Kuka Pyhä Henki on?Esimerkki

Who Is the Holy Spirit?

PÄIVÄ 2 / 6

 Onko Pyhä Henki sama kuin Jumala?



Ennen kuin sukellamme syvemmälle siihen, kuinka Pyhä Henki voi auttaa meitä, selvitetään ensin, kuka Hän oikein on. Mistä Hän tuli? Onko Pyhä Henki vain toinen nimi Jumalalle? Kuinka Hän on erilainen? Kaikki hyviä kysymyksiä.



Kuvittele niin kauas ajassa kuin mahdollista. Ennen Maata. Ennen universumia. Jumala oli siellä. Mutta Hän ei ollut yksin. Ei aivan.



Jumalalla on kolme erilaista muotoa. On Isä Jumala – tai lyhyesti Jumala. Sitten on Jeesus, Jumalan Poika. Ja on Pyhä Henki. Mystisesti kaikki kolme ovat erilaisia, mutta kaikki ovat 100-prosenttisesti Jumala. Jokainen ilmaisee meille Jumalan luonnetta ainutlaatuisella tavalla, mutta kukaan ei ole suurempi kuin toinen. Kristinuskossa kolmiyhteiseen Jumalaan viittaava virallinen käsite on Kolminaisuus.



Kun luet Raamattua, vaikuttaa siltä kuin Jeesus olisi ensimmäiseksi ilmestynyt kuvioihin vauvana 2000 vuotta sitten. Sitten aivan kuin tyhjästä Pyhä Henki ilmestyy Apostolien teoissa. Mutta Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat olleet yhdessä niin kauas taaksepäin kuin voit kuvitella.



1. Mooseksen kirjassa, kun Jumala loi kaiken, itse asiassa sekä Isä, Poika että Pyhä Henki työskentelivät yhdessä. Nyt saatat ihmetellä, että jos kaikki ovat Jumala, mitä järkeä on kolmessa? Jälleen hyvä kysymys.



Kun Jeesus oli maan päällä, Hän totteli vain Isäänsä. Hän ei tehnyt mitään omasta aloitteestaan, vaan sen, mitä näki Isän tekevän. Kun Hänen uteliaat opetuslapsena pyysivät Häntä näyttämään Isän, Hän sanoi: ”Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän.” Periaatteessa Jeesus sanoi heille, että Hän oli Jumala ruumiillisessa muodossa. Isä Jumalalla ei ole fyysistä muotoa, mutta Jeesus on Jumala, jolla on iho. Jeesuksen kautta Jumalan rakkaudesta tuli jotakin aineellista, jonka voimme nähdä ja tuntea.



Mutta kun Jeesuksen aika maan päällä alkoi olla lopuillaan, Hän antoi lupauksen. Hän sanoi seuraajilleen, että heille on parempi, että Hän menee takaisin Taivaaseen, koska sitten Jumala lähettäisi heille Pyhän Hengen. Samalla tavalla kuin Jeesuksesta tuli Jumalan ruumis aineellisessa, käsinkosketeltavassa muodossa, Pyhä Henki paljastaa itsensä Jumalan mielenä asuessaan meissä.



Niinpä Pyhä Henki johtaa meidät totuuteen. Hän on todella Jumalan mieli, saavutettavissasi kaiken aikaa, koska Hän asuu sinussa, kun päätät seurata Jeesusta. Hän on se ääni, joka täyttää pääsi Jumalan ajatuksilla. Hän on lähellä ja henkilökohtainen.



Ruumiillisessa muodossaan Jeesus ei voinut yhtyä ihmisiin ajatusten tasolla. Siksi Hän sanoi, että on parempi, että Pyhä Henki saapuu. Huomenna puhumme Jeesuksen lupauksesta ja siitä, mitä se sinulle merkitsee.


Päivä 1Päivä 3

Tietoa tästä suunnitelmasta

Who Is the Holy Spirit?

Pyhä Henki on Jumalan persoona, joka asuu sisälläsi, puhuu ajatuksiisi ja johtaa sinua lähemmäs Häntä. Hän ei rohkaise sinua vain tekemään oikein vaan myös tekemään Jumalan tahdon. Hän on vierelläsi auttamassa sinua teke...

More

Haluamme kiittää Life.Churchin väkeä Switchiltä tämän suunnitelman tuottamisesta. Lisätietoja: www.life.church.

YouVersion käyttää evästeitä mukauttaakseen käyttökokemustasi. Käyttämällä verkkosivustoamme hyväksyt evästeiden käytön Tietosuojakäytännössämme kuvatulla tavalla