Suunnitelman tiedot

Joulun toivoEsimerkki

The Hope Of Christmas

PÄIVÄ 3 / 10

Jeesuksen joululahjalista



Lue tämän päivän jakeet.



Jo yli 50 vuoden ajan suvussamme on ollut perinteenä pitää syntymäpäiväjuhlat Jeesukselle. Se alkoi, kun olin 3-vuotias ja kysyin äidiltäni: "Mikä joulu on?" Äitini sanoi, että se on Jeesuksen syntymäpäivä. 3-vuotiaan mahtavalla logiikalla sanoin "Pidetään synttärijuhlat!" Joten niin me teimme, pidimme oikeat juhlat, joissa oli kakku, mehua, lauluja ja kynttilät.



Perinne on jatkunut jo neljän sukupolven ajan. Jeesuksen syntymäpäiväjuhlista on tullut pyhä aika, jolloin luemme joulukertomuksen ja kerromme kukin, mistä olemme kiitollisia ja mitä annamme Jeesukselle lahjaksi. Ne ovatkin juhlan mieleenpainuvimmat osat.



Usein Jeesus jätetään jouluna ulkopuolelle. Kuvittele, jos järjestäisin sinulle juhlat ja kutsuisin paljon ihmisiä. Kaikki toisivat paljon lahjoja, ja vieraat antaisivat niitä toisilleen — mutta sinä et saisi mitään.



Sitä on joulu. Annamme lahjoja kaikille muille paitsi Jeesukselle. Mutta rehellisesti sanottuna — mitä antaa Jumalalle, jolla on kaikki?



Tosiasiassa Jeesuksella ei ole kaikkea. On neljä asiaa, joita Hänellä ei ole, ellet anna niitä Hänelle:



Anna Hänelle luottamuksesi. Usko on vapaaehtoista. Jeesuksella ei ole sinun luottamustasi, ellet anna sitä Hänelle. Hän ei koskaan pakota antamaan sitä.



Tee Jeesuksesta elämäsi tärkein asia. Jos jokin tai joku on tärkeämpi kuin Jeesus, se on epäjumala. Anna Jeesukselle ensimmäinen sija raha-asioissasi, kiinnostuksenkohteissasi, ihmissuhteissasi, ajankäytössäsi — jopa vaikeuksissasi.



Anna Jeesukselle sydämesi. Sydämesi on se, mitä rakastat, mitä arvostat ja mistä välität eniten. Jeesus sanoo: "Missä on aarteenne, siellä on myös sydämenne" (Luukas 12:34). Yksi tärkeä tapa antaa Jeesukselle sydämesi tänä jouluna on antaa varasi Hänen työhönsä. Jeesus ei tarvitse rahojasi, mutta Hän tarvitsee sen, mitä ne edustavat — sinun sydämesi.



Tuo muita ihmisiä Jeesuksen luokse. Enemmän kuin mitään muuta Jumala haluaa perheen. Hän haluaa lapsia, jotka vapaaehtoisesti rakastavat Häntä ja luottavat Häneen. Se on syy, miksi juhlimme joulua. Kutsu joku Jeesuksen luokse. Kerro jollekulle, mitä Hän on tehnyt elämässäsi.



Raamattu kertoo meille, että idän tietäjät eivät antaneet Jeesukselle tähteitä vaan he antoivat kolme hyvin merkittävää ja arvokasta lahjaa: "Silloin he maahan heittäytyen kumarsivat lasta, avasivat arkkunsa ja antoivat hänelle kalliita lahjoja: kultaa, suitsuketta ja mirhaa" (Matteus 2:11).



Kun annat Jeesukselle luottamuksesi, teet Hänestä elämäsi tärkeimmän asian, annat arvostamasi asiat Hänen työhänsä ja tuot muita ihmisiä Hänen luoksensa, annat Hänelle lahjoja, jotka ovat paljon paljon arvokkaammat kuin ne, joita idän tietäjät toivat.



Toivota tänä jouluna hyvää syntymäpäivää Jeesukselle. Anna Hänelle parastasi.
Päivä 2Päivä 4

Tietoa tästä suunnitelmasta

The Hope Of Christmas

Liian monille ihmisille joulusta on tullut pitkä tehtävien asioiden luettelo, joka uuvuttaa heidät ja saa odottamaan joulukuun 26. päivää. Tässä opetussarjassa pastori Rick haluaa auttaa sinua muistamaan syyn, miksi juhl...

More

Tämä hartaus © 2014 Rick Warren. Kaikki oikeudet pidätetään. Käytetään luvalla.

YouVersion käyttää evästeitä mukauttaakseen käyttökokemustasi. Käyttämällä verkkosivustoamme hyväksyt evästeiden käytön Tietosuojakäytännössämme kuvatulla tavalla