Sananlaskujen kirja 17:1-28

Sananlaskujen kirja 17:1-28 Kirkkoraamattu 1992 (FB92)

Parempi leipäkannikka ja rauha kuin juhlapidot ja riita. Viisas orja pitää kurissa kunnottoman pojan ja pääsee perinnölle veljesten kanssa. Hopealle sulatin, kullalle uuni, ihmisten sydämet tutkii Herra. Heittiö kuuntelee ilkeitä puheita, kieroilija turmion sanoja. Joka köyhää pilkkaa, herjaa hänen Luojaansa, vahingonilo ei jää rankaisematta. Vanhusten kruununa ovat lastenlapset, lasten kunniana heidän isänsä. Tyhmän suuhun ei sovi suora puhe eikä ruhtinaan huulille valhe. Joka lahjoo, luulee lahjaansa onnenkiveksi: minne hän menee, hän menestyy. Joka vaalii ystävyyttä, unohtaa loukkauksen, joka menneitä kaivelee, menettää ystävänsä. Viisas ottaa moitteesta opikseen, sata lyöntiäkään ei paranna tyhmää. Paha ihminen kapinoi ja kapinoi, kunnes kohtaa armottoman sanantuojan. Tulkoon vaikka poikasensa menettänyt karhu, kunhan ei tyhmyri hulluudessaan! Joka hyvän pahalla maksaa, vetää onnettomuuden kotinsa ylle. Riita syntyy kuin rako patoon – tuki se, ennen kuin vesi nousee! Vapaus syylliselle, tuomio syyttömälle, kumpaakin Herra kammoksuu. Mitä hyötyy tyhmyri rahoistaan? Viisautta hän ei ymmärrä ostaa. Ystävän rakkaus ei koskaan petä, veli auttaa veljeä hädän hetkellä. Mieletön se, joka lyö kättä ja menee toisesta takuuseen. Joka rakastaa riitaa, rakastaa syntiä. Joka porttinsa korottaa, se etsii tuhoaan. Väärämielinen ei onnea tavoita, kieroilijan kohtaa perikato. Murheen saa, joka tyhmän siittää, houkan isä ei iloa tunne. Iloinen sydän pitää ihmisen terveenä, synkkä mieli kuihduttaa ruumiin. Jumalaton ottaa salaa lahjuksen ja vääristää oikeuden tien. Viisas pitää silmänsä viisaudessa, tyhmän katse kiertelee maailman rantaa. Tyhmä poika on isänsä murhe, katkera pettymys äidilleen. Pahoin tehdään, jos syytöntä sakotetaan, oikeutta loukataan, jos ruoskitaan kunnian miestä. Viisas se, joka sanojaan säästää, järkevä pitää päänsä kylmänä. Hullukin käy viisaasta, jos on vaiti, järkevästä, ellei suutaan avaa.

Sananlaskujen kirja 17:1-28 Raamattu Kansalle (FINRK)

Parempi kuiva leivänkannikka rauhassa kuin talo täynnä paistilihaa riidassa. Taitava palvelija hallitsee kelvotonta poikaa ja saa veljesten rinnalla osan perinnöstä. Hopealle sulatin, kullalle uuni, mutta sydämet koettelee Herra. Paha kuuntelee ilkeitä puheita, petollinen tarkkaa vahingollista kieltä. Joka köyhää pilkkaa, se herjaa hänen Luojaansa, joka onnettomuudesta iloitsee, ei jää rankaisematta. Vanhusten kruunu ovat lastenlapset, ja isät ovat lasten kunnia. Ei sovi houkalle suuret sanat, saati sitten jalosukuiselle valheen puhuminen. Lahjus on käyttäjänsä silmissä ihana kivi: kääntyypä hän minne tahansa, hän menestyy. Joka rikkomuksen peittää, se vaalii rakkautta, mutta joka asioita kaivelee, se joutuu eroon ystävästään. Nuhde tehoaa ymmärtäväiseen paremmin kuin sata lyöntiä tyhmään. Vain kapinaa hankkii paha ihminen, mutta häntä vastaan lähetetään armoton sanansaattaja. Kohdatkoon miestä karhu, jolta on riistetty pennut, mutta älköön tyhmä typeryydessään. Joka hyvän pahalla palkitsee, sen kodista ei onnettomuus väisty. Kiistan aloittaminen on kuin päästäisi vedet valloilleen – luovu siitä, ennen kuin riita puhkeaa. Julistaa syyllinen syyttömäksi tai syytön syylliseksi, kumpikin on Herralle iljetys. Mitä hyötyä on rahasta tyhmän käsissä? Viisauden hankkimiseen hänellä ei ole ymmärrystä. Ystävä rakastaa kaikkina aikoina, ja veli on syntynyt avuksi hädässä. Vailla ymmärrystä on mies, joka lyö kättä ja menee takuuseen toisen puolesta. Joka riitaa rakastaa, se rakastaa rikkomusta. Joka porttinsa korottaa, se etsii tuhoa. Kieroilija ei löydä onnea, kavalakielinen suistuu onnettomuuteen. Tyhmä on murheeksi siittäjälleen, houkan isä on iloa vailla. Iloinen sydän on terveydeksi, mutta murtunut mieli kuivattaa luut. Jumalaton ottaa lahjuksen povestaan vääristääkseen oikeuden tiet. Ymmärtäväisen kasvoilla on viisaus, mutta tyhmän silmät harhailevat maailman rantaa. Tyhmä poika on isälleen harmiksi ja synnyttäjälleen katkeraksi murheeksi. Paha jo sekin, jos syytöntä sakotetaan, kovin kohtuutonta, jos jaloja lyödään. Joka säästää sanojaan, on taitava, ja rauhallisella miehellä on ymmärrystä. Typeräkin käy viisaasta, jos on vaiti; joka huulensa sulkee, on ymmärtäväinen.

Sananlaskujen kirja 17:1-28 Finnish 1776 (FI1776)

Kuiva pala, siinä jossa rauha on, on parempi kuin huone teurasta täynnä riidassa. Toimellinen palvelia hallitsee häpiällisiä lapsia, ja hän jakaa perintöä veljein välillä. Niinkuin tuli koettelee hopian ja ahjo kullan, niin Herra tutkistelee sydämet. Paha ottaa pahoista suista vaarin, ja petollinen kuuntelee mielellänsä vahingollista kieltä. Joka köyhää syljeskelee, se häpäisee Luojaansa; ja joka iloitsee toisen vahingosta, ei pääse rankaisematta. vanhain kruunu ovat lasten lapset, ja lasten kunnia ovat heidän isänsä. Ei sovi tyhmäin puhua korkeista asioista, paljoa vähemmin päämiehen valhetella. Jolla vara on lahja antaa, se on niinkuin kallis kivi: kuhunka hän itsensä kääntää, niin hän viisaana pidetään. Joka syntiä peittää, se saattaa itsellensä ystävyyden; vaan joka asian ilmoittaa, se saattaa ruhtinaat eripuraisiksi. Sanat vaikuttavat enemmän toimellisen tykönä, kuin sata haavaa tyhmän tykönä. Niskuri tosin etsii vahinkoa, vaan julma enkeli lähetetään häntä vastaan. Parempi on kohdata karhua, jolta pojat ovat otetut pois, kuin hullua hulluudessansa. Joka kostaa hyvän pahalla, ei hänen huoneestansa pidä pahuus luopuman. Riidan alku on niinkuin vewsi, joka itsensä leikkaa ulos: lakkaa riidasta ennenkuin sinä siihen sekaannut. Joka jumalattoman hurskaaksi sanoo, ja joka vanhurskaan soimaa jumalattomaksi, ne molemmat ovat Herralle kauhistus. Mitä tyhmä tekee kädessänsä rahalla, ettei hänellä ole sydäntä ostaa viisautta? Ystävä rakastaa ainian, ja veli tulee julki hädässä. Se on tyhmä ihminen, joka kätensä taritsee, ja takaa lähimmäisensä. Joka toraa rakastaa, se rakastaa syntiä; ja joka ovensa korottaa, se etsii onnettomuutta. Häijy sydän ei löydä mitään hyvää; ja jolla paha kieli on, se lankee onnettomuuteen. Joka tyhmän synnyttää, hänellä on murhe, ja tyhmän isällä ei ole iloa. Iloinen sydän tekee elämän suloiseksi, vaan surullinen sydän kaivaa luut. Jumalatoin ottaa mielellänsä salaisesti lahjoja, mutkataksensa lain teitä. Toimellinen mies laittaa itsensä viisaasti, vaan tyhmä heittelee silmiänsä sinne ja tänne. Hullu popika on isänsä suru, ja äidillensä murhe, joka hänen synnyttänyt on. Ei ole se hyvä, että vanhurskalle tehdään väärin, taikka että sitä ruhtinasta lyödään, joka oikein tuomitsee. Toimellinen mies taitaa puheensa tallella pitää, ja taitava mies on kallis sielu. Jos tyhmä vaiti olis, niin hän viisaaksi luettaisiin, ja toimelliseksi, jos hän suunsa pitäis kiinni.

Sananlaskujen kirja 17:1-28 Kirkkoraamattu 1933/38 (FB38)

Parempi kuiva kannikka rauhassa kuin talon täysi uhripaistia riidassa. Taitava palvelija hallitsee kunnotonta poikaa ja pääsee perinnönjaolle veljesten rinnalla. Hopealle sulatin, kullalle uuni, mutta sydämet koettelee Herra. Paha kuuntelee häijyjä huulia, petollisuus kuulee pahoja kieliä. Joka köyhää pilkkaa, se herjaa hänen luojaansa; joka toisen onnettomuudesta iloitsee, ei jää rankaisematta. Vanhusten kruunu ovat lastenlapset, ja isät ovat lasten kunnia. Ei sovi houkalle ylevä puhe, saati sitten ruhtinaalle valhe. Lahjus on käyttäjänsä silmissä kallis kivi: mihin vain hän kääntyy, hän menestyy. Joka rikkeen peittää, se rakkautta harrastaa; mutta joka asioita kaivelee, se erottaa ystävykset. Nuhde pystyy paremmin ymmärtäväiseen kuin sata lyöntiä tyhmään. Pelkkää onnettomuutta hankkii kapinoitsija, mutta häntä vastaan lähetetään armoton sanansaattaja. Kohdatkoon miestä karhu, jolta on riistetty poikaset, mutta älköön tyhmä hulluudessansa. Joka hyvän pahalla palkitsee, sen kodista ei onnettomuus väisty. Alottaa tora on päästää vedet valloilleen; herkeä, ennenkuin riita syttyy. Syyllisen syyttömäksi ja syyttömän syylliseksi tekijä ovat kumpikin Herralle kauhistus. Mitä hyötyä on rahasta tyhmän käsissä? Viisauden hankkimiseen ei ole ymmärrystä. Ystävä rakastaa ainiaan ja veli syntyy varaksi hädässä. Mieltä vailla on mies, joka kättä lyöpi, joka menee toista takaamaan. Joka toraa rakastaa, se rikkomusta rakastaa; joka ovensa korottaa, se hankkii kukistumistaan. Väärämielinen ei onnea löydä, ja kavalakielinen suistuu onnettomuuteen. Tyhmä on murheeksi siittäjällensä, ja houkan isä on iloa vailla. Terveydeksi on iloinen sydän, mutta murtunut mieli kuivuttaa luut. Jumalaton ottaa lahjuksen vastaan toisen povelta vääristääksensä oikeuden tiet. Ymmärtäväisellä on viisaus kasvojensa edessä, mutta tyhmän silmät kiertävät maailman rantaa. Tyhmä poika on isällensä suruksi ja synnyttäjällensä mielihaikeaksi. Paha jo sekin, jos syytöntä sakotetaan; kovin kohtuutonta, jos jaloja lyödään. Joka hillitsee sanansa, on taitava, ja mielensä malttava on ymmärtäväinen mies. Hullukin käy viisaasta, jos vaiti on; joka huulensa sulkee, on ymmärtäväinen.