Psalmit 78:50-72

Hän antoi vihansa purkautua, hän ei säästänyt heitä kuolemalta vaan jätti heidät ruton armoille. Hän surmasi kaikki esikoiset Egyptistä, ensimmäisinä syntyneet Haamin majoista. Mutta oman kansansa hän vei vapauteen. Autiomaassa hän kaitsi omiaan kuin paimen lampaita. Hänen johdossaan he olivat turvassa, ei heidän tarvinnut pelätä mitään, mutta vihollisten joukon peitti meri. Hän toi heidät pyhälle asuinsijalleen, vuorelle, jonka hän oli ottanut omakseen. Hän karkotti vieraat kansat heidän tieltään ja jakoi heille arvalla perintömaat, antoi Israelin heimoille asumukset. Mutta he kapinoivat Jumalaa vastaan, he koettelivat häntä, Korkeinta! He eivät noudattaneet hänen säädöksiään vaan kääntyivät omille teilleen ja olivat uskottomia kuten isänsä, kelvottomia kuin löystynyt jousi. He vihastuttivat hänet uhraamalla kukkuloilla, loukkasivat häntä jumaliensa kuvilla. Jumala näki sen, ja hänen vihansa syttyi, hän hylkäsi Israelin kokonaan. Hän hylkäsi asumuksensa, Silon pyhäkön, teltan, jonka oli asettanut ihmisten keskelle. Hän antoi voimansa tunnuksen joutua saaliiksi, jätti pyhän arkkunsa vihollisen käsiin, ja kansansa hän antoi miekan armoille, niin hän omiinsa vihastui. Tuli nielaisi nuoret miehet, enää ei laulettu morsiamille, papit kaatuivat vihollisen miekkaan, lesket eivät saaneet viettää valittajaisia. Mutta Herra havahtui, niin kuin nukkuja havahtuu, niin kuin soturi herää viinin huuruista. Hän ajoi kansansa viholliset pakosalle, tuotti heille ikuisen häpeän. Herra hylkäsi Joosefin sukukunnan – Efraimin heimoa hän ei valinnut, vaan hän valitsi Juudan heimon ja Siionin, rakkaan vuorensa. Sille hän rakensi pyhäkkönsä, korkean kuin taivaat, vankan kuin maa, jonka hän on perustanut ikiajoiksi. Hän valitsi Daavidin, palvelijansa, otti hänet lammaslaitumilta, toi lampaiden ja karitsojen keskeltä kaitsemaan omaa kansaansa Jaakobia, hallitsemaan omaa maataan Israelia. Ja Daavid kaitsi sitä vilpittömin sydämin, johdatti sitä taitavin käsin.