Job 3
FB92
3
Jobin ja hänen kolmen ystävänsä puheet
3–28
Jobin ensimmäinen puhe
Job kiroaa syntymänsä
1Seitsemän päivän kuluttua Job avasi suunsa. Hän kirosi syntymänsä päivän 2ja sanoi:
3 # Jer. 20:14,15 – Kadotkoon jäljettömiin se päivä, jona synnyin,
yö, joka tiesi kertoa: poika on siinnyt.
4Haihtukoon pimeään se päivä,
älköön Jumala taivaassaan muistako sitä,
älköön aamun valo sitä koskettako.
5Kuoleman varjo vieköön sen mukanaan,
musta pilvi peittäköön sen,
auringon pimentyminen säikyttäköön sen pois.
6Nielköön synkkä pimeys sen yön,
niin ettei sitä lasketa vuoden päiviin,
että se katoaa kuukauden öiden kierrosta.
7Hedelmätön olkoon se yö,
ilosta tyhjä.
8Sen päivän lävistäköön kirous,
joka herättäisi itsensä Leviatanin#3:8 Leviatan on meren alkuhirviö, joka kanaanilaisen uskomuksen mukaan herättyään nielee eli pimentää auringon..
9Pimetkööt sen aamun tähdet,
älköön se yö nähkö sarastuksen valoa,
turhaan se odottakoon päivänkoiton katsetta.
10Se päivä ja yö
ei sulkenut edestäni kohdun porttia,
ei kätkenyt silmiltäni
tätä kärsimystä.
Kuolema olisi elämää parempi
11 # Job 10:18 Miksi en syntynyt kuolleena,
miksi en menehtynyt tultuani äidin kohdusta?
12Miksi äitini polvet ottivat minut vastaan,
miksi rinnat antoivat ravinnon?
13Minä lepäisin haudassa aivan hiljaa,
nukkuisin, minulla olisi rauha.
14Minä lepäisin kuninkaiden ja mahtimiesten seurassa,
noiden, jotka ovat jättäneet jälkeensä
muistomerkkejä, mahtavia raunioita.
15Minä lepäisin ruhtinaitten seurassa,
noiden, joilla oli kultaa,
jotka täyttivät palatsinsa hopealla.
16Niin kuin kuollut sikiö olisin poissa,
maahan kaivettu ja olematon,
niin kuin lapsi, joka ei päivänvaloa nähnyt.
17 # Jes. 57:2; Ilm. 14:13 Siellä pahantekijöitten raivo lakkaa
ja itsensä uuvuksiin raataneet saavat levon,
18siellä pääsevät vangit vaivastaan,
piiskurien huudot eivät enää heitä ahdista.
19Yhtä ovat siellä pieni ja suuri,
orja on herrastaan vapaa.
Olemassaolon tuska
20Miksi hän antaa elämän valon
sille, jonka osa on kärsimys,
miksi niille, joiden elämä on täynnä katkeruutta?
21 # Ilm. 9:6 He odottavat kuolemaa, mutta se ei tule,
he etsivät sitä enemmän kuin aarretta.
22Kun kuolema heidät korjaa, he iloitsevat,
heidän suurin riemunsa on hauta.
23 # Job 19:8 Miksi hän antaa elämän valon
miehelle, joka on Jumalan saartama,
jolta tie on kadonnut?
24 # Ps. 42:4, 80:6 Minun leipääni on itku ja voihke,
veden lailla virtaa minun valitukseni.
25Mitä kammosin ja kauhistuin, se tapahtui,
mitä eniten pelkäsin, se kohtasi minut.
26Ei rauhaa, ei lepoa, ei tyventä hetkeksikään,
yhä uudelleen tuska lyö ylitseni.

© Suomennoksen tekijänoikeudet: Kirkon keskusrahasto, Evangelical Lutheran Church of Finland

Lisätietoja käännöksestä Kirkkoraamattu 1992