Ensimmäinen Mooseksen kirja 31

31
Jaakob lähtee salaa Labanin luota
1Jaakob kuuli Labanin poikien sanovan: »Jaakob on vienyt kaiken, mikä kuului isällemme, ja hankkinut koko rikkautensa isämme kustannuksella.» 2Jaakob näki myös Labanin kasvoista, ettei tämä enää ollut hänelle yhtä suopea kuin ennen. 3Silloin Herra sanoi Jaakobille: »Palaa isiesi maahan ja synnyinseudullesi. Minä olen sinun kanssasi.»
4Jaakob kutsutti Raakelin ja Lean luokseen laidunmaalle, missä hän paimensi lampaitaan ja vuohiaan, 5ja sanoi heille: »Minä huomaan isänne kasvoista, ettei hän enää ole minulle yhtä suopea kuin ennen, mutta minun isäni Jumala on aina ollut kanssani. 6Tehän tiedätte, että minä olen parhaani mukaan palvellut isäänne, 7#Ps. 105:14hän sen sijaan on petkuttanut minua ja muuttanut palkkaani kymmenen kertaa. Jumala ei kuitenkaan ole antanut hänen tuottaa minulle vahinkoa. 8Jos isänne sanoi: ’Täplikkäät saavat olla palkkasi’, silloin kaikki lampaat ja vuohet synnyttivät täplikkäitä, ja jos hän sanoi: ’Juovikkaat saavat olla palkkasi’, niin kaikki eläimet synnyttivät juovikkaita. 9Jumala otti karjan pois isältänne ja antoi sen minulle. 10Lampaiden ja vuohien kiima-aikana minä näin unessa juovikkaiden, täplikkäiden ja laikukkaiden urosten astuvan lampaita ja vuohia. 11Jumalan enkeli sanoi minulle siinä unessa: ’Jaakob!’ Ja minä sanoin: ’Tässä olen.’ 12Hän sanoi: ’Näetkö, kaikki urokset, jotka astuvat lampaita ja vuohia, ovat juovikkaita, täplikkäitä ja laikukkaita, sillä minä olen nähnyt, miten Laban sinua kohtelee. 13#1. Moos. 28:18,20Minä olen Jumala, joka ilmestyin sinulle Betelissä, missä sinä voitelit öljyllä patsaan ja teit minulle uhrilupauksen. Lähde nyt pois tästä maasta ja palaa synnyinseudullesi.’»
14Silloin Raakel ja Lea vastasivat hänelle: »Meillä ei ole isämme luona enää mitään perintöosaa jäljellä. 15Hänhän kohteli meitä kuin orjia, sillä hän myi meidät ja vielä söi suuhunsa sen hinnan, jonka oli meistä saanut. 16Koko se rikkaus, jonka Jumala on ottanut pois meidän isältämme, kuuluu meille ja lapsillemme! Tee siis nyt niin kuin Jumala on käskenyt sinun tehdä!»
17Niin Jaakob pani lapsensa ja vaimonsa kamelien selkään, 18otti mukaan laumansa ja kaiken omaisuutensa ja koko sen karjan, jonka hän oli hankkinut omakseen Mesopotamiassa, ja lähti Kanaaninmaahan isänsä Iisakin luo. 19#Tuom. 17:5; 1. Sam. 19:13; Hoos. 3:4Kun Laban oli keritsemässä lampaitaan, Raakel varasti kotoaan isänsä jumalankuvat. 20Jaakob harhautti aramealaista Labania eikä kertonut hänelle aikeistaan, 21vaan lähti salaa matkaan ja vei mukanaan koko väkensä ja omaisuutensa. Hän ylitti Eufratin ja suuntasi matkansa kohti Gileadin vuoria.
Laban tavoittaa Jaakobin
22Kahden päivän kuluttua Laban sai tiedon, että Jaakob oli lähtenyt salaa tiehensä. 23Silloin hän otti mukaan sukunsa miehet ja tavoitti Jaakobin seitsemän päivän takaa-ajon jälkeen Gileadin vuorilla. 24Mutta Jumala tuli aramealaisen Labanin luo yöllä unessa ja sanoi hänelle: »Varo, ettet puhu pahasti Jaakobille.»
25Laban kohtasi Jaakobin, kun tämä oli leiriytynyt Gileadin vuorille, ja myös Laban leiriytyi sinne miehineen. 26Laban sanoi Jaakobille: »Mitä oletkaan tehnyt! Sinä olit petollinen ja veit tyttäreni mukanasi, ikään kuin he olisivat olleet sotasaalista! 27Miksi pakenit salaa minun luotani etkä kertonut minulle aikeistasi mitään? Minä olisin saattanut sinut iloisesti matkaan lauluin, tamburiinein ja harpuin. 28Et antanut minulle edes tilaisuutta suudella lapsenlapsiani ja tyttäriäni hyvästiksi. Siinä teit kovin tyhmästi! 29Minä voisin tehdä teille paljonkin pahaa, mutta teidän isienne Jumala sanoi minulle viime yönä: ’Varo, ettet puhu pahasti Jaakobille.’ 30No hyvä! Sinä lähdit matkaan, koska niin kovasti ikävöit isäsi luo, mutta miksi varastit minulta jumalankuvat?»
31Jaakob vastasi: »Minä lähdin salaa, koska pelkäsin, että sinä riistäisit minulta tyttäresi. 32Mutta kuolema sille, jonka hallusta sinä löydät jumalasi! Saat sukumme miesten läsnä ollessa itse tutkia, mitä minulla on mukanani, ja ottaa omasi pois.» Jaakob ei tiennyt, että Raakel oli varastanut jumalat.
33Laban kävi Jaakobin teltassa, sitten Lean ja molempien orjattarien teltassa, mutta ei löytänyt mitään. Lean teltasta tultuaan hän meni Raakelin telttaan. 34Mutta Raakel oli pannut jumalankuvat kamelin satulasäkkiin ja istui niiden päällä. Laban penkoi koko teltan eikä löytänyt niitä. 35Silloin Raakel sanoi isälleen: »Älä vihastu, herrani, vaikka en voikaan nousta tieltäsi. Minulla on se naisten tavallinen vaiva.» Eikä Laban löytänyt jumalankuvia, vaikka kuinka etsi.
36Silloin Jaakob kiivastui ja alkoi syyttää Labania. Hän sanoi: »Mikä on minun rikkomukseni, mitä pahaa minä olen tehnyt, kun näin ryntäät minun perääni? 37Nyt olet penkonut kaikki minun tavarani. Löysitkö mitään itsellesi kuuluvaa? Pane se tähän minun väkeni ja oman väkesi eteen, niin he saavat ratkaista asian. 38Minä olen ollut luonasi kaksikymmentä vuotta, eivätkä sinun lampaasi ja vuohesi ole menettäneet karitsoitaan enkä minä ole syönyt pässejä sinun laumastasi. 39#2. Moos. 22:12Aina kun toin sinulle pedon raateleman lampaan, jouduin sen korvaamaan. Minä olen saanut siitä vastata, oli se sitten viety päivällä tai yöllä. 40Päivisin minua vaivasi helle, öisin en vilulta saanut silmiini unta. 41Kaksikymmentä vuotta minä olen viettänyt sinun talossasi, neljätoista vuotta palvelin sinua saadakseni kaksi tytärtäsi ja kuusi vuotta saadakseni sinulta lampaita ja vuohia, mutta kymmenen kertaa sinä muutit minun palkkaani. 42Ellei isäni Jumala, Abrahamin Jumala, jota myös Iisak palvelee, olisi ollut minun puolellani, sinä olisit lähettänyt minut matkaan tyhjin käsin. Mutta Jumala näki minun ahdinkoni ja työni paljouden ja ratkaisi asian viime yönä.»
Jaakob ja Laban tekevät sovinnon
43Laban vastasi Jaakobille: »Tyttäret ovat kyllä minun tyttäriäni, lapset minun lapsiani ja karja minun karjaani. Kaikki, mitä sinä täällä näet, on minun. Mutta minkä minä nyt mahdan näille tyttärille tai lapsille, jotka he ovat synnyttäneet? 44Tehkäämme siis sovinto, ja olkoon sillä todistaja.»
45Niin Jaakob otti kiven, nosti sen pystyyn patsaaksi 46ja sanoi omalle väelleen: »Kerätkää kiviä.» Miehet hakivat kiviä ja kasasivat ne röykkiöksi. Sitten he yhdessä aterioivat sen ääressä. 47Laban antoi röykkiölle nimeksi Jegarsahaduta#31:47 Sekä arameankielinen nimi Jegar-sahaduta että hepreankielinen Galed merkitsevät ’todistuksen röykkiö’. Galed muistuttaa samalla Gileadin alueen nimeä., ja Jaakob antoi sille nimen Galed. 48Sitten Laban sanoi: »Tämä röykkiö olkoon nyt sopimuksemme todisteena.» Sen vuoksi sitä kutsutaan nimellä Galed 49ja myös nimellä Mispa, sillä hän sanoi vielä: »Herra pitäköön meitä silmällä#31:49 Nimi Mispa merkitsee ’tähystyspaikka’. silloinkin, kun emme enää voi nähdä toinen toistamme. 50Jos sinä kohtelet huonosti tyttäriäni ja otat muita vaimoja heidän lisäkseen, niin silloin on Jumala oleva sopimuksemme todistajana, vaikka yhtään ihmistä ei olisi läsnä sen todistajana.» 51Laban sanoi vielä Jaakobille: »Katso tätä röykkiötä ja tätä patsasta, jonka minä olen pystyttänyt meidän välillemme. 52Tämä röykkiö ja tämä patsas todistavat ja muistuttavat siitä, etten minä saa kulkea niiden ohi pahoin aikein sinua vastaan etkä sinäkään saa kulkea niiden ohi hyökätäksesi minun kimppuuni. 53Meidän isiemme Abrahamin ja Nahorin Jumala valvokoon tuomarina tätä sopimustamme.» Jaakob puolestaan vannoi valan sen Jumalan kautta, jota hänen isänsä Iisak palveli. 54Sitten Jaakob uhrasi sillä vuorella teurasuhrin ja kutsui kaikki muut aterialle kanssaan, ja he söivät ja viipyivät vuorella sen yön.

Tällä hetkellä valittuna:

Ensimmäinen Mooseksen kirja 31: FB92

Korostus

Jaa

Kopioi

None

Haluatko, että korostuksesi tallennetaan kaikille laitteillesi? Rekisteröidy tai kirjaudu sisään