Toinen aikakirja 22

22
Ahasja Juudan kuninkaana
1 # 2. Aik. 21:17 Jerusalemin asukkaat huusivat Joramin jälkeen kuninkaaksi hänen nuorimman poikansa Ahasjan#22:1 Ahasja on nimen Joahas (21:17) rinnakkaismuoto., sillä rosvojoukko, joka oli hyökännyt maahan yhdessä arabialaisten kanssa, oli tappanut kaikki hänen vanhemmat poikansa. Näin Joramin poika Ahasja tuli Juudan kuninkaaksi. 2#2. Kun. 8:26–29Kuninkaaksi tullessaan Ahasja oli kahdenkymmenenkahden vuoden ikäinen, ja hän hallitsi Jerusalemissa yhden vuoden ajan. Hänen äitinsä oli Atalja, Omrin pojantytär.
3Myös Ahasja kulki Ahabin suvun tietä, sillä hänen äitinsä oli hänen neuvonantajansa ja johdatti häntä jumalattomuuteen. 4Ahabin suvun tavoin Ahasja teki sitä, mikä on väärää Herran silmissä. Kun hänen isänsä oli kuollut, olivat Ahabin jälkeläiset hänen neuvonantajinaan, ja se koitui hänen turmiokseen. 5Heidän neuvostaan Ahasja lähti yhdessä Israelin kuninkaan Joramin, Ahabin pojan, kanssa sotaretkelle Syyrian kuningasta Hasaelia vastaan. He kävivät taisteluun Ramot-Gileadissa, ja syyrialaiset onnistuivat haavoittamaan Joramia.
6Kuningas Joram palasi Jisreeliin toipumaan haavoistaan, joita syyrialaiset olivat häneen Ramotin luona lyöneet hänen taistellessaan Syyrian kuningasta Hasaelia vastaan. Juudan kuningas Ahasja, Joramin poika, tuli Jisreeliin katsomaan Ahabin poikaa Joramia, kun tämä makasi haavoittuneena.
7 # 2. Kun. 9:21 Mutta Jumala oli säätänyt, että tämä käynti koituisi Ahasjan tuhoksi. Jisreeliin tultuaan hän näet meni Joramin kanssa Jehun, Nimsin pojan, luo, jonka Herra oli valinnut tuhoamaan Ahabin suvun. 8#2. Kun. 10:12–14Kun Jehu oli toteuttamassa Ahabin suvun saamaa tuomiota, hän kohtasi myös Juudan ruhtinaat ja Ahasjan sukulaiset, jotka olivat tämän seurueessa, ja tappoi heidätkin. 9#2. Kun. 9:27,28Sitten Jehu lähti etsimään Ahasjaa, ja hänet löydettiin Samarian kaupungista, jossa hän piileksi. Hänet vietiin Jehun luo ja surmattiin.
Ahasjalle toimitettiin kuitenkin hautaus, sillä hänestä sanottiin: »Olihan hän sentään Josafatin pojanpoika, ja Josafat palveli koko sydämestään Herraa.» Mutta Ahasjan suvussa ei ollut enää ketään, josta olisi voinut tulla kuningas.
Ataljan hirmuvalta
10 # 2. Kun. 11:1–3 Kun Ahasjan äiti Atalja sai tietää poikansa kuolleen, hän päätti hävittää koko Juudan kuningassuvun. 11Silloin kuninkaan tytär Josabat otti Ahasjan pojan Joasin salaa pois surmattaviksi määrättyjen kuninkaan poikien joukosta. Hän vei pojan ja tämän imettäjän makuuhuoneeseensa. Näin Ahasjan sisar Josabat, kuningas Joramin tytär ja pappi Jojadan vaimo, kätki pojan Ataljalta, ja pojan henki säästyi. 12Joasia pidettiin sitten kuuden vuoden ajan kätkössä heidän luonaan Herran temppelissä, sillä Atalja hallitsi maata.

Tällä hetkellä valittuna:

Toinen aikakirja 22: FB92

Korostus

Jaa

Kopioi

None

Haluatko, että korostuksesi tallennetaan kaikille laitteillesi? Rekisteröidy tai kirjaudu sisään

YouVersion käyttää evästeitä mukauttaakseen käyttökokemustasi. Käyttämällä verkkosivustoamme hyväksyt evästeiden käytön Tietosuojakäytännössämme kuvatulla tavalla