Ensimmäinen kuninkaiden kirja 20

20
Sota syyrialaisia vastaan
1Syyrian kuningas Ben-Hadad kokosi suuren sotajoukon. Kolmekymmentäkaksi kuningasta oli hänen kanssaan, kun hän vaunujoukkoineen lähti hyökkäykseen, piiritti Samarian kaupungin ja yritti vallata sen. 2Hän lähetti miehiään kaupunkiin Israelin kuninkaan Ahabin luo 3sanomaan hänelle: »Näin sanoo Ben-Hadad: ’Sinun hopeasi ja kultasi ovat minun, samoin vaimoistasi ja lapsistasi parhaimmat.’» 4Israelin kuningas vastasi hänelle: »Tapahtukoon niin kuin käsket, herrani ja kuninkaani. Minä olen sinun, niin myös kaikki, mitä minulla on.»
5Sananviejät tulivat uudelleen ja toivat viestin: »Näin sanoo Ben-Hadad: ’Minä lähetin sinulle sanan, käskin sinun luovuttaa minulle hopeasi ja kultasi, vaimosi ja poikasi. 6Huomenna tähän aikaan minä lähetän miehiäni luoksesi. He tutkivat niin sinun kuin alaistesi talot ja ottavat haltuunsa ja vievät pois kaiken arvokkaan.’» 7Israelin kuningas kutsui kaikki maan vanhimmat koolle ja sanoi: »Ymmärrätte varmasti, että tuolla miehellä on paha mielessä. Kun hän ensin lähetti minulle sanan, hän vaati vaimojani ja poikiani sekä hopeaani ja kultaani, enkä minä kieltänyt niitä häneltä.» 8Kaikki vanhimmat ja koko kansa sanoivat hänelle: »Älä kuuntele häntä äläkä suostu.» 9Niinpä hän vastasi Ben-Hadadin sananviejille: »Sanokaa herralleni ja kuninkaalleni näin: ’Kaikkeen siihen, mitä palvelijaltasi ensin vaadit, minä olen valmis, mutta tähän en voi suostua.’» Sananviejät veivät tämän vastauksen Ben-Hadadille.
10Ben-Hadad lähetti Ahabille uuden viestin: »Kohdatkoon minua jumalten viha nyt ja aina, jos Samariasta jää jäljelle edes niin paljon tuhkaa, että se täyttää sotilaitteni kourat.» 11Mutta Israelin kuningas käski sananviejiä sanomaan hänelle: »Älä vielä silloin kersku, kun panet miekkaa vyöllesi, kersku sitten kun sen riisut.» 12Kun tämä sana vietiin Ben-Hadadille, hän oli kuninkaidensa kanssa lehväkatoksen alla juomassa. Viestin kuullessaan hän huusi miehilleen: »Hyökkäykseen!» Rynnäkköä alettiin heti valmistella.
13Silloin muuan profeetta tuli Ahabin, Israelin kuninkaan, puheille ja sanoi: »Näin sanoo Herra: ’Näetkö koko tuon väenpaljouden? Tänä päivänä minä annan sen sinun käsiisi, jotta tietäisit, että minä olen Herra.’» 14»Miten se olisi mahdollista?» kysyi Ahab. Profeetta vastasi: »Näin sanoo Herra: ’Sen tekevät maaherrojen lähettämät nuoret soturit.’» Kuningas kysyi vielä: »Kuka aloittaa taistelun?» »Sinä», vastasi profeetta. 15Ahab katsasti maaherrojen lähettämät nuorukaiset, ja heitä oli kaksisataakolmekymmentäkaksi. Heidän jälkeensä hän tarkasti koko Israelin sotaväen, ja sitä oli seitsemäntuhatta miestä.
16Miehet lähtivät kaupungista hyökkäykseen keskipäivän aikaan. Ben-Hadad oli lehväkatoksen alla, ja hän ja ne kolmekymmentäkaksi kuningasta, jotka olivat hänen apunaan, olivat juoneet itsensä juovuksiin. 17Maaherrojen nuoret soturit lähtivät ensimmäisinä hyökkäykseen. Ben-Hadad lähetti katsomaan, mitä oli tekeillä, ja hänelle kerrottiin, että Samarian kaupungista oli lähtenyt miehiä liikeelle. 18Hän sanoi: »Jos he ovat lähteneet sieltä rauhallisin aikein, ottakaa heidät kiinni elävinä, ja vangitkaa heidät elävinä siinäkin tapauksessa, että heillä olisi taistelu mielessä.» 19Mutta kun maaherrojen nuoret soturit ja heitä seuraavat sotilaat hyökkäsivät kaupungista, 20he löivät kukin vastustajansa hengiltä. Syyrian joukot lähtivät pakosalle, ja israelilaiset ajoivat niitä takaa. Ben-Hadad, Syyrian kuningas, pääsi ratsain pakoon muutamien miestensä kanssa. 21Israelin kuningaskin lähti hyökkäykseen. Hän löi vaunujoukot ja tuotti syyrialaisille suuren tappion.
22Profeetta tuli silloin Israelin kuninkaan luo ja sanoi hänelle: »Palaa nyt kaupunkiin ja ala vahvistaa varustuksiasi. Mieti tarkoin, mitä sinun pitää tehdä, sillä vuoden päästä tähän samaan aikaan Syyrian kuningas hyökkää jälleen maahasi.»
Syyrialaisten toinen hyökkäys
23Syyrian miehet sanoivat kuninkaalleen: »Israelilaisten jumala on vuorten jumala. Sen vuoksi he voittivat meidät. Jos taistelemme heitä vastaan tasangolla, voitamme heidät varmasti. 24Tee nyt näin: Pane kaikki kuninkaat pois tehtävistään ja aseta omat käskynhaltijasi heidän sijaansa. 25Kokoa sitten samansuuruinen sotajoukko kuin se, jonka menetit, ja hanki yhtä paljon hevosia ja sotavaunuja. Kun käymme taisteluun tasangolla, voitto on varmasti meidän.» Kuningas teki niin kuin he olivat neuvoneet.
26Vuoden päästä samaan aikaan Ben-Hadad katsasti Syyrian joukot ja marssi Afekiin ryhtyäkseen taisteluun Israelia vastaan. 27Israelin joukot katsastettiin ja varustettiin sotaan, ja ne menivät syyrialaisia vastaan. Israelilaiset leiriytyivät vihollista vastapäätä. Heidän joukkonsa olivat kuin kaksi pientä vuohilaumaa, kun taas Syyrian armeija täytti koko tienoon. 28Silloin Jumalan mies tuli Israelin kuninkaan puheille ja sanoi: »Näin sanoo Herra: ’Koska syyrialaiset ovat sanoneet, että Herra on vain vuorten, ei laaksojen jumala, minä annan koko tämän väenpaljouden sinun käsiisi. Silloin tulette tietämään, että minä olen Herra.’»
29Joukot pysyivät leireissään toisiaan vastapäätä seitsemän päivän ajan. Seitsemäntenä päivänä syntyi taistelu, ja israelilaiset surmasivat sen yhden päivän aikana satatuhatta syyrialaista jalkamiestä. 30#1. Kun. 22:25Hengissä säilyneet pakenivat Afekiin, mutta kaupunginmuuri sortui ja kaksikymmentäseitsemäntuhatta sotilasta jäi sen alle. Myös Ben-Hadad tuli pakomatkallaan kaupunkiin ja etsi huoneesta toiseen piilopaikkaa. 31#Jes. 3:24Hänen palvelijansa sanoivat hänelle: »Me olemme kuulleet, että Israelin kuninkaat ovat armollisia kuninkaita. Jospa pukeutuisimme säkkikankaaseen, panisimme nuoran kaulaamme ja menisimme Israelin kuninkaan luo. Ehkä hän antaa sinun elää.»
32Miehet pukeutuivat säkkikankaaseen, panivat nuoran kaulaansa ja menivät Israelin kuninkaan luo. He sanoivat hänelle: »Palvelijasi Ben-Hadad anoo, että jättäisit hänet henkiin.» Kuningas sanoi: »Onko hän vielä elossa? Hän on minun veljeni.» 33Tämä oli miesten mielestä hyvä merkki. He tarttuivat kiireesti kuninkaan sanoihin ja vastasivat: »Niin, Ben-Hadad on sinun veljesi!» Ahab sanoi: »Hakekaa hänet tänne.» Niin Ben-Hadad tuli kaupungista Ahabin luo, ja Ahab antoi hänen nousta vaunuihinsa. 34Ben-Hadad sanoi hänelle: »Minä annan sinulle takaisin kaupungit, jotka isäni otti sinun isältäsi. Voit myös perustaa Damaskokseen itsellesi samanlaisia kauppapaikkoja kuin isäni perusti Samarian kaupunkiin.» »Tuolla sopimuksella päästän sinut menemään», vastasi Ahab. Hän solmi Ben-Hadadin kanssa rauhansopimuksen ja antoi hänen lähteä.
Ennustus Ahabin kuolemasta
35Eräs profeetanoppilas sanoi Herran käskystä toiselle: »Lyö minua.» Mies kuitenkin kieltäytyi lyömästä häntä. 36#1. Kun. 13:24Silloin profeetanoppilas sanoi hänelle: »Sinä et totellut Herran käskyä. Kun nyt lähdet luotani, sinun kimppuusi hyökkää leijona, ja se ottaa sinut hengiltä.» Mies lähti, ja leijona tuli häntä vastaan ja tappoi hänet.
37Profeetanoppilas tapasi toisen miehen ja sanoi: »Lyö minua.» Mies löi ja haavoitti häntä. 38Hän jäi sitten tielle odottamaan kuningasta. Jottei häntä olisi tunnettu, hän pani siteen silmilleen. 39Kun kuningas oli menossa siitä ohi, hän huusi kuninkaalle ja sanoi: »Minä, palvelijasi, olin mukana taistelussa. Siellä eräs sotilas erkani rivistöstä ja toi minun luokseni miehen. Hän sanoi: ’Vartioi tätä miestä! Jos hän pääsee karkaamaan, vastaat siitä hengelläsi tai maksat talentin hopeaa.’ 40Minulla oli kuitenkin kaikenlaista tekemistä, ja yhtäkkiä vankia ei ollutkaan missään.» Israelin kuningas sanoi hänelle: »Olkoon rangaistuksesi se, minkä itse sanoit.» 41Silloin hän tempasi siteen silmiltään, ja Israelin kuningas tunsi hänet profeetaksi. 42#1. Sam. 15:19 | 1. Kun. 22:37Hän julisti kuninkaalle: »Näin sanoo Herra: ’Sinä päästit käsistäsi miehen, jonka minä olin määrännyt tuhon omaksi. Niinpä sinun henkesi menee hänen henkensä edestä ja kansasi hänen kansansa edestä.’» 43Synkkänä ja raivoissaan Israelin kuningas lähti kotimatkalle ja palasi Samariaan.

Tällä hetkellä valittuna:

Ensimmäinen kuninkaiden kirja 20: FB92

Korostus

Jaa

Kopioi

None

Haluatko, että korostuksesi tallennetaan kaikille laitteillesi? Rekisteröidy tai kirjaudu sisään

YouVersion käyttää evästeitä mukauttaakseen käyttökokemustasi. Käyttämällä verkkosivustoamme hyväksyt evästeiden käytön Tietosuojakäytännössämme kuvatulla tavalla