Ensimmäinen aikakirja 20

20
1 # 2. Sam. 11:1, 12:26–31 Kun seuraavana keväänä oli taas kuninkaiden sotaanlähdön aika, Joab vei joukkonsa sotaretkelle. Hän hävitti ammonilaisten maan ja ryhtyi piirittämään Rabbaa#20:1 Rabba on nykyinen Amman.. Daavid itse jäi Jerusalemiin, mutta Joab valloitti Rabban ja hävitti sen. 2Daavid otti ammonilaisten kuninkaan päästä jalokivin koristetun kultaisen otsarivan, talentin painoisen, ja siitä tuli hänen kruununsa. Hän vei kaupungista runsaasti muutakin saalista. 3Kaupungin asukkaat hän kuljetti pois ja pani pakkotyöhön: toiset joutuivat sahaamaan kiviä, toiset saivat käteensä rautaisen kuokan tai kirveen. Näin Daavid teki kaikille ammonilaisten kaupungeille. Sen jälkeen hän palasi koko sotaväki mukanaan Jerusalemiin.
Taisteluja filistealaisia vastaan
4 # 2. Sam. 21:18–22 # 1. Aik. 11:29, 27:11 Myöhemmin syntyi Geserissä filistealaisten kanssa taistelu, jossa husalainen Sibbekai surmasi Sippain, Rafan jälkeläisen, ja filistealaiset voitettiin. 5#1. Sam. 17:7Sitten syntyi taas taistelu filistealaisten kanssa, ja Elhanan, Jairin poika, surmasi Lahmin, gatilaisen Goljatin veljen, jonka keihäänvarsi oli kuin kangaspuiden tukki. 6Ja jälleen syntyi Gatissa taistelu. Siellä oli jättiläiskokoinen mies, jolla oli kummassakin kädessä kuusi sormea ja kummassakin jalassa kuusi varvasta, yhteensä kaksikymmentäneljä; hänkin oli Rafan jälkeläisiä. 7Hän pilkkasi israelilaisia, mutta Jonatan, Daavidin veljen Simean poika, surmasi hänet. 8Näin nämä gatilaiset Rafan jälkeläiset kaatuivat Daavidin ja hänen miestensä lyöminä.

Tällä hetkellä valittuna:

Ensimmäinen aikakirja 20: FB92

Korostus

Jaa

Kopioi

None

Haluatko, että korostuksesi tallennetaan kaikille laitteillesi? Rekisteröidy tai kirjaudu sisään

YouVersion käyttää evästeitä mukauttaakseen käyttökokemustasi. Käyttämällä verkkosivustoamme hyväksyt evästeiden käytön Tietosuojakäytännössämme kuvatulla tavalla