Tuomarien kirja 2:6-13
Tuomarien kirja 2:6-13 Raamattu Kansalle (FINRK)
Kun Joosua oli päästänyt kansan menemään, israelilaiset menivät kukin perintöosalleen ottaakseen maan omakseen. Kansa palveli HERRAA Joosuan koko elinajan ja niiden vanhinten koko elinajan, jotka elivät vielä Joosuan jälkeen ja olivat nähneet kaikki ne suuret teot, jotka HERRA oli tehnyt Israelille. Sitten HERRAN palvelija Joosua, Nuunin poika, kuoli sadankymmenen vuoden ikäisenä. Israelilaiset hautasivat hänet hänen perintöosansa alueelle Efraimin vuoristossa olevaan Timnat-Heresiin, Gaasvuoren pohjoispuolelle. Myös koko tuo sukupolvi oli koottu isiensä luo, ja sen jälkeen oli noussut toinen sukupolvi, joka ei tuntenut HERRAA eikä niitä tekoja, jotka hän oli tehnyt Israelille. Israelilaiset tekivät sitä, mikä on pahaa HERRAN silmissä, ja palvelivat baaleja. He hylkäsivät HERRAN , isiensä Jumalan, joka oli tuonut heidät pois Egyptin maasta, ja seurasivat muita jumalia, ympärillään asuvien kansojen jumalia ja kumarsivat niitä. Näin he vihoittivat HERRAN . Koska he hylkäsivät HERRAN ja palvelivat Baalia ja Astarteja
Tuomarien kirja 2:6-13 Kirkkoraamattu 1992 (FB92)
Kun Joosua oli päästänyt israelilaiset menemään, he lähtivät kaikki omille alueilleen ja ottivat maan haltuunsa. Kansa palveli Herraa koko Joosuan elinajan ja sen jälkeenkin, niin kauan kuin oli elossa vanhimpia, jotka olivat nähneet, mitä suuria tekoja Herra oli Israelin hyväksi tehnyt. Herran palvelija Joosua, Nunin poika, kuoli sadankymmenen vuoden ikäisenä, ja hänet haudattiin omalle maalleen Timnat-Heresiin, joka on Efraimin vuoristossa, Gaasinvuoren pohjoispuolella. Kun Joosuan sukupolvi oli otettu isiensä luo ja tilalle oli noussut toinen sukupolvi, israelilaiset eivät enää totelleet Herraa eivätkä pitäneet mielessään niitä tekoja, jotka Herra oli heidän hyväkseen tehnyt. Israelilaiset rikkoivat Herraa vastaan ja alkoivat palvella baaleja. He hylkäsivät Herran, isiensä Jumalan, joka oli tuonut heidät pois Egyptistä, ja kääntyivät kumartamaan muita jumalia, joita heidän ympärillään asuvat kansat palvoivat. Näin he herättivät Herran vihan. Koska israelilaiset hylkäsivät Herran ja ryhtyivät palvelemaan Baalia ja Astartea
Tuomarien kirja 2:6-13 Finnish 1776 (FI1776)
Ja kuin Josua oli päästänyt kansan tyköänsä, ja Israelin lapset menneet itsekukin perintöönsä, maata omistamaan, Palveli kansa Jumalaa niinkauvan kuin Josua eli, ja koko vanhimpain aikana, jotka Josuan perässä kauvan elivät ja olivat nähneet kaikkia Herran suuria töitä, jotka hän Israelille tehnyt oli. Mutta kuin Josua Nunin poika Herran palvelia kuoli, sadan ja kymmenen ajastaikaisena, Ja he olivat haudanneet hänet perintömaansa rajoihin, TimnatHerekseen, Ephraimin vuorelle pohjan puolelle Gaasin vuorta; Kuin myös kaikki se sukukunta oli koottu isäinsä tykö, tuli toinen sukukunta heidän jälkeensä, jotka ei tunteneet Herraa eikä niitä töitä, jotka hän Israelille tehnyt oli. Ja Israelin lapset tekivät pahaa Herran edessä ja palvelivat Baalia, Ja hylkäsivät Herran, isäinsä Jumalan, joka heidät Egyptin maalta oli johdattanut ulos, ja seurasivat vieraita jumalia niiden kansain jumalista, jotka heidän ympärillänsä asuivat, ja kumarsivat niitä, ja vihoittivat Herran; Ja hylkäsivät Herran, ja palvelivat Baalia ja Astarotia.
Tuomarien kirja 2:6-13 Kirkkoraamattu 1933/38 (FB38)
Kun Joosua oli päästänyt kansan menemään, menivät israelilaiset kukin perintöosallensa, ottaakseen maan omaksensa. Ja kansa palveli Herraa Joosuan koko elinajan ja niiden vanhinten koko elinajan, jotka elivät vielä kauan Joosuan jälkeen ja jotka olivat nähneet kaikki ne suuret teot, jotka Herra oli Israelille tehnyt. Mutta Herran palvelija Joosua, Nuunin poika, kuoli sadan kymmenen vuoden vanhana. Ja he hautasivat hänet hänen perintöosansa alueelle Timnat-Herekseen, Efraimin vuoristoon, pohjoispuolelle Gaas-vuorta. Ja kun koko sekin sukupolvi oli tullut kootuksi isiensä tykö, nousi heidän jälkeensä toinen sukupolvi, joka ei tuntenut Herraa eikä niitä tekoja, jotka hän oli Israelille tehnyt. Niin israelilaiset tekivät sitä, mikä oli pahaa Herran silmissä, ja palvelivat baaleja ja hylkäsivät Herran, isiensä Jumalan, joka oli vienyt heidät pois Egyptin maasta, ja lähtivät kulkemaan muiden jumalien jäljessä, niiden kansojen jumalien, jotka asuivat heidän ympärillänsä, kumarsivat niitä ja vihoittivat Herran. Mutta kun he hylkäsivät Herran ja palvelivat baalia ja astarteja