Tuomarien kirja 11:1-40

Jaa

Tuomarien kirja 11:1-40 Raamattu Kansalle (FINRK)

Gileadilainen Jefta oli urhea sankari, mutta hän oli porton poika. Jeftan isä oli Gilead. Myös Gileadin vaimo synnytti hänelle poikia. Kun vaimon pojat kasvoivat suuriksi, he karkottivat Jeftan ja sanoivat hänelle: ”Sinä et peri mitään meidän isämme talossa, sillä sinä olet toisen naisen poika.” Silloin Jefta pakeni veljiensä luota ja asettui asumaan Toobin maahan. Jeftan luo kerääntyi tyhjäntoimittajia, ja nämä kulkivat hänen mukanaan. Jonkin ajan kuluttua ammonilaiset aloittivat sodan Israelia vastaan. Kun ammonilaiset sotivat Israelia vastaan, Gileadin vanhimmat lähtivät noutamaan Jeftaa Toobin maasta ja sanoivat Jeftalle: ”Tule meidän päälliköksemme, ja sotikaamme ammonilaisia vastaan.” Mutta Jefta sanoi Gileadin vanhimmille: ”Ettekö te vihanneet minua ja karkottaneet minut isäni kotoa? Miksi tulette minun luokseni nyt, kun teillä on hätä?” Gileadin vanhimmat sanoivat Jeftalle: ”Juuri siksi olemme nyt kääntyneet sinun puoleesi, että sinä tulisit meidän kanssamme taistelemaan ammonilaisia vastaan ja että sinä olisit meidän kaikkien Gileadin asukkaiden päämies.” Jefta sanoi Gileadin vanhimmille: ”Jos te viette minut takaisin, taistelemaan ammonilaisia vastaan ja HERRA antaa heidät minun valtaani, niin tuleeko minusta todella teidän päämiehenne?” Niin Gileadin vanhimmat sanoivat Jeftalle: ”Herra on todistaja meidän välillämme , ellemme tee, niin kuin sinä sanot.” Niin Jefta lähti Gileadin vanhinten kanssa. Kansa asetti hänet päämiehekseen ja päällikökseen, ja Jefta toisti HERRAN edessä Mispassa kaiken, mitä oli puhunut. Sitten Jefta lähetti sanansaattajia sanomaan ammonilaisten kuninkaalle: ”Mitä sinulla on minun kanssani tekemistä, kun tulet tänne sotimaan maatani vastaan?” Ammonilaisten kuningas vastasi Jeftan sanansaattajille: ”Koska Israel otti Egyptistä tullessaan minun maani Arnonista Jabbokiin ja Jordaniin asti, anna se nyt hyvällä takaisin.” Jefta lähetti vielä toistamiseen sanansaattajia ammonilaisten kuninkaan luo sanomaan hänelle: ”Näin sanoo Jefta: Ei Israel ole ottanut Mooabin maata eikä ammonilaisten maata. Sillä tullessaan Egyptistä Israel kulki autiomaan kautta Kaislamerelle ja tuli Kaadekseen. Sieltä Israel lähetti sanansaattajia Edomin kuninkaan luo sanomaan: ’Sallithan minun kulkea maasi läpi’, mutta Edomin kuningas ei kuunnellut heitä. Israel lähetti sanan myös Mooabin kuninkaalle, mutta hänkään ei suostunut. Niin Israel jäi Kaadekseen. Sitten he kulkivat autiomaan kautta, kiersivät Edomin maan sekä Mooabin maan, tulivat Mooabin maan itäpuolitse ja leiriytyivät Arnonin toiselle puolelle, mutta eivät tulleet Mooabin alueelle. Arnon on nimittäin Mooabin raja. Silloin Israel lähetti sanansaattajia amorilaisten kuninkaan, Siihonin, luo Hesboniin. Israel sanoi hänelle: ’Sallithan minun kulkea maasi läpi määränpäähäni.’ Mutta Siihon ei luottanut Israeliin eikä antanut sen kulkea alueensa läpi vaan kokosi kaiken väkensä, leiriytyi Jahatsiin ja ryhtyi taisteluun Israelia vastaan. Kuitenkin HERRA , Israelin Jumala, antoi Siihonin ja kaiken hänen väkensä Israelin valtaan, ja Israel löi heidät. Niin Israel otti omakseen kaiken siinä maassa asuvien amorilaisten maan. Israelilaiset ottivat omakseen amorilaisten koko alueen Arnonista Jabbokiin asti ja autiomaasta Jordaniin saakka. Kun HERRA , Israelin Jumala, on karkottanut amorilaiset kansansa Israelin tieltä, sinäkö ottaisit nyt omaksesi israelilaisten maan? Eikö ole näin: minkä sinun jumalasi Kemos sinulle antaa, sen sinä otat omaksesi, ja kenet HERRA , meidän Jumalamme, karkottaa meidän edeltämme, sen maan me otamme omaksemme? Oletko sinä jotenkin parempi kuin Baalak, Sipporin poika, Mooabin kuningas? Rakensiko hän koskaan riitaa Israelin kanssa? Ryhtyikö hän milloinkaan sotimaan sitä vastaan? Israel on nyt asunut Hesbonissa ja sen tytärkaupungeissa, Aroerissa ja sen tytärkaupungeissa ja kaikissa Arnonin varrella olevissa kaupungeissa kolmesataa vuotta. Miksi te ette ole sinä aikana ottaneet niitä pois? Minä en ole tehnyt syntiä sinua vastaan, mutta sinä teet pahasti minua kohtaan, kun ryhdyt sotimaan minua vastaan. Jakakoon HERRA , joka on tuomari, tänä päivänä oikeutta israelilaisten ja ammonilaisten välillä.” Mutta ammonilaisten kuningas ei ottanut kuullakseen sanomaa, jonka Jefta lähetti hänelle. Silloin HERRAN Henki tuli Jeftan ylle, ja hän kulki Gileadin ja Manassen kautta ohi Gileadin Mispen, ja sieltä hän jatkoi matkaa ammonilaisten maahan. Jefta teki lupauksen HERRALLE ja sanoi: ”Jos sinä todella annat ammonilaiset minun valtaani, niin kuka tahansa tuleekin taloni ovesta minua vastaan palatessani voittajana ammonilaisten luota, hän on oleva HERRAN , ja minä uhraan hänet polttouhriksi.” Sitten Jefta ryhtyi sotimaan ammonilaisia vastaan, ja HERRA antoi heidät hänen valtaansa. Hän löi heidät kahdessakymmenessä kaupungissa Aroerista Minnitiin ja Aabel-Keramimiin asti tuottaen heille hyvin suuren tappion. Näin ammonilaiset nöyryytettiin israelilaisten edessä. Kun Jefta oli palaamassa kotiinsa Mispaan, hänen tyttärensä – hänen ainoa tyttärensä – tuli ulos häntä vastaan rumpua lyöden ja karkeloiden. Jeftalla ei ollut poikaa eikä muuta tytärtä kuin tämä. Nähdessään hänet Jefta repäisi vaatteensa ja sanoi: ”Voi tyttäreni, sinä saat minut todella sortumaan maahan, sinä syökset minut onnettomuuteen, sillä minä olen tehnyt lupauksen HERRALLE enkä voi sitä peruuttaa.” Tytär sanoi hänelle: ”Isäni, sinä olet tehnyt lupauksen HERRALLE ! Tee minulle niin kuin olet puhunut, koska HERRA on kostanut puolestasi vihollisillesi, ammonilaisille.” Hän sanoi vielä isälleen: ”Sallittakoon minulle kuitenkin se, että jätät minut rauhaan kahdeksi kuukaudeksi. Minä tahdon mennä vuorille ja itkeä neitsyyttäni yhdessä ystävättärieni kanssa.” Jefta sanoi: ”Mene!” Hän päästi tyttärensä lähtemään kahdeksi kuukaudeksi, ja tämä meni ystävättärineen ja itki neitsyyttään vuorilla. Mutta kahden kuukauden kuluttua hän palasi isänsä luo, ja tämä toteutti Herralle antamansa lupauksen. Yksikään mies ei ollut häneen koskenut. Ja Israelissa tuli tavaksi, että Israelin tyttäret menivät muistelemaan gileadilaisen Jeftan tytärtä neljän päivän ajaksi joka vuosi.

Tuomarien kirja 11:1-40 Kirkkoraamattu 1992 (FB92)

Gileadilainen Jefta oli urhea soturi. Hän oli erään porton ja Gilead-nimisen miehen poika. Gileadilla oli poikia myös vaimonsa kanssa. Aikuisiksi tultuaan pojat ajoivat Jeftan pois ja sanoivat hänelle: »Sinulle ei kuulu perintöosaa isämme omaisuudesta, sillä sinä olet vieraan naisen poika.» Jefta pakeni veljiään Tobin maahan ja asettui sinne asumaan. Siellä hänen ympärilleen kokoontui joutilaita miehiä, jotka seurasivat häntä hänen retkillään. Jonkin ajan kuluttua ammonilaiset aloittivat sodan israelilaisia vastaan. Heidän hyökättyään israelilaisten kimppuun gileadilaisten vanhimmat lähtivät noutamaan Jeftaa Tobin maasta. He sanoivat Jeftalle: »Tule päälliköksemme, että voimme käydä sotaa ammonilaisia vastaan.» Mutta Jefta vastasi: »Tehän halveksitte minua ja olette karkottaneet minut isäni kodista. Miksi te tulette minun luokseni nyt, kun olette pulassa?» Vanhimmat sanoivat hänelle: »Me käännymme puoleesi, että lähtisit meidän mukaamme taistelemaan ammonilaisia vastaan. Me tahdomme sinut kaikkien gileadilaisten johtajaksi.» Jefta sanoi gileadilaisten vanhimmille: »Te siis viette minut takaisin kotiin sotimaan ammonilaisia vastaan? Teettekö minusta johtajanne, jos Herra antaa minun voittaa heidät?» He vastasivat: »Sen lupaamme. Olkoon Herra todistajanamme!» Niin Jefta lähti heidän mukaansa. Kansa nimitti hänet johtajakseen ja päällikökseen, ja Jefta toisti sopimuksen sanat Herran edessä Mispassa. Jefta lähetti sananviejiä kysymään ammonilaisten kuninkaalta: »Mitä me olemme tehneet, kun tunkeudut maahamme?» Ammonilaisten kuningas vastasi Jeftan miehille: »Käyn sotaa siksi, että tullessaan Egyptistä Israel valloitti minun maani Arnonista Jabbokiin ja Jordaniin saakka. Luovuta nyt suosiolla nuo alueet minulle takaisin.» Jefta lähetti uudelleen sananviejiä ammonilaisten kuninkaan luo sanomaan hänelle: »Näin sanoo Jefta: »Israel ei ole valloittanut moabilaisten eikä ammonilaisten maata. Tullessaan Egyptistä israelilaiset kulkivat autiomaan kautta Kaislamerelle ja sieltä Kadesiin. He lähettivät Edomin kuninkaan luo sananviejiä pyytämään lupaa kulkea hänen maansa kautta, mutta Edomin kuningas ei suostunut pyyntöön. Myös Moabin kuninkaalle he lähettivät saman viestin, mutta hänkään ei suostunut, ja niin israelilaisten oli jäätävä Kadesiin. Sitten he kulkivat autiomaan kautta, kiersivät Edomin ja Moabin ja tulivat Moabin itärajalle. He leiriytyivät Arnonin toiselle puolen, mutta eivät menneet tämän rajajoen yli Moabin alueelle. »Israelilaiset lähettivät nyt sananviejiä amorilaisten kuninkaan Sihonin luo, joka hallitsi Hesbonissa. He sanoivat hänelle: ’Tahtoisimme vain kulkea alueesi halki omaan maahamme.’ Mutta Sihon ei luottanut kylliksi israelilaisiin päästääkseen heidät kulkemaan alueensa läpi. Hän kokosi kaikki joukkonsa, leiriytyi Jahasiin ja ryhtyi taistelemaan Israelia vastaan. Herra, Israelin Jumala, antoi Sihonin ja hänen joukkonsa israelilaisten käsiin, ja Israel kukisti amorilaiset. Sitten Israel valloitti koko maan siellä asuvilta amorilaisilta. Israelilaiset ottivat haltuunsa amorilaisten koko alueen Arnonista Jabbokiin ja itäisestä autiomaasta Jordaniin asti. »Kun siis Herra, Israelin Jumala, on nyt hävittänyt oman kansansa tieltä amorilaiset, mikä sinä olet ottamaan omaksesi israelilaisten maan? Pidäthän sinäkin itselläsi kaiken sen maan, jonka jumalasi Kemos antaa haltuusi. Aivan samoin mekin otamme haltuumme sen alueen, jonka asukkaat Herra, meidän Jumalamme, hävittää meidän tieltämme. Luuletko olevasi parempi kuin Moabin kuningas Balak, Sipporin poika? Haastoiko hän koskaan riitaa Israelin kanssa? Ryhtyikö hän sotimaan Israelia vastaan? Israelilaiset ovat asuneet Hesbonissa ja Aroerissa sekä niiden ympäristökylissä ja Arnonin jokivarren kaupungeissa jo kolmesataa vuotta. Mikset ole ennen ottanut niitä haltuusi? Me emme ole rikkoneet teitä vastaan, mutta te teette meille pahaa ryhtyessänne sotaan meitä vastaan. Ratkaiskoon Herra nyt israelilaisten ja ammonilaisten välisen riidan!» Mutta ammonilaisten kuningas ei piitannut viestistä, jonka Jeftan sananviejät hänelle esittivät. Silloin Jeftaan tuli Herran henki. Jefta kulki Gileadin ja Manassen alueiden kautta ja palasi Gileadin Mispaan. Sieltä hän lähti sotaretkelle ammonilaisia vastaan. Jefta antoi Herralle tämän lupauksen: »Jos sallit minun voittaa ammonilaiset, minä lupaan sinulle uhriksi sen, joka ensimmäisenä tulee taloni portista minua vastaan, kun palaan voittajana kotiin. Sen minä uhraan sinulle polttouhrina.» Sitten Jefta lähti taisteluun ammonilaisia vastaan, ja Herra antoi heidät hänen käsiinsä. Hän löi ammonilaiset Aroerissa perin pohjin ja ajoi heitä takaa Minnitin seuduille ja Abel-Keramimiin saakka valloittaen kaksikymmentä kaupunkia. Näin ammonilaiset jäivät tappiolle taistelussaan israelilaisia vastaan. Mutta kun Jefta palasi kotiinsa Mispaan, häntä vastaan tuli rumpua lyöden ja tanssien hänen oma tyttärensä, hänen ainoa lapsensa. Jeftalla ei ollut poikaa eikä toista tytärtä. Nähdessään tyttärensä Jefta repäisi vaatteensa ja sanoi: »Voi, oma tyttäreni, mikä hirveä onnettomuus! Miksi juuri sinun piti tulla ensimmäisenä minua vastaan! Minä annoin Herralle lupauksen enkä voi sitä peruuttaa.» Silloin tytär sanoi hänelle: »Isä, sinä olet antanut Herralle lupauksen. Tee siis minulle lupauksesi mukaisesti, kun Herra nyt on antanut sinun kostaa vihollisillesi ammonilaisille.» Hän jatkoi: »Yhtä asiaa haluaisin sinulta kuitenkin pyytää: suo minulle vielä kaksi kuukautta aikaa. Haluaisin mennä ystävättärieni kanssa vuorille suremaan sitä, että minun on kuoltava näin nuorena.» Jefta sanoi hänelle: »Mene vain, tyttäreni.» Jefta antoi tyttärensä lähteä kahdeksi kuukaudeksi. Tytär meni ystävättäriensä kanssa vuorille suremaan sitä, että hänen oli kuoltava naimattomana ja lapsettomana. Kahden kuukauden kuluttua hän palasi isänsä luo. Jefta täytti Herralle antamansa lupauksen, ja hänen tyttärensä kuoli koskemattomana neitsyenä. Israelissa tuli tavaksi, että nuoret tytöt menivät vuosittain neljäksi päiväksi ylistämään lauluillaan gileadilaisen Jeftan tyttären muistoa.

Tuomarien kirja 11:1-40 Finnish 1776 (FI1776)

Ja Jephta Gileadista oli väkevä sotamies, vaan hän oli äpärä; ja Gilead oli siittänyt Jephtan. Mutta kuin Gileadin emäntä synnytti hänelle lapsia, ja vaimon lapset tulivat isoiksi, ajoivat he Jephtan ulos, ja sanoivat hänelle: ei sinun pidä perimän meidän isämme huoneessa, sillä sinä olet vieraan vaimon poika. Niin pakeni Jephta veljeinsä edestä ja asui Tobin maalla; ja Jephtan tykö kokoontuivat joutilaat miehet ja menivät hänen kanssanssa. Ja kappaleen ajan perästä sotivat Ammonin lapset Israelia vastaan. Kuin Ammonin lapset sotivat Israelia vastaan, menivät Gileadin vanhimmat tuomaan Jephtaa Tobin maalta jällensä, Ja sanoivat hänelle: tule ja ole meidän päämiehemme, sotimaan Ammonin lapsia vastaan. Vaan Jephta sanoi Gileadin vanhimmille: ettekö te minua vihanneet ja ajaneet minua isäni huoneesta ulos? ja nyt te tulette minun tyköni, kuin teillä tuska on? Gileadin vanhimmat sanoivat Jephtalle: sentähden me nyt tulemme jälleen sinun tykös, ettäs kävisit meidän kanssamme, ja sotisit Ammonin lapsia vastaan, ja olisit meidän päämiehemme ja kaikkein jotka Gileadissa asuvat. Jephta sanoi Gileadin vanhimmille: jos te viette minun sotimaan Ammonin lapsia vastaan, ja Herra antaa heidät minun eteeni, pitääkö minun oleman teidän päämiehenne? Gileadin vanhimmat sanoivat Jephtalle: Herra olkoon kuulia meidän välillämme, jos emme sitä tee, mitä sinä sanonut olet. Ja Jephta meni Gileadin vanhimpain kanssa, ja kansa asetti hänen itsellensä päämieheksi ja johdattajaksi. Ja Jephta puhui Herran edessä kaikki sanansa Mitspassa. Silloin lähetti Jephta sanansaattajat Ammonin lasten kuninkaan tykö, sanoen: mitä sinun on minun kanssani, ettäs tulet sotimaan minua ja minun maakuntaani vastaan? Ammonin lasten kuningas vastasi Jephtan sanansaattajia: että Israel otti minun maani, silloin kuin hän läksi Egyptistä, Arnonista Jabbokiin ja Jordaniin asti, anna siis ne jällensä hyvällä sovinnolla. Jephta lähetti taas sanansaattajat Ammonin lasten kuninkaan tykö, Jotka sanoivat hänelle: näin sanoo Jephta: ei Israel ottanut maakuntaa Moabilaisilta eikä Ammonin lapsilta: Sillä kuin he läksivät Egyptistä, matkusti Israel korven lävitse Punaiseen mereen asti, ja tuli Kadekseen. Ja Israel lähetti sanansaattajat Edomilaisten kuninkaan tykö, sanoen: anna minun käydä sinun maas lävitse. Mutta Edomilaisten kuningas ei kuullut heitä. Ja hän lähetti myös Moabilaisten kuninkaan tykö, joka ei myöskään tahtonut. Niin oli Israel Kadeksessa, Ja vaelsi korvessa, ja kävi Edomilaisten ja Moabilaisten maita ympäri, ja tuli auringon nousemisen puolelta Moabilaisten maahan, ja sioitti itsensä tuolla puolella Arnonia; ja ei tulleet Moabilaisten rajan sisälle, sillä Arnon on Moabilaisten raja. Ja Israel lähetti sanansaattajat Sihonin Amorilaisten kuninkaan, Hesbonin kuninkaan tykö, ja sanoi hänelle: salli meidän käydä sinun maas lävitse omaan paikkaani asti. Mutta ei Sihon uskonut Israelia käymään rajansa ohitse, vaan kokosi kaiken väkensä, ja sioittivat itsensä Jaksassa, ja soti Israelia vastaan. Mutta Herra Israelin Jumala antoi Sihonin kaiken väkensä kanssa Israelin käsiin, että he löivät heidät: ja niin omisti Israel kaiken maan Amorilaisilta, jotka siinä maassa asuivat, Ja omistivat myös kaikki Amorilaisten rajat, ruveten Arnonista Jabbokiin asti ja korvesta Jordaniin asti. Näin on Herra Israelin Jumala ajanut Amorilaiset kansansa Israelin edestä pois: ja sinä nyt sen omistaisit. Jos sinun jumalas Kamos on jonkun ajanut pois, omista se, ja anna meidän omistaa kaikki ne, jotka Herra meidän Jumalamme meidän edestämme on ajanut pois. Vai luuletkos sinun paljoa paremmaksi kuin Balak Zipporin poika Moabilaisten kuningas oli? eikö hän riidellyt ja sotinut kappaletta aikaa Israelia vastaan? Kuin Israel asui Hesbonissa ja hänen tyttärissänsä, Aroerissa ja hänen tyttärissänsä, ja kaikissa kaupungeissa, jotka ovat läsnä Arnonia, kolmesataa ajastaikaa; miksi ette ottaneet sitä silloin pois. Ja en minä mitään rikkonut sinua vastaan, ja sinä teet niin pahoin minun kanssani, ettäs sodit minua vastaan: Herra joka on tuomari, tuomitkoon tänäpänä Israelin lasten ja Ammonin lasten välillä. Mutta Ammonin lasten kuningas ei pitänyt lukua Jephtan sanoista, jotka hän oli hänen tykönsä lähettänyt. Silloin tuli Herran henki Jephtan päälle, ja hän kävi Gileadin ja Manassen lävitse, ja Mitspan lävitse, joka on Gileadissa, ja Mitspasta Gileadissa kävi hän Ammonin lasten ylitse. Ja Jephta lupasi Herralle lupauksen ja sanoi: jos sinä kokonansa annat Ammonin lapset minun käsiini: Mitä ikänä minun huoneeni ovesta kohtaa minua, kuin minä rauhassa palajan Ammonin lapsilta, se pitää oleman Herran, ja minä uhraan sen polttouhriksi. Niin Jephta meni sotimaan Ammonin lapsia vastaan, ja Herra antoi heidät hänen käsiinsä. Ja hän löi heidät, Aroerista Minnitiin asti, kaksikymmenstä kaupunkia, ja Abelin viinamäkeen asti sangen suurella tapolla. Ja niin Ammonin lapset alennettiin Israelin lasten edestä. Kuin Jephta tuli huoneesensa Mitspaan, katso, niin hänen tyttärensä kävi häntä vastaan kanteleilla ja hypyillä; ja se oli ainoa lapsi, eikä hänellä ollut yhtäkään muuta poikaa eli tytärtä. Ja kuin hän näki hänen, repäisi hän vaatteensa ja sanoi: ah, minun tyttäreni, sinä painat alas ja sangen surulliseksi saatat minun; sillä minä avasin suuni Herralle, ja en saa sitä ottaa takaperin. Mutta hän vastasi: isäni, jos avasit suus Herralle, niin tee minun kanssani niinkuin sinun suustas on lähtenyt, että Herra on kostanut sinun vihollisilles, Ammonin lapsille. Ja sanoi isällensä: tee se ainoastansa minulle, ettäs soisit minun kaksi kuukautta mennä vuorelle ja itkeä minun neitsyyttäni tuttavain piikain kanssa. Hän sanoi: mene, ja laski hänen menemään kahdeksi kuukaudeksi; niin meni hän tuttavain piikain kanssa, ja itki neitsyyttänsä vuorilla. Ja kahden kuukauden perästä tuli hän isänsä tykö, ja hän täytti lupauksensa hänestä niin kuin hän luvannut oli; ja ei hän tuntenut miestä: ja se oli tapa Israelissa. Ja Israelin tyttäret menivät itkemään joka vuosi Jephtan Gileadilaisen tytärtä neljä päivää ajastajassa.

Tuomarien kirja 11:1-40 Kirkkoraamattu 1933/38 (FB38)

Gileadilainen Jefta oli sotaurho, mutta hän oli porton poika; Jeftan isä oli Gilead. Mutta Gileadin vaimo synnytti hänelle poikia, ja kun tämän vaimon pojat kasvoivat suuriksi, niin he karkoittivat Jeftan ja sanoivat hänelle: "Et sinä saa perintöosaa meidän isämme talossa, sillä sinä olet toisen naisen poika". Niin Jefta lähti pakoon veljiänsä ja asettui Toobin maahan. Ja Jeftan luo kerääntyi tyhjäntoimittajia, ja ne retkeilivät yhdessä hänen kanssaan. Jonkun ajan kuluttua ammonilaiset alottivat sodan Israelia vastaan. Kun nyt ammonilaiset alottivat sodan Israelia vastaan, niin Gileadin vanhimmat lähtivät noutamaan Jeftaa Toobin maasta. Ja he sanoivat Jeftalle: "Tule ja rupea meidän päälliköksemme, sotiaksemme ammonilaisia vastaan". Mutta Jefta vastasi Gileadin vanhimmille: "Ettekö te vihanneet minua ja karkoittaneet minua isäni talosta? Minkätähden tulette minun luokseni nyt, kun teillä on hätä?" Gileadin vanhimmat sanoivat Jeftalle: "Juuri sentähden olemme nyt tulleet jälleen sinun luoksesi; ja jos sinä tulet meidän kanssamme ja ryhdyt taistelemaan ammonilaisia vastaan, niin sinä olet oleva meidän, kaikkien Gileadin asukasten, päämies". Jefta vastasi Gileadin vanhimmille: "Jos te viette minut takaisin, taistelemaan ammonilaisia vastaan, ja Herra antaa heidät minun valtaani, niin minä rupean teidän päämieheksenne". Silloin Gileadin vanhimmat sanoivat Jeftalle: "Herra kuulee meidän välipuheemme; totisesti, me teemme kaiken, mitä sinä sanoit". Niin Jefta lähti Gileadin vanhinten kanssa, ja kansa asetti hänet päämiehekseen ja päällikökseen. Ja Jefta lausui Herran edessä Mispassa kaiken, mitä oli puhunut. Sitten Jefta lähetti ammonilaisten kuninkaan luo sanansaattajia sanomaan: "Mitä sinulla on minun kanssani tekemistä, kun tulet minua vastaan, sotimaan minun maatani vastaan?" Niin ammonilaisten kuningas vastasi Jeftan sanansaattajille: "Ottihan Israel tullessaan Egyptistä minun maani Arnonista Jabbokiin ja Jordaniin asti; anna se nyt hyvällä takaisin". Jefta lähetti taas sanansaattajia ammonilaisten kuninkaan luo ja käski sanoa hänelle: "Näin sanoo Jefta: Ei Israel ole ottanut Mooabin maata eikä ammonilaisten maata. Sillä tullessaan Egyptistä Israel kulki erämaan kautta Kaislamerelle saakka ja tuli Kaadekseen. Ja Israel lähetti sanansaattajia Edomin kuninkaan luo sanomaan: 'Salli minun kulkea maasi läpi'. Mutta Edomin kuningas ei kuullut heitä. Ja he lähettivät sanan myöskin Mooabin kuninkaalle, mutta ei hänkään suostunut. Niin Israel asettui Kaadekseen. Sitten he kulkivat erämaan kautta ja kiersivät Edomin maan ja Mooabin maan ja tulivat itäpuolelle Mooabin maata ja leiriytyivät Arnonin toiselle puolelle; he eivät tulleet Mooabin alueelle, sillä Arnon on Mooabin raja. Silloin Israel lähetti sanansaattajia Siihoniin, amorilaisten kuninkaan, Hesbonin kuninkaan, luo, ja Israel käski sanoa hänelle: 'Salli meidän kulkea maasi läpi määräpaikkaamme'. Mutta Siihon ei uskonut Israelia, niin että olisi sallinut sen kulkea alueensa läpi, vaan Siihon kokosi kaiken väkensä, ja he leiriytyivät Jahaaseen, ja hän ryhtyi taisteluun Israelia vastaan. Mutta Herra, Israelin Jumala, antoi Siihonin ja kaiken hänen väkensä Israelin käsiin, niin että nämä voittivat heidät. Ja Israel valloitti koko amorilaisten maan, niiden, jotka asuivat siinä maassa. Ja he ottivat omakseen koko amorilaisten alueen Arnonista Jabbokiin asti ja erämaasta Jordaniin saakka. Näin siis Herra, Israelin Jumala, karkoitti amorilaiset kansansa Israelin tieltä. Ja nyt sinä ottaisit omaksesi heidän maansa! Eikö ole niin: minkä sinun jumalasi Kemos antaa sinun omaksesi, sen sinä otat omaksesi; ja kenen hyvänsä Herra, meidän Jumalamme, karkoittaa meidän tieltämme, sen maan me otamme omaksemme? Vai oletko sinä parempi kuin Baalak, Sipporin poika, Mooabin kuningas? Rakensiko hän riitaa Israelin kanssa, tahi ryhtyikö hän sotaan heitä vastaan? Israel on nyt asunut Hesbonissa ja sen tytärkaupungeissa, Aroerissa ja sen tytärkaupungeissa ja kaikissa Arnonin varrella olevissa kaupungeissa kolmesataa vuotta. Miksi te ette sen ajan kuluessa ole ottaneet niitä pois? Minä en ole rikkonut sinua vastaan, mutta sinä teet pahasti minua kohtaan, kun ryhdyt sotimaan minua vastaan. Herra, joka on tuomari, tuomitkoon tänä päivänä israelilaisten ja ammonilaisten välillä." Mutta ammonilaisten kuningas ei ottanut kuuloonsa, mitä Jefta lähetti hänelle sanomaan. Silloin Herran henki tuli Jeftaan, ja hän kulki Gileadin ja Manassen läpi ja kulki edelleen Gileadin Mispeen, ja Gileadin Mispestä hän lähti ammonilaisia vastaan. Ja Jefta teki lupauksen Herralle ja sanoi: "Jos sinä annat ammonilaiset minun käsiini, niin tulkoon kuka tulkoonkin minua vastaan taloni ovesta, kun minä voittajana palaan ammonilaisten luota, hän on oleva Herran, ja minä uhraan hänet polttouhriksi". Sitten Jefta lähti ammonilaisia vastaan, sotimaan heitä vastaan, ja Herra antoi heidät hänen käsiinsä. Ja hän tuotti heille hyvin suuren tappion, valloittaen maan Aroerista Minnitiin ja Aabel-Keramimiin asti, kaksikymmentä kaupunkia. Niin täytyi ammonilaisten nöyrtyä israelilaisten edessä. Kun Jefta sitten tuli kotiinsa Mispaan, niin katso, hänen tyttärensä tuli ulos häntä vastaan vaskirumpua lyöden ja karkeloiden. Ja hän oli hänen ainoa lapsensa; paitsi tätä ei hänellä ollut poikaa eikä tytärtä. Nähdessään hänet hän repäisi vaatteensa ja sanoi: "Voi, tyttäreni, nyt sinä masennat minut maahan, nyt sinä syökset minut onnettomuuteen! Sillä minä avasin suuni Herralle enkä voi sanaani peruuttaa." Niin hän vastasi hänelle: "Isäni, jos sinä avasit suusi Herralle, niin tee minulle, niinkuin suusi on puhunut, koska Herra on antanut sinun kostaa vihollisillesi, ammonilaisille". Sitten hän sanoi isällensä: "Myönnettäköön minulle kuitenkin tämä: jätä minut vapauteeni kahdeksi kuukaudeksi, että minä yhdessä ystävättärieni kanssa menen vuorille itkemään neitsyyttäni". Niin hän sanoi: "Mene!" ja päästi hänet menemään kahdeksi kuukaudeksi. Ja hän meni ystävättärineen ja itki neitsyyttänsä vuorilla. Mutta kahden kuukauden kuluttua hän palasi isänsä luo, ja tämä pani hänessä täytäntöön lupauksensa, jonka oli tehnyt. Eikä hän miehestä tietänyt. Ja tuli tavaksi Israelissa, että Israelin tyttäret joka vuosi menivät lauluin ylistämään gileadilaisen Jeftan tytärtä — neljän päivän ajaksi joka vuosi.