Habakukin kirja 3:1-19
Habakukin kirja 3:1-19 Raamattu Kansalle (FINRK)
Profeetta Habakukin rukous valitusvirren tapaan. HERRA , minä olen kuullut sinulta sanoman, ja minä pelkään, HERRA . Herätä tekosi eloon jo aikaisemmin, tee se jo kesken vuotten tunnetuksi. Muista laupeuttasi, vaikka vihastut. Jumala tulee Teemanista, Pyhä Paaranin vuorelta. Sela. Hänen loistonsa peittää taivaat, maa on täynnä hänen ylistystään. Hänen hohteensa on kuin auringon valo, hänen käsistään lähtevät säteet. Niihin kätkeytyy hänen voimansa. Hänen edellään kulkee rutto, polttava kuume tulee hänen jäljessään. Hän pysähtyy mittaamaan maata, hän katsoo ja saa kansat vapisemaan. Ikiaikaiset vuoret menevät murskaksi, ikuiset kukkulat vaipuvat. Hänen tiensä ovat iankaikkiset. Minä näen onnettomuuden alaisina Kuusanin majat ja Midianin maan vapisevat telttakankaat. Virtoihinko HERRA on vihastunut? Kohtaako vihasi virtoja, ja suuttumuksesi merta, kun ajat hevosillasi, pelastuksesi vaunuilla? Paljastettu on sinun jousesi: valat, vitsat, sana. Sela. Virroilla sinä halkaiset maan. Vuoret näkevät sinut ja vapisevat, rankkasade valaa vettä, syvyys antaa äänensä kuulua, kohottaa kätensä korkealle. Aurinko ja kuu pysyvät majassaan, kun sinun loistavat nuolesi kiitävät, sinun keihääsi salama hohtaa. Suuttumuksessasi sinä marssit pitkin maata, puit kansoja vihassasi. Sinä olet lähtenyt auttamaan kansaasi, pelastamaan voideltusi. Sinä murskaat päitä jumalattoman huoneesta, paljastat perustukset kokonaan . Sela. Heidän omilla keihäillään sinä lävistät pään heidän sotureiltaan, jotka hyökkäävät myrskyn lailla karkottamaan minua. Heidän nautintonsa on, että saavat syödä kurjaa piilossa. Sinä ajat hevosillasi merellä paljojen vetten kuohuessa. Minä kuulin tämän, sisimpäni vapisee ja huuleni värisevät äänen pauhusta. Mätä menee luihini, ja minä vapisen paikallani. Minä odotan hiljaa ahdingon päivää, kansaa, joka hyökkää kimppuumme. Viikunapuu ei tule kukkaan, eikä viiniköynnöksistä tule satoa, öljypuun sato pettää, eivätkä pengerpellot tuota syötävää. Lampaat ovat kadonneet tarhasta, eikä navetoissa ole karjaa. Mutta minä riemuitsen HERRASSA , iloitsen pelastukseni Jumalassa. HERRA, Herra on minun voimani. Hän tekee jalkani peuran jalkojen kaltaisiksi ja kuljettaa minua kukkuloillani. Laulunjohtajalle. Minun kielisoittimillani.
Habakukin kirja 3:1-19 Kirkkoraamattu 1992 (FB92)
Profeetta Habakukin rukous, lauletaan valitusvirsien tapaan. Herra, minä olen kuullut sanomasi, ja minä pelkään. Tee myös tänään niitä tekoja, joita olet ennen tehnyt, anna meidän nähdä ne. Vaikka vihastut, armahda meitä. Jumala tulee Temanista, Pyhä ilmestyy Paranin vuorelta. (sela) Hänen valtansa loiste peittää taivaan, maa on täynnä hänen ylistystään. Hän loistaa valona, hän säteilee kirkkautta, hohde verhoaa hänen suuren voimansa. Hänen edellään rientää rutto, kuolema kulkee hänen jäljessään. Kun hän pysähtyy, maa vavahtaa, kun hän katsoo, kansat vapisevat. Ikuiset vuoret menevät murskaksi, ikiaikaiset kukkulat vajoavat. Voimallinen on aina hänen kulkunsa. Kusanin telttojen minä näen tuhoutuvan, Midianin telttakankaat vapisevat. Virtoihinko sinä, Herra, olet vihastunut, oletko kiivastunut jokiin, tulistunut merelle, kun nyt ajat hevosillasi, kiidät voitonvaunuissasi? Sinä otat jousen käteesi, asetat nuolen jänteelle. (sela) Sinä halkaiset maan, ja virrat purkautuvat esiin. Vuoret näkevät sinut ja vapisevat, rankkasade lankeaa, syvät vedet pauhaavat ja kohottavat aaltonsa korkealle. Aurinko ja kuu jäävät piiloon majaansa, kun välkkyvät nuolesi viuhuvat ja keihääsi salamat leimahtelevat. Sinä tallaat maata vihassasi, poljet kansoja kiivaudessasi. Sinä lähdet pelastamaan omaa kansaasi, auttamaan voideltuasi. Jumalattomien päämiehen sinä murskaat, tuhoat hänen talonsa perustuksia myöten. (sela) Vihollisten päälliköt hyökkäävät kuin myrsky karkottaakseen meidät. He iloitsevat, kun raahaavat kurjan piilopaikkaansa, ja syövät saaliinsa kuin pedot. Mutta sinä lävistät heidät nuolillasi. Sinä ajat hevosillasi halki meren, jossa suuret vedet kuohuvat. Minä kuulin pauhun – sydämeni vapisi, huuleni värisivät. Tuska tunkeutui luihini, polveni tutisivat. Tyynesti minä silti odotan ahdingon päivää. Se päivä koittaa kansalle, joka hyökkää meidän kimppuumme. Vielä ei viikunapuu ole kukassa, viiniköynnöksissä ei ole rypäleitä, vielä ei oliivipuu kanna hedelmää eikä pelloilla kypsy vilja, vielä ei aitauksessa ole lampaita eikä karjaa tarhassa. Mutta jo nyt minä riemuitsen Herrasta, iloitsen Jumalastani, joka pelastaa. Herra, minun Jumalani, on voimani. Hän tekee jalkani nopeiksi kuin kauriin jalat ja ohjaa kulkuni kukkuloille.
Habakukin kirja 3:1-19 Finnish 1776 (FI1776)
Tämä on propheta Habakukin rukous viattomain edestä. Herra, minä kuulin sinun sanomas, ja hämmästyin. Herra, virvoita sinun käsialas vuosikautten keskellä, ja tee se tiettäväksi vuosikautten keskellä; vihassa muista laupiutta. Jumala tuli etelästä ja pyhä Paranin vuorelta, Sela! hänen kunniansa peitti taivaat, ja hänen kiitoksensa täytti maan. Hänen paisteensa oli niinkuin valkeus, säteet kävivät hänen käsistänsä; siellä oli hänen väkevyytensä salattu. Hänen edellänsä kävi rutto, ja vitsaus hänen jalkainsa edessä. Hän seisoi ja mittasi maan, hän katseli ja hajoitti pakanat, niin että ijankaikkiset vuoret musertuivat, ja ijäiset kukkulat notkistuivat; kuin hän maailmassa vaelsi. Minä näin Etiopian majat surkiana, ja Midianilaisten teltat vapisevan. Etkös, Herra, ollut vihainen virrassa, ja sinun hirmuisuutes vesissä ja närkästykses meressä? kuin ajoit hevosillas, ja sinun rattaas saivat voiton. Sinä veit sinun joutses edes, niinkuin sinä olet sukukunnille vannonut ja sanonut, Sela! ja jaoit virrat maassa. Vuoret näkivät sinun, ja vapisivat, virta meni pois, syvyys antoi itsestänsä äänen, ja nosti sivunsa korkeuteen. Aurinko ja kuu seisoivat siallansa; sinun nuoles menivät kirkkaudella, ja sinun sauvas pitkäisen leimauksella. Sinä tallasit maan vihassas, ja survoit rikki pakanat hirmuisuudessas. Sinä läksit kansaas auttamaan, auttamaan voideltus kanssa; sinä särjit jumalattomain huoneessa, ja paljastit perustukset, kaulaan asti, Sela! Jospa sinä vielä kiroisit pään valtikkaa kylinensä! jotka tulevat niinkuin tuulispää minua hajoittamaan, ja iloitsevat niinkuin he olisivat köyhän syöneet salaisesti. Sinä ajoit hevosillas meressä suurten vetten loassa. Että minä sen kuulen, niin minun sydämeni murehtii, minun huuleni värisevät huudosta; märkä on mennyt minun luihini, minä olen murheellinen minussani; jospa minä saisin levätä vaivani ajallla, kuin me menemme sen kansan tykö, joka sotii meitä vastaan. Sillä ei fikunapuun pidä vihoittaman eikä viinapuussa pidä hedelmää oleman: öljypuiden työ vilpistelee, ja ei pellot anna elatusta; ja lampaat pitää pihatosta karkoitettaman, eikä karjaa pidä navetassa oleman. Mutta minä iloitsen Herrassa, ja riemuitsen Jumalassa minun lunastajassani. Herra, Herra on minun voimani, joka asettaa minun jalkani niinkuin peuran jalat, ja vie minun korkialle, niin että minä soitan kanteleitani.
Habakukin kirja 3:1-19 Kirkkoraamattu 1933/38 (FB38)
Profeetta Habakukin rukous; virren tapaan. Herra, minä olen kuullut sinulta sanoman, ja olen peljästynyt. Herra, herätä eloon tekosi jo kesken vuotten, tee se jo kesken vuotten tiettäväksi. Muista vihassasi laupeutta. Jumala tulee Teemanista, Pyhä Paaranin vuorelta. Sela . Hänen valtasuuruutensa peittää taivaat, hänen ylistystänsä on maa täynnä. Hänen hohteensa on kuin aurinko, hänestä käyvät säteet joka taholle; se on hänen voimansa verho. Hänen edellänsä käy rutto ja polttotauti tulee hänen jäljessänsä. Hän seisahtuu ja mittaa maan, hän katsahtaa ja saa kansat vapisemaan. Ikivuoret särkyvät, ikuiset kukkulat vaipuvat, hänen polkunsa ovat iankaikkiset. Vaivan alaisina minä näen Kuusanin majat, Midianin maan telttavaatteet vapisevat. Virtoihinko Herra on vihastunut? Kohtaako sinun vihasi virtoja, merta sinun kiivastuksesi, koska ajat hevosillasi, pelastuksesi vaunuilla? Paljas, paljastettu on sinun jousesi: valat, vitsat, sana. Sela . Virroilla sinä halkaiset maan. Vuoret näkevät sinut ja järkkyvät, rankkasade purkaa vettä, syvyys antaa äänensä, kohottaa kätensä korkealle. Aurinko ja kuu astuvat majaansa sinun kiitävien nuoltesi valossa, sinun keihääsi salaman hohteessa. Kiivastuksessa sinä astut maata, puit kansoja vihassa. Sinä olet lähtenyt auttamaan kansaasi, auttamaan voideltuasi. Sinä murskaat pään jumalattoman huoneesta, paljastat perustukset kaulan tasalle. Sela . Sinä lävistät heidän omilla keihäillään pään heidän johtajiltansa, jotka hyökkäävät hajottamaan minua — se on heidän ilonsa — aivan kuin pääsisivät syömään kurjaa salassa. Sinä ajat hevosillasi merta, paljojen vetten kuohua. Minä kuulin tämän, ja minun ruumiini vapisee, minun huuleni värisevät huudosta, mätä menee minun luihini, minä seison paikallani ja tutisen, kun minun täytyy hiljaa odottaa ahdistuksen päivää, jolloin kansan kimppuun käy hyökkääjä. Sillä ei viikunapuu kukoista, eikä viiniköynnöksissä ole rypäleitä; öljypuun sato pettää, eivätkä pellot tuota syötävää. Lampaat ovat kadonneet tarhasta, eikä ole karjaa vajoissa. Mutta minä riemuitsen Herrassa, iloitsen autuuteni Jumalassa. Herra, Herra on minun voimani. Hän tekee minun jalkani nopsiksi niinkuin peurat ja antaa minun käydä kukkuloillani.