Psalmit 42:1-11

Niin kuin peura janoissaan etsii vesipuroa, niin minä kaipaan sinua, Jumala. Minun sieluni janoaa Jumalaa, elävää Jumalaa. Milloin saan tulla temppeliin, astua Jumalan kasvojen eteen? Kyyneleet ovat leipäni päivin ja öin, kun minulta alati kysytään: »Missä on Jumalasi?» Tuskassani minä muistelen, miten kuljin temppeliin juhlasaatossa ilon ja kiitoksen kaikuessa, juhlakansan suuressa joukossa. Miksi olet masentunut, sieluni, miksi olet niin levoton? Odota Jumalaa! Vielä saan kiittää häntä, Jumalaani, auttajaani. Kun masennus valtaa mieleni, minä ajattelen sinua täällä Jordanin lähteillä ja Hermonilla, Misearinvuorella. Syvyys huutaa syvyydelle, kun sinun koskesi pauhaavat – kaikki sinun tyrskysi ja aaltosi ovat vyöryneet ylitseni. Päivällä Herra antaa armonsa vallita, yöllä saan laulaa hänen kiitostaan ja rukoilla elävää Jumalaa. Minä sanon: Jumala, kallioni, miksi olet unohtanut minut? Miksi minun täytyy kulkea surusta synkkänä, kärsiä vihollisen sortoa? Tuska viiltää minua luihin ja ytimiin, kun vihamieheni herjaavat minua ja huutelevat kaiken päivää: »Missä on Jumalasi?»