Ihminen suunnittelee mielessään, mutta sanat antaa Herra. Ihminen pitää oikeina kaikkia teitään, mutta Herra punnitsee ajatukset. Tuo kaikki hankkeesi Herran eteen, niin suunnitelmasi menestyvät. Kaiken on Herra tehnyt tarkoituksiaan varten, jumalattomankin – kohtaamaan kovan päivän. Herra vihaa kaikkia kerskailijoita – totisesti, he eivät rangaistusta vältä! Laupeus ja uskollisuus sovittavat synnin, Herran pelko pitää loitolla pahasta. Joka elää Herran mielen mukaisesti, pääsee sovintoon vihamiestensäkin kanssa. Parempi vähän ja rehellisesti kuin isot voitot vilpillisesti. Ihminen suunnittelee tiensä, mutta Herra ohjaa hänen askelensa.
Lue Sananlaskujen kirja 16
Jaa
Vertaile kaikkia käännöksiä: Sananlaskujen kirja 16:1-9
14 päivää
Tässä 14 päivän lukuohjelmassa tutkitaan Israelin kuninkaiden aikaa. Lukuohjelmaan sisältyy hartaudet, podcastit ja keskustelukysymyksiä esimerkiksi raamattupiiriä varten. Kuninkaiden aikana Israel kehittyi vähitellen vauraaksi valtioksi. Hyvinvoinnin keskellä Jumala kuitenkin unohtui ja vaikeudet alkoivat: kuninkaat sortuivat synteihin, valtakunta hajosi kahtia ja viimein tuhoutui. Vaikeina aikoina Jumala kutsui profeettoja muistuttamaan kansaa itsestään ja tahdostaan.
28 Days
Do you feel overwhelmed, dissatisfied, and stuck in a rut? Wishing your day-to-day life could improve? God's Word is your guide to brighter days. During this 28-day reading plan, you will discover ways you can go from living just a good life to living the type of better life that God desires you to have.
Tallenna jakeita, lue offline-tilassa, katso opetusvideoleikkeitä ja paljon muuta!
Koti
Raamattu
Suunnitelmat
Videot