Neljäs Mooseksen kirja 14:20-45

Herra sanoi: »Minä annan anteeksi, niin kuin pyysit. Mutta niin totta kuin minä elän ja niin totta kuin Herran kirkkaus ja valta ulottuu kaikkialle, yksikään näistä ihmisistä ei pääse perille tuohon maahan. He ovat nähneet minun kirkkauteni ja ne suuret teot, jotka tein Egyptissä ja täällä autiomaassa, mutta siitä huolimatta he tottelemattomuudessaan ovat yhä uudestaan koetelleet minun kärsivällisyyttäni. He eivät saa nähdä sitä maata, josta valalla vannoen annoin lupauksen heidän esi-isilleen. Kukaan niistä, jotka ovat minua halveksineet, ei pääse sinne. Vain palvelijallani Kalebilla on toisenlainen henki, ja hän on aina uskollisesti seurannut minua. Siksi minä vien hänet siihen maahan, jossa hän kävi, ja hänen jälkeläisensä saavat ottaa sen omakseen. Tasangolla asuu amalekilaisia ja kanaanilaisia. Huomenna teidän on käännyttävä toiseen suuntaan ja jatkettava matkaanne autiomaahan Kaislamerelle vievää reittiä pitkin.» Herra sanoi Moosekselle ja Aaronille: »Kuinka kauan minun vielä pitää sietää tätä pahaa kansaa, joka alati nurisee minua vastaan? Sano Israelille: Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, minä teen teille sen, mistä olen kuullut teidän itsenne puhuvan. Tähän autiomaahan te sorrutte, kaikki katselmuksessa lasketut miehet, joka ainoa kaksikymmenvuotias tai sitä vanhempi, te kaikki, jotka olette nurisseet minua vastaan. Siihen maahan, jonka vannoin antavani teille asuinsijaksi, ei kukaan teistä pääse lukuun ottamatta Kalebia, Jefunnen poikaa, ja Joosuaa, Nunin poikaa. Teidän lapsenne, joiden te sanoitte joutuvan vihollisen käsiin, minä vien sinne, ja he oppivat tuntemaan omakseen sen maan, jota te olette halveksineet. Mutta te kuolette ja teidän ruumiinne jäävät tänne autiomaahan. Rangaistukseksi luopumuksestanne teidän lapsenne joutuvat vaeltamaan täällä paimentolaisina neljäkymmentä vuotta, kunnes viimeinenkin teistä on nääntynyt autiomaahan. Neljäkymmentä päivää te kiersitte tutkimassa tuota maata, neljäkymmentä vuotta teidän on kärsittävä rangaistustanne – vuosi kutakin päivää kohti. Näin te opitte tietämään, mitä merkitsee joutua minun hylkäämäkseni. Minä, Herra, olen sanonut sanottavani. Näin minä teen koko tälle kelvottomalle kansalle, joka on liittoutunut minua vastaan: täällä autiomaassa jokainen tämän kansan jäsen kohtaa loppunsa, tänne he kuolevat.» Mutta ne miehet, jotka Mooses oli lähettänyt tutkimaan Kanaaninmaata, kuolivat Herran lyöminä, koska he olivat yllyttäneet kansan kapinoimaan Moosesta vastaan puhumalla pahaa Herran lupaamasta maasta. Niistä miehistä, jotka olivat käyneet tiedusteluretkellä, jäivät eloon vain Joosua, Nunin poika, ja Kaleb, Jefunnen poika. Kun Mooses ilmoitti nämä Herran sanat israelilaisille, heidät valtasi suuri murhe. He päättivät lähteä heti seuraavana aamuna kohti vuoria ja sanoivat: »Nyt me olemme valmiit menemään siihen maahan, josta Herra puhui. Me myönnämme, että olemme olleet väärässä.» Mutta Mooses sanoi: »Miksi sitten rikotte Herran käskyä vastaan? Siitä ei hyvää seuraa. Älkää lähtekö, sillä Herra ei ole teidän kanssanne. Älkää menkö vihollistenne tapettaviksi. Teitä vastassa ovat amalekilaiset ja kanaanilaiset, ja te kuolette taistelussa. Herra ei ole kanssanne, koska te olette luopuneet hänestä.» Mutta he eivät totelleet Moosesta, vaan lähtivät itsepäisesti etenemään ylös vuorille. Herran liitonarkku ja Mooses sen sijaan jäivät leiriin. Vuoristossa asuvat amalekilaiset ja kanaanilaiset hyökkäsivät ylhäältä käsin israelilaisten kimppuun, löivät heidät hajalle ja ajoivat heitä takaa Hormaan saakka.