»Sinä siis kuitenkin olet kuningas?» Pilatus sanoi. Jeesus vastasi: »Itse sinä sanot, että olen kuningas. Sitä varten minä olen syntynyt ja sitä varten tullut tähän maailmaan, että todistaisin totuuden puolesta. Jokainen, joka on totuudesta, kuulee minua.» »Mitä on totuus?» kysyi Pilatus. Tämän sanottuaan Pilatus meni taas ulos juutalaisten luo ja sanoi heille: »En voi havaita hänen syyllistyneen mihinkään rikokseen.
Lue Evankeliumi Johanneksen mukaan 18
Jaa
Vertaile kaikkia käännöksiä: Evankeliumi Johanneksen mukaan 18:37-38
7 päivää
Jeesus aloitti julkisen toimintansa noin 30-vuotiaana ja se kesti kolmisen vuotta. Jeesuksen Messiaan tehtävä huipentui pääsiäisviikkoon, josta kaikki evankeliumit kertovat tarkasti. Ihmeelliset tapahtumat jatkuivat pääsiäisen jälkeenkin. Kiirastorstaista helluntaihin (nämä päivät mukaan lukien) on 53 päivää. Tässä seitsemän päivän lukusuunnitelmassa tutkimme tuon ajanjakson tärkeimpiä tapahtumia. Suunnitelma sisältää hartaudet, podcastit ja keskustelukysymyksiä esimerkiksi raamattupiiriä varten. Lukuohjelman tekstit pohjautuvat RaamattuStartti-sivustoon, jonka on julkaissut Raamatunlukijain Liitto.
17 päivää
Tässä 17 päivän lukuohjelmassa tutustutaan Jeesukseen hänen noin kolme vuotta kestäneestä julkisen toiminnan ajasta kertovien evankeliumikatkelmien pohjalta. Lukuohjelma sisältää hartaudet, podcastit ja keskustelukysymyksiä esimerkiksi raamattupiiriä varten. Jeesus toteutti Messiaan tehtäväänsä opettamalla, tekemällä tunnustekoja, kuolemalla ristillä ja nousemalla kuolleista. Lopulta hän nousi taivaaseen, mutta lupasi palata takaisin. Opetuslapset saivat Jeesukselta koulutuksen ja valtuudet jatkaa evankeliumin levittämistä koko maailmaan. Tämä tehtävä jatkuu edelleen.
Tallenna jakeita, lue offline-tilassa, katso opetusvideoleikkeitä ja paljon muuta!
Koti
Raamattu
Suunnitelmat
Videot