Tuomarien kirja 2:11-19

Tuomarien kirja 2:11-19 FB92

Israelilaiset rikkoivat Herraa vastaan ja alkoivat palvella baaleja. He hylkäsivät Herran, isiensä Jumalan, joka oli tuonut heidät pois Egyptistä, ja kääntyivät kumartamaan muita jumalia, joita heidän ympärillään asuvat kansat palvoivat. Näin he herättivät Herran vihan. Koska israelilaiset hylkäsivät Herran ja ryhtyivät palvelemaan Baalia ja Astartea, Herra vihastui heihin. Hän jätti heidät ryöstelevien rosvojoukkojen armoille ja antoi vihamielisten naapurikansojen alistaa heidät. He eivät enää kyenneet pitämään puoliaan vihollisiaan vastaan, vaan aina kun he ryhtyivät taisteluun, Herran käsi oli heitä vastaan ja hän antoi heidän joutua tappiolle, niin kuin hän oli heille vannonut. Näin israelilaiset joutuivat suureen ahdinkoon. Silloin Herra kohotti kansan johtajiksi tuomareita, ja he pelastivat kansan rosvojoukkojen käsistä. Mutta israelilaiset eivät totelleet tuomareitakaan, vaan olivat Herralle uskottomia ja kumarsivat muita jumalia. He eivät kauan pysyneet sillä tiellä, jota heidän isänsä olivat Herran käskyjä noudattaen vaeltaneet. He eivät seuranneet isiensä jälkiä. Herra asetti Israelin kansalle tuomareita ja oli aina näiden tukena. Herra suojeli kansaa vihollisilta niin kauan kuin tuomari eli, sillä Herran kävi kansaa sääliksi, kun hän kuuli sen huokailevan sorrettuna ja vaivoissaan. Mutta heti tuomarin kuoltua israelilaiset lankesivat uudelleen ja vaipuivat vielä syvemmälle turmelukseen kuin esi-isänsä. He eivät luopuneet pahoista teoistaan eivätkä uppiniskaisuudestaan, vaan seurasivat muita jumalia ja palvelivat ja kumarsivat niitä.

YouVersion käyttää evästeitä mukauttaakseen käyttökokemustasi. Käyttämällä verkkosivustoamme hyväksyt evästeiden käytön Tietosuojakäytännössämme kuvatulla tavalla