Jesajan kirja 7

7
Ahas saa rohkaisevan sanoman
1 # 2. Kun. 16:5 Siihen aikaan, kun Ahas, Jotamin poika, Ussian pojanpoika, oli Juudan kuninkaana, Syyrian kuningas Resin ja Israelin kuningas Pekah, Remaljan poika, lähtivät sotaretkelle kohti Jerusalemia mutta eivät voineet valloittaa sitä. 2Kun Daavidin valtakunnassa saatiin kuulla, että syyrialaiset olivat leiriytyneet Efraimin#7:2 Nimi Efraim tarkoittaa usein pohjoisvaltiota, Israelia, Juudan valtion vastakohtana. alueelle, vavahti jokainen sydän, niin kuninkaan kuin kansankin, niin kuin metsän puut vapisevat tuulen voimasta.
3 # 2. Kun. 18:17 Silloin Herra sanoi Jesajalle: »Mene poikasi Sear-Jasubin#7:3 Enteellinen nimi merkitsee ’jäännös palaa takaisin’. kanssa tapaamaan Ahasia. Hän on Yläaltaan kanavan päässä Pesijänkentän tiellä. 4Sano hänelle: Pysy rauhallisena, harkitse mitä teet. Älä pelkää äläkä sydän kurkussa säiky noita kahta savuavaa kekälettä – älä pelkää Resinin ja hänen syyrialaistensa tai Remaljan pojan vihaa. 5Syyria on kyllä suunnitellut pahaa sinun varallesi, niin myös Efraim ja sen pää Remaljan poika. He ovat sanoneet: 6’Nyt hyökkäämme Juudaan ja saatamme sen kauhun valtaan! Kaappaamme sen ja asetamme sinne kuninkaaksi Tabelin pojan.’
7Mutta Herra Jumala sanoo näin:
– Ei se onnistu, ei niin tule käymään.
8Sillä Syyrian päänä on vain Damaskoksen kaupunki,
ja Damaskoksen päänä on vain Resin.
Kuusikymmentäviisi vuotta vielä,
ja Efraim on murskattu,
se ei enää ole mikään kansa.
9 # 2. Aik. 20:20 Efraimin pää on vain Samarian kaupunki,
ja Samarian pää on vain Remaljan poika.
Ellette usko,
te ette kestä.»
Hänen nimensä on Immanuel
10Herra puhui jälleen Ahasille ja sanoi hänelle: 11»Pyydä Herralta, Jumalaltasi, todisteeksi merkki, pyydä vaikka tuonelan syvyydestä tai taivaan korkeudesta.» 12#2. Moos. 17:2+Mutta Ahas vastasi: »En pyydä. En pane Herraa koetukselle.»
13Niin Jesaja sanoi:
»Kuule siis, sinä Daavidin kuningassuku! Eikö riitä, että te loputtomiin koettelette ihmisten kärsivällisyyttä, kun haluatte koetella vielä Jumalan, minun Jumalani, kärsivällisyyttä? 14#Matt. 1:23Sen tähden Herra antaa itse teille merkin: neitsyt#7:14 Käännös »neitsyt» perustuu Septuagintaan. Hepreankielisen alkutekstin alma merkitsee ’nuori nainen’. Nimi Immanuel merkitsee ’meidän kanssamme on Jumala’. tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel. 15Pelkkää maitoa ja hunajaa tämä lapsi saa syödä siihen asti kun hän oppii hylkäämään pahan ja valitsemaan hyvän. 16#2. Kun. 15:29, 16:9Mutta ennen kuin hän oppii hylkäämään pahan ja valitsemaan hyvän, autioituvat ne maat, joita sinä nyt pelkäät noiden kahden kuninkaan vuoksi. 17#1. Kun. 12:16Herra lähettää sinulle ja kansallesi ja omalle suvullesi ajan, jollaista ei ole ennen koettu, ei sitten sen päivän, jolloin Efraim erosi Juudasta – hän lähettää Assyrian kuninkaan.
Muukalaisten hyökkäys ja maan rappio
18– Niinä päivinä
Herra viheltää tänne kärpäset,
Egyptin kärpäset Niilin ääriltä
ja mehiläiset Assyrian maasta,
19ja ne tulevat ja asettuvat kaikkialle,
puronrotkojen seinämille ja kallionhalkeamiin,
orjantappurapensaikkoihin ja juottopaikoille.
20 # 2. Sam. 10:4 Niinä päivinä
Herra ajaa teiltä hiukset ja häpykarvat
partaveitsellä, joka on palkattu Eufratin takaa.
Se veitsi on Assyrian kuningas,
ja se vie teiltä parrankin.
21Niinä päivinä
maamies pitää vain yhtä lehmää ja paria vuohta,
22mutta ne lypsävät niin ylen määrin,
että hän saa ravintonsa niistä.
Niin, maitoa ja hunajaa he saavat syödä,
kaikki, jotka ovat jäljellä maassa.
23Niinä päivinä kasvavat viinitarhat
– myös tuhannen hopeasekelin arvoiset
tuhannen köynnöksen tarhat –
orjantappuraa ja ohdaketta.
24Jousi ja nuolet mukana sinne on mentävä,
kun koko maa on täynnään orjantappuraa ja ohdaketta.
25Niille vuorenrinteille,
joita nyt kuokitaan ja viljellään,
ei silloin kukaan mene:
ne kasvavat yltyleensä orjantappuraa ja ohdaketta.
Ne jäävät härkien laidunmaiksi,
ja lampaat polkevat niitä.»

Tällä hetkellä valittuna:

Jesajan kirja 7: FB92

Korostus

Jaa

Kopioi

None

Haluatko, että korostuksesi tallennetaan kaikille laitteillesi? Rekisteröidy tai kirjaudu sisään

YouVersion käyttää evästeitä mukauttaakseen käyttökokemustasi. Käyttämällä verkkosivustoamme hyväksyt evästeiden käytön Tietosuojakäytännössämme kuvatulla tavalla