Toinen Mooseksen kirja 34:1-10

Toinen Mooseksen kirja 34:1-10 FB92

Herra sanoi Moosekselle: »Tee kaksi entisten kaltaista kivitaulua, niin minä kirjoitan niihin sanat, jotka olivat entisissä tauluissa, niissä, jotka sinä murskasit. Tee ne valmiiksi aamuun mennessä, nouse aamulla Siinainvuorelle ja jää vuoren huipulle odottamaan minua. Kukaan muu älköön tulko mukanasi, kukaan ei saa olla edes näkyvillä missään koko vuorella. Myöskään lampaat, vuohet tai nautakarja eivät saa kulkea vuoren lähistöllä.» Mooses teki kaksi entisten kaltaista kivitaulua. Varhain seuraavana aamuna hän nousi Siinainvuorelle, niin kuin Herra oli käskenyt, ja vei kivitaulut mukanaan. Herra laskeutui alas verhoutuneena pilveen, tuli Mooseksen luo ja lausui nimen Jahve. Sitten Herra kulki hänen editseen ja sanoi hänen kuultensa: »Herra, Herra on laupias Jumala, hän antaa anteeksi. Hän on kärsivällinen, ja hänen hyvyytensä ja uskollisuutensa on suuri. Hän on armollinen tuhansille ja antaa anteeksi pahat teot, rikkomukset ja synnit, mutta ei jätä syyllistä rankaisematta. Lapset ja lasten lapset aina kolmanteen ja neljänteen polveen saakka hän panee vastaamaan isiensä pahoista teoista.» Mooses polvistui kiireesti, heittäytyi kasvoilleen maahan ja sanoi: »Jos siis edelleenkin tahdot osoittaa minulle armoasi, Herra, niin kulje meidän mukanamme. Vaikka tämä kansa on uppiniskainen, anna anteeksi meidän pahat tekomme ja syntimme ja ota meidät omiksesi.» Herra sanoi: »Minä teen liiton, ja sinun kansasi saa nähdä ihmeitä, joita ei koskaan ennen ole tapahtunut missään maan päällä eikä minkään muun kansan keskuudessa. »Kansa, jonka parissa elät, saa nähdä ne pelottavan voimalliset teot, jotka minä, Herra, teen sinun hyväksesi.

YouVersion käyttää evästeitä mukauttaakseen käyttökokemustasi. Käyttämällä verkkosivustoamme hyväksyt evästeiden käytön Tietosuojakäytännössämme kuvatulla tavalla