Ensimmäinen kirje korinttilaisille 16:5-24

Ensimmäinen kirje korinttilaisille 16:5-24 FB92

Aion tulla teidän luoksenne käytyäni Makedonian seurakunnissa; matkustan näet Makedonian kautta. Voin jäädä teidän luoksenne joksikin aikaa, ehkä koko talveksikin. Sitten voitte varustaa minut matkaan, minne taas lähdenkin. En halua vain ohimennen pistäytyä teitä tapaamassa, vaan toivon voivani viipyä luonanne jonkin aikaa, jos Herra suo. Jään tänne Efesokseen helluntaihin saakka, sillä minulle on avautunut laaja ja lupaava työmaa. Tosin myös vastustajia on paljon. Kun Timoteus tulee, katsokaa ettei hänen tarvitse olla siellä mistään huolissaan. Hän tekee Herran työtä niin kuin minäkin, kenenkään ei pidä halveksia häntä. Auttakaa hänet sitten onnellisesti paluumatkalle. Odotan häntä täällä muiden veljien kanssa. Veli Apollosta olen kovasti kehottanut lähtemään muiden veljien kanssa teidän luoksenne, mutta hänen matkansa ei nyt voinut toteutua. Hän tulee sitten kun saa sopivan tilaisuuden. Valvokaa, pysykää uskossanne lujina, olkaa urheita, olkaa vahvoja. Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! Minulla on teille pyyntö, veljet. Niin kuin tiedätte, Stefanas ja hänen perheväkensä ovat ensi hedelmä työstämme Akhaiassa, ja he ovat antautuneet palvelemaan pyhiä. Olkaa te puolestanne kuuliaisia heille ja kaikille, jotka työskentelevät ja näkevät vaivaa yhdessä heidän kanssaan. Olen iloinen siitä, että Stefanas, Fortunatus ja Akaikos ovat tulleet tänne. He korvaavat minulle sen, että joudun olemaan erossa teistä. He ovat virkistäneet minua niin kuin teitäkin. Antakaa tunnustus tällaisille miehille! Aasian maakunnan seurakunnat lähettävät teille terveisensä. Myös Aquila ja Prisca ja heidän kodissaan kokoontuva seurakunta lähettävät teille paljon terveisiä Herran nimeen. Terveisiä kaikilta veljiltä. Tervehtikää toisianne pyhällä suudelmalla. Minä, Paavali, kirjoitan tähän tervehdyksen omakätisesti. Jos joku ei rakasta Herraa, hän olkoon kirottu. Maranata! Herramme, tule! Herran Jeesuksen armo olkoon teidän kanssanne. Rakkaat terveiseni teille kaikille, te Kristuksen Jeesuksen omat.

YouVersion käyttää evästeitä mukauttaakseen käyttökokemustasi. Käyttämällä verkkosivustoamme hyväksyt evästeiden käytön Tietosuojakäytännössämme kuvatulla tavalla