Psalmit 19

19
Jumalan ilmoitus luomakunnassa ja sanassa
1Musiikinjohtajalle. Daavidin psalmi.
2Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, taivaankansi ilmoittaa hänen kättensä tekoja. 3Päivä lausuu päivälle sanan, yö ilmoittaa yölle tiedon. 4 Se ei ole puhetta eikä sanoja, joiden ääni ei kuuluisi. 5 Niiden ääni ulottuu yli koko maan ja niiden sanat maanpiirin ääriin. Sinne hän on sijoittanut majan auringolle. 6Se on kuin hääkammiosta lähtevä sulhanen, se riemuitsee kuin sankari juostessaan rataansa. 7 Se nousee taivaiden ääristä ja kiertää niiden toisiin ääriin, eikä mikään voi piiloutua sen helteeltä. 8 Herran opetus on täydellinen, se virvoittaa sielun. Herran todistus on luotettava, se tekee yksinkertaisesta viisaan. 9 Herranasetukset ovat oikeat, ne ilahduttavat sydämen. Herran käskyt ovat selkeät, ne valaisevat silmät. 10 Herranpelko on puhdas, se pysyy iäti. Herran säädökset ovat todet ja vanhurskaat kaikki tyynni. 11 Ne ovat halutummat kuin kulta, kuin puhtaan kullan paljous, makeammat kuin hunaja, kuin kennosta valuva hunaja. 12Niistä myös sinun palvelijasi ottaa opikseen, niiden noudattamisesta saa suuren palkan. 13Kuka ymmärtää erehdykset? Puhdista minut salaisista synneistä. 14Varjele palvelijasi myös julkeilta ihmisiltä, älkööt he hallitko minua. Silloin olen nuhteeton ja paljosta synnistä puhdas. 15Kelvatkoot suuni sanat ja sydämeni ajatukset sinun edessäsi, Herra , minun kallioni ja lunastajani.

Tällä hetkellä valittuna:

Psalmit 19: FinRK

Korostus

Jaa

Kopioi

None

Haluatko, että korostuksesi tallennetaan kaikille laitteillesi? Rekisteröidy tai kirjaudu sisään

YouVersion käyttää evästeitä mukauttaakseen käyttökokemustasi. Käyttämällä verkkosivustoamme hyväksyt evästeiden käytön Tietosuojakäytännössämme kuvatulla tavalla