Nehemia 7

7
Jerusalemin vartiointi järjestetään
1Kun muuri oli valmistunut, minä asetin porttien ovet paikoilleen. Sitten portinvartijat, laulajat ja leeviläiset määrättiin tehtäviinsä. 2 Jerusalemin johtoon minä asetin veljeni Hananin ja linnanpäällikkö Hananjan, sillä hän oli luotettava mies ja pelkäsi Jumalaa enemmän kuin monet muut. 3 Sanoin heille: ”Jerusalemin portteja ei saa avata ennen kuin aurinko paistaa lämpimästi, ja ne on suljettava ja teljettävä vartijoiden vielä seistessä paikoillaan. Jerusalemin asukkaat on pantava vartioimaan, kukin omalle vartiopaikalleen oman talonsa kohdalle.” 4 Kaupunki oli suuri ja laaja, mutta siinä oli vähän väkeä, ja taloja oli vielä rakentamatta.
Luettelo kotiin palanneista
5Jumala pani sydämelleni, että minun tuli koota ylimykset, johtomiehet ja kansa sukuluetteloihin merkitsemistä varten. Silloin löysin ensimmäisinä palanneiden sukuluettelon ja huomasin, että siihen oli kirjoitettu näin: 6 Nämä ovat ne Juudan maakunnan asukkaat, jotka tulivat pakkosiirtolaisuudesta, vankeudesta, jonne Nebukadnessar, Babylonian kuningas, oli heidät vienyt, ja jotka nyt palasivat Jerusalemiin ja Juudaan, kukin omaan kaupunkiinsa. 7He tulivat Serubbaabelin, Jeesuan, Nehemian, Asarjan, Raamian, Nahamanin, Mordokain, Bilsanin, Misperetin, Bigvain, Nehumin ja Baanan johtamina. Israelin kansan miesten lukumäärä oli: 8 Paroksen jälkeläisiä kaksituhatta sataseitsemänkymmentäkaksi, 9 Sefatjan jälkeläisiä kolmesataaseitsemänkymmentäkaksi, 10 Aarahin jälkeläisiä kuusisataaviisikymmentäkaksi, 11 Pahat-Mooabin jälkeläisten Jeesuan ja Jooabin jälkeläisiä kaksituhatta kahdeksansataakahdeksantoista, 12 Eelamin jälkeläisiä tuhat kaksisataaviisikymmentäneljä. 13 Sattun jälkeläisiä kahdeksansataaneljäkymmentäviisi, 14 Sakkain jälkeläisiä seitsemänsataakuusikymmentä, 15 Binnuin jälkeläisiä kuusisataaneljäkymmentäkahdeksan, 16 Beevain jälkeläisiä kuusisataakaksikymmentäkahdeksan, 17 Asgadin jälkeläisiä kaksituhatta kolmesataakaksikymmentäkaksi, 18 Adonikamin jälkeläisiä kuusisataakuusikymmentäseitsemän, 19 Bigvain jälkeläisiä kaksituhatta kuusikymmentäseitsemän, 20 Aadinin jälkeläisiä kuusisataaviisikymmentäviisi, 21 Hiskian sukua olevan Aaterin jälkeläisiä yhdeksänkymmentäkahdeksan, 22 Haasumin jälkeläisiä kolmesataakaksikymmentäkahdeksan, 23 Beesain jälkeläisiä kolmesataakaksikymmentäneljä, 24 Haarifin jälkeläisiä satakaksitoista 25 ja Gibeonin jälkeläisiä yhdeksänkymmentäviisi. 26 Beetlehemin ja Netofan miehiä oli satakahdeksankymmentäkahdeksan, 27 Anatotin miehiä satakaksikymmentäkahdeksan, 28 Beet-Asmavetin miehiä neljäkymmentäkaksi, 29 Kirjat-Jearimin, Kefiran ja Beerotin miehiä seitsemänsataaneljäkymmentäkolme, 30 Raaman ja Geban miehiä kuusisataakaksikymmentäyksi, 31 Mikmaksen miehiä satakaksikymmentäkaksi, 32 Beetelin ja Ain miehiä satakaksikymmentäkolme 33 ja toisen Nebon miehiä viisikymmentäkaksi. 34 Toisen Eelamin asukkaiden jälkeläisiä oli tuhat kaksisataaviisikymmentäneljä, 35 haarimilaisia kolmesataakaksikymmentä, 36 jerikolaisia kolmesataaneljäkymmentäviisi, 37 loodilaisia, haadidilaisia ja oonolaisia seitsemänsataakaksikymmentäyksi 38 ja senaalaisia kolmetuhatta yhdeksänsataakolmekymmentä. 39 Pappeja, Jedajan jälkeläisiä Jeesuan suvusta, oli yhdeksänsataaseitsemänkymmentäkolme, 40 Immerin jälkeläisiä tuhat viisikymmentäkaksi, 41 Pashurin jälkeläisiä tuhat kaksisataaneljäkymmentäseitsemän 42 ja Haarimin jälkeläisiä tuhat seitsemäntoista. 43 Leeviläisiä, Hoodevan poikien Jeesuan ja Kadmielin jälkeläisiä, oli seitsemänkymmentäneljä. 44 Laulajia, Aasafin jälkeläisiä, oli sataneljäkymmentäkahdeksan. 45 Portinvartijoita, Sallumin, Aaterin, Talmonin, Akkubin, Hatitan ja Soobain jälkeläisiä, oli satakolmekymmentäkahdeksan. 46 Temppelipalvelijoita olivat Siihan jälkeläiset, Hasufan jälkeläiset, Tabbaotin jälkeläiset, 47 Keeroksen jälkeläiset, Siian jälkeläiset, Paadonin jälkeläiset, 48 Lebanan jälkeläiset, Hagaban jälkeläiset, Salmain jälkeläiset, 49 Haananin jälkeläiset, Giddelin jälkeläiset, Gaharin jälkeläiset, 50 Reajan jälkeläiset, Resinin jälkeläiset, Nekodan jälkeläiset, 51 Gassamin jälkeläiset, Ussan jälkeläiset, Paaseahin jälkeläiset, 52 Beesain jälkeläiset, Meunimin jälkeläiset, Nefisesimin jälkeläiset, 53 Bakbukin jälkeläiset, Hakufan jälkeläiset, Harhurin jälkeläiset, 54 Baslitin jälkeläiset, Mehidan jälkeläiset, Harsan jälkeläiset, 55 Barkoksen jälkeläiset, Siiseran jälkeläiset, Taamahin jälkeläiset, 56 Nesiahin jälkeläiset ja Hatifan jälkeläiset. 57 Salomon palvelijoiden jälkeläisiä olivat Sootain jälkeläiset, Sooferetin jälkeläiset, Peridan jälkeläiset, 58 Jaalan jälkeläiset, Darkonin jälkeläiset, Giddelin jälkeläiset, 59 Sefatjan jälkeläiset, Hattilin jälkeläiset, Pokeret-Sebaimin jälkeläiset ja Aamonin jälkeläiset. 60 Kaikkiaan temppelipalvelijoita ja Salomon palvelijoiden jälkeläisiä oli kolmesataayhdeksänkymmentäkaksi. 61 Nämä Teel-Melahista, Teel-Harsasta, Kerub-Addonista ja Immeristä lähteneet eivät kyenneet ilmoittamaan, olivatko he suvultaan ja syntyperältään israelilaisia: 62 Delajan jälkeläiset, Tobian jälkeläiset ja Nekodan jälkeläiset, kuusisataaneljäkymmentäkaksi henkeä, 63 lisäksi papeista Habaijan, Koosin ja Barsillain jälkeläiset. Barsillai oli ottanut itselleen vaimon gileadilaisen Barsillain tyttäristä, ja häntä kutsuttiin heidän sukunsa nimellä. 64 Nämä miehet etsivät sukuluetteloitaan, mutta niitä ei löytynyt, ja niin heidät julistettiin pappeuteen kelpaamattomiksi. 65 Maaherra sanoi heille, etteivät he saa syödä pyhistä uhrilahjoista, ennen kuin nousisi pappi, joka voisi käyttää uurimia ja tummimia. 66 Kaiken kaikkiaan seurakuntaa oli neljäkymmentäkaksituhatta kolmesataakuusikymmentä henkeä 67 sekä heidän palvelijansa ja palvelijattarensa, joita oli seitsemäntuhatta kolmesataakolmekymmentäseitsemän. Lisäksi mukana oli kaksisataaneljäkymmentäviisi laulajaa, miehiä ja naisia. 68 Kameleja heillä oli neljäsataakolmekymmentäviisi ja aaseja kuusituhatta seitsemänsataakaksikymmentä.
Vapaaehtoisia lahjoja rakennustyötä varten
69Osa sukujen päämiehistä antoi lahjoja rakennustyötä varten. Käskynhaltija antoi rahastoon tuhat kultadrakhmaa, viisikymmentä pirskotusmaljaa ja viisisataakolmekymmentä papinpukua. 70 Muutamat sukujen päämiehistä antoivat rakennusrahastoon kaksikymmentätuhatta dareikkia kultaa ja kaksituhatta kaksisataa minaa hopeaa. 71 Muu kansa antoi yhteensä kaksikymmentätuhatta dareikkia kultaa ja kaksituhatta minaa hopeaa sekä kuusikymmentäseitsemän papinpukua. 72 Koko Israel, papit, leeviläiset, portinvartijat, laulajat, temppelipalvelijat ja kansa, asettui asumaan kaupunkeihinsa. Kun tuli seitsemäs kuukausi, israelilaiset asuivat jo kaupungeissaan.

Tällä hetkellä valittuna:

Nehemia 7: FinRK

Korostus

Jaa

Kopioi

None

Haluatko, että korostuksesi tallennetaan kaikille laitteillesi? Rekisteröidy tai kirjaudu sisään

YouVersion käyttää evästeitä mukauttaakseen käyttökokemustasi. Käyttämällä verkkosivustoamme hyväksyt evästeiden käytön Tietosuojakäytännössämme kuvatulla tavalla