3. Mooseksen kirja 24

24
Ilmestysmajan lamppu ja pyhät leivät
1 Herrapuhui Moosekselle: 2 ”Käske israelilaisten tuoda sinulle puhdasta, survomalla saatua öljypuun öljyä valaisemista varten, niin että lamppu voidaan pitää aina palamassa. 3Aaronin tulee hoitaa sitä ilmestysmajassa liitonarkun edessä olevan esiripun ulkopuolella, niin että se palaa Herran edessä aina, illasta aamuun asti. Tämä on teille ikuinen säädös polvesta polveen. 4 Asettakoon hän lamput puhtaasta kullasta tehtyyn lampunjalkaan, niin että ne aina palavat Herran edessä.
5Ota hienoja vehnäjauhoja ja leivo niistä kaksitoista leipää. Kuhunkin leipään on käytettävä jauhoja kaksi eefa-mitan kymmenesosaa. 6 Aseta leivät kahteen riviin, kuusi kumpaankin, puhtaalle pöydälle Herran eteen. 7 Pane rivien päälle puhdasta suitsuketta leipien muistouhriosaksi , tuliuhriksi Herralle . 8 Aaron asettakoon ne sapatti sapatilta Herran eteen israelilaisten puolesta. Tämä on ikuinen liitto. 9 Leivät kuuluvat Aaronille ja hänen pojilleen. Heidän tulee syödä ne pyhässä paikassa, sillä ne ovat pyhistä pyhimpiä. Ne ovat Aaronin ikuinen osuus Herran tuliuhreista.”
Rangaistusmääräyksiä
10Erään israelilaisen naisen poika, jonka isä oli egyptiläinen, oli lähtenyt israelilaisten joukossa Egyptistä. Tuo poika ja israelilainen mies riitelivät keskenään leirissä, 11 ja israelilaisen naisen poika pilkkasi ja kirosi Herran nimeä. Silloin hänet tuotiin Mooseksen eteen. Pojan äiti oli daanilaisen Dibrin tytär, nimeltään Selomit. 12 Poika määrättiin vartioitavaksi, kunnes Herran vastaus ilmoitettaisiin kansalle.
13Sitten Herra sanoi Moosekselle: 14 ”Vie kiroaja leirin ulkopuolelle, ja kaikki, jotka kirouksen kuulivat, laskekoot kätensä hänen päänsä päälle. Sitten koko seurakunta kivittäköön hänet. 15Sano israelilaisille: Jokainen, joka kiroaa Jumalaansa, joutuu vastaamaan synnistään. 16 Se, joka pilkkaa Herran nimeä, on surmattava. Koko seurakunta kivittäköön hänet. Se, joka pilkkaa Herran nimeä, olipa kyseessä muukalainen tai maan kansalainen, on surmattava. 17Jos ihminen surmaa ihmisen, kenet hyvänsä, hänet on surmattava. 18Jos joku lyö kuoliaaksi kotieläimen, hänen on korvattava eläin toisella eläimellä. 19 Jos ihminen tuottaa lähimmäiselleen vamman, hänelle on tehtävä samoin kuin hän on tehnyt: 20ruhje ruhjeesta, silmä silmästä, hammas hampaasta. Samanlaisen vamman, jonka hän on aiheuttanut toiselle, saakoon hän itsekin. 21Sen, joka lyö kuoliaaksi kotieläimen, on korvattava eläin, mutta se, joka tappaa ihmisen, on surmattava. 22 Sama laki koskee teitä kaikkia, niin muukalaista kuin maassa syntynyttäkin, sillä minä olen Herra , teidän Jumalanne.” 23 Tämän Mooses puhui israelilaisille, ja he veivät pilkkaajan leirin ulkopuolelle ja kivittivät hänet. Israelilaiset tekivät niin kuin Herra oli Mooseksen kautta käskenyt.

Tällä hetkellä valittuna:

3. Mooseksen kirja 24: FinRK

Korostus

Jaa

Kopioi

None

Haluatko, että korostuksesi tallennetaan kaikille laitteillesi? Rekisteröidy tai kirjaudu sisään

YouVersion käyttää evästeitä mukauttaakseen käyttökokemustasi. Käyttämällä verkkosivustoamme hyväksyt evästeiden käytön Tietosuojakäytännössämme kuvatulla tavalla