Hoosea 6

6
Kehotus kääntymykseen
1Tulkaa, palatkaamme Herran luo! Hän on raadellut meitä, mutta hän parantaa meidät, hän on lyönyt meitä, mutta hän myös sitoo meidän haavamme. 2Hän virvoittaa meidät eloon kahden päivän kuluttua, kolmantena päivänä hän meidät herättää, ja me saamme elää hänen edessään. 3 Tuntekaamme Herra , pyrkikäämme tuntemaan hänet. Hänen nousunsa on varma kuin aamurusko, hän tulee meille kuin sade, kuin kevätsade, joka kostuttaa maan.
Herra haluaa laupeutta eikä uhria
4”Mitä minun on tehtävä sinulle, Efraim, mitä minun on tehtävä sinulle, Juuda, kun teidän rakkautenne on kuin aamun pilvi, kuin varhain haihtuva kaste? 5Sen tähden minä olen antanut teille iskuja profeettojen kautta, olen surmannut suuni sanoilla. Sinua kohtaava tuomio nousee kuin aamun valo. 6 Sillä laupeutta minä tahdon enkä uhria ja Jumalan tuntemista enemmän kuin polttouhreja, 7mutta he ovat ihmisten tavoin rikkoneet liiton. Siinä he ovat olleet minulle uskottomia. 8 Gilead on pahantekijöiden kaupunki, täynnä verijälkiä. 9Pappien joukko on väijyvien rosvojen kaltainen. He murhaavat Sikemin tiellä, he tekevät iljettävyyksiä. 10 Minä olen nähnyt kauhistavia tekoja Israelin heimon keskuudessa. Sieltä löytyy Efraimin haureus, Israel on itsensä saastuttanut. 11Myös sinua, Juuda, odottaa elonkorjuu, kun minä käännän kansani kohtalon.”

Tällä hetkellä valittuna:

Hoosea 6: FinRK

Korostus

Jaa

Kopioi

None

Haluatko, että korostuksesi tallennetaan kaikille laitteillesi? Rekisteröidy tai kirjaudu sisään

YouVersion käyttää evästeitä mukauttaakseen käyttökokemustasi. Käyttämällä verkkosivustoamme hyväksyt evästeiden käytön Tietosuojakäytännössämme kuvatulla tavalla