Hoosea 4

4
Kansan ja pappien suuret synnit
1”Kuulkaa Herran sana, te israelilaiset, sillä Herra käy oikeutta maan asukkaiden kanssa, koska maassa ei ole uskollisuutta, ei laupeutta eikä Jumalan tuntemista. 2Vannotaan valoja, petetään ja murhataan, varastetaan ja tehdään aviorikoksia. Murtaudutaan taloihin ja veriteko seuraa veritekoa. 3Sen tähden maa murehtii, ja kaikki sen asukkaat nääntyvät, niin myös kedon eläimet ja taivaan linnut. Kalatkin katoavat merestä.
4Älköön vain kukaan nuhdelko, älköön kukaan ojentako ketään, vaikka sinun kansasi kyllä riitelee pappien kanssa. 5 Sinä kompastut päivällä, myös profeetta kompastuu kanssasi yöllä. Sinun äitisi minä tuhoan. 6 Minun kansani tuhoutuu, sillä se on vailla ymmärrystä. Koska olet hylännyt ymmärryksen, minäkin hylkään sinut, niin ettet enää saa olla pappinani. Koska olet unohtanut Jumalasi opetuksen, minäkin unohdan sinun lapsesi. 7Niin paljon kuin heitä onkin, kaikki he ovat tehneet syntiä minua vastaan. Minä muutan heidän kunniansa häpeäksi. 8 Minun kansani syntiuhreista papit saavat ruokansa, kansan pahoihin tekoihin heidän sielunsa on mieltynyt.
9Mutta papin käy samoin kuin kansankin. Minä vaadin hänet tilille vaelluksestaan ja kostan hänelle hänen tekonsa. 10He syövät mutta eivät tule kylläisiksi, harjoittavat haureutta mutta eivät lisäänny, sillä he ovat hylänneet Herran eivätkä hänestä välitä. 11Haureus ja viini, rypäleen mehu, vievät järjen. 12Minun kansani kysyy neuvoa puultaan , ja puinen sauva sille vastaa. Haureuden henki on sen eksyttänyt, haureudessaan se on luopunut Jumalastaan. 13Vuorten huipuilla he uhraavat, suitsuttavat kukkuloilla, tammen, poppelin ja rautatammen alla, sillä niiden varjo on suloinen. Sen tähden tyttäristänne tulee porttoja, miniöistänne avionrikkojia. 14En minä rankaise tyttäriänne siitä, että he ovat porttoja, enkä miniöitänne siitä, että he ovat avionrikkojia, sillä miehet itse poikkeavat syrjään porttojen kanssa, uhraavat pyhäkköporttojen seurassa. Ymmärtämätön kansa joutuu tuhoon. 15Jos sinä, Israel, harjoitatkin haureutta, älköön Juuda syyllistykö samaan. Älkää lähtekö Gilgaliin, älkää menkö ylös Beet-Aaveniin älkääkä vannoko: ”Niin totta kuin Herra elää.” 16Sillä Israel on niskoitellut kuin niskuri lehmä. Nyt Herra joutuu kaitsemaan heitä kuin lammasta laajalla laitumella. 17 Efraim on liitossa jumalankuvien kanssa – anna hänen olla. 18 Juopottelunsa jälkeenkin he harjoittavat yhä törkeää haureutta. Maan johtajat rakastavat häpeällisiä asioita. 19 Myrskytuuli ahdistaa heitä siivillään; he saavat häpeän teurasuhreistaan.”

Tällä hetkellä valittuna:

Hoosea 4: FinRK

Korostus

Jaa

Kopioi

None

Haluatko, että korostuksesi tallennetaan kaikille laitteillesi? Rekisteröidy tai kirjaudu sisään

YouVersion käyttää evästeitä mukauttaakseen käyttökokemustasi. Käyttämällä verkkosivustoamme hyväksyt evästeiden käytön Tietosuojakäytännössämme kuvatulla tavalla