1. Mooseksen kirja 40

40
1Näiden tapahtumien jälkeen Egyptin kuninkaan juomanlaskija ja leipuri rikkoivat herraansa, Egyptin kuningasta, vastaan. 2 Farao vihastui näihin kahteen hoviherraansa, ylimmäiseen juomanlaskijaan ja ylimmäiseen leipuriin, 3 ja pani heidät vankeuteen henkivartijoiden päällikön taloon, samaan vankilaan, jossa Joosef oli vangittuna. 4 Henkivartijoiden päällikkö määräsi Joosefin huolehtimaan heistä, ja tämä palveli heitä. He olivat olleet vankeudessa jonkin aikaa, 5 kun he molemmat, Egyptin kuninkaan juomanlaskija ja leipuri, näkivät vankilassa unta samana yönä. Kumpikin näki oman unensa, jolla oli oma selityksensä. 6 Kun Joosef aamulla tuli heidän luokseen, hän huomasi heidän olevan levottomia. 7 Hän kysyi faraon hoviherroilta, jotka olivat hänen kanssaan vankeudessa hänen isäntänsä talossa: ”Miksi kasvonne ovat tänään synkät?” 8 He vastasivat hänelle: ”Olemme kumpikin nähneet unen, mutta niille ei ole selittäjää.” Joosef sanoi heille: ”Eiköhän Jumalalla ole selitykset! Kertokaa minulle.” 9 Silloin ylimmäinen juomanlaskija kertoi unensa Joosefille. Hän sanoi: ”Näin unta, että edessäni oli viiniköynnös 10 ja köynnöksessä oli kolme oksaa. Se alkoi versoa, ja samassa siihen puhkesi kukkia ja rypäleet kypsyivät tertuissa. 11 Faraon malja oli minun kädessäni, ja minä otin rypäleet, pusersin niistä mehun faraon maljaan ja annoin maljan faraon käteen.” 12 Joosef sanoi hänelle: ”Tämä on unen selitys: Nuo kolme oksaa merkitsevät kolmea päivää. 13 Kolmen päivän kuluttua farao korottaa sinut ja asettaa sinut jälleen virkaasi. Sinä saat antaa faraon maljan hänen käteensä entiseen tapaan, niin kuin silloin, kun olit hänen juomanlaskijansa. 14 Muistathan minua, kun sinun käy hyvin. Osoita minulle ystävällisyyttä ja mainitse minusta faraolle, niin autat minut ulos tästä talosta. 15 Minut on näet ryöstämällä ryöstetty heprealaisten maasta, enkä minä ole täälläkään tehnyt mitään sellaista, minkä vuoksi minut olisi pitänyt panna tyrmään.” 16Kun ylimmäinen leipuri näki, että Joosef antoi hyvän selityksen, hän sanoi Joosefille: ”Myös minä näin unen, ja siinä kolme vehnäleipäkoria oli pääni päällä. 17 Ylimmässä korissa oli kaikenlaisia faraon syötäväksi tarkoitettuja leivonnaisia, mutta linnut söivät ne korista pääni päältä.” 18 Joosef vastasi: ”Sen selitys on tällainen: Kolme koria merkitsee kolmea päivää. 19 Kolmen päivän kuluttua farao korottaa sinut ripustamalla sinut hirsipuuhun, ja taivaan linnut syövät sinun lihasi.” 20 Kolmantena päivänä, syntymäpäivänään, farao laittoi pidot kaikille palvelijoilleen. Silloin hän korotti ylimmäisen juomanlaskijan ja ylimmäisen leipurin palvelijoidensa joukosta. 21 Hän asetti ylimmäisen juomanlaskijan takaisin toimeensa, ja tämä sai antaa maljan faraon käteen. 22 Ylimmäisen leipurin farao sen sijaan hirtätti, niin kuin Joosef oli heille selittänyt. 23 Mutta ylimmäinen juomanlaskija ei muistanut Joosefia vaan unohti hänet.

Tällä hetkellä valittuna:

1. Mooseksen kirja 40: FinRK

Korostus

Jaa

Kopioi

None

Haluatko, että korostuksesi tallennetaan kaikille laitteillesi? Rekisteröidy tai kirjaudu sisään

YouVersion käyttää evästeitä mukauttaakseen käyttökokemustasi. Käyttämällä verkkosivustoamme hyväksyt evästeiden käytön Tietosuojakäytännössämme kuvatulla tavalla