1. Mooseksen kirja 38

38
Juudan pojat
1Siihen aikaan Juuda lähti veljiensä luota ja poikkesi adullamilaisen miehen luo, jonka nimi oli Hiira. 2 Juuda näki siellä kanaanilaisen naisen, Suua-nimisen miehen tyttären, otti hänet vaimokseen ja yhtyi häneen. 3 Nainen tuli raskaaksi ja synnytti pojan, ja Juuda antoi tälle nimen Eer. 4 Nainen tuli jälleen raskaaksi, synnytti pojan ja antoi hänelle nimen Oonan. 5 Hän synnytti vielä yhden pojan ja antoi tälle nimen Seela. Juuda oli pojan syntymisen aikoihin Kesibissä. 6 Juuda otti esikoiselleen Eerille vaimon, jonka nimi oli Taamar. 7 Eer, Juudan esikoinen, oli kuitenkin Herran silmissä kelvoton, ja Herra antoi hänen kuolla. 8Silloin Juuda sanoi Oonanille: ”Ota veljesi leski vaimoksesi, yhdy häneen ja hanki jälkeläinen veljellesi.” 9Oonan tiesi, ettei jälkeläinen tulisi olemaan hänen. Siksi hän yhtyessään veljensä leskeen antoi siemenensä valua maahan, ettei hankkisi jälkeläistä veljelleen. 10 Mutta se, mitä hän teki, oli paha Herran silmissä, ja Herra antoi hänenkin kuolla. 11 Silloin Juuda sanoi miniälleen Taamarille: ”Asu leskenä isäsi talossa, kunnes poikani Seela kasvaa aikuiseksi.” Hän näet ajatteli: ”Ettei vain tämäkin kuolisi samoin kuin veljensä.” Niin Taamar meni asumaan isänsä kotiin.
Juuda ja Taamar
12Pitkän ajan kuluttua kuoli Suuan tytär, Juudan vaimo. Kun Juuda oli toipunut surustaan, hän lähti adullamilaisen ystävänsä Hiiran kanssa Timnaan lampaittensa keritsiäisiin. 13Kun Taamarille kerrottiin: ”Appesi menee Timnaan keritsemään lampaitaan”, 14 hän riisui leskenvaatteensa, verhoutui huntuun ja peitti kasvonsa ja istuutui Eenaimin portille Timnaan vievän tien varteen. Hän oli näet huomannut, ettei häntä ollut annettu Seelalle vaimoksi, vaikka tämä oli jo kasvanut aikuiseksi. 15 Juuda näki hänet ja luuli häntä portoksi, sillä hän oli peittänyt kasvonsa. 16 Niinpä Juuda poikkesi hänen luokseen tien sivuun ja sanoi: ”Annathan minun maata kanssasi.” Hän ei tiennyt, että nainen oli hänen miniänsä. Taamar kysyi: ”Mitä annat minulle, että saisit maata kanssani?” 17Juuda vastasi: ”Minä lähetän sinulle kilin laumastani.” Nainen kysyi: ”Annatko minulle pantin siksi aikaa, kunnes lähetät sen?” 18 Juuda kysyi: ”Mitä minun on annettava sinulle pantiksi?” Taamar vastasi: ”Sinettisi, nauhasi ja sauva, joka on kädessäsi.” Juuda antoi ne hänelle ja yhtyi häneen, ja Taamar tuli hänestä raskaaksi. 19 Taamar lähti sieltä, riisui huntunsa ja pukeutui leskenvaatteisiinsa. 20 Juuda lähetti adullamilaisen ystävänsä viemään kiliä ja hakemaan panttia naiselta, mutta tämä ei löytänyt naista. 21 Hän kyseli sen paikkakunnan miehiltä: ”Missä on se pyhäkköportto, joka istui Eenaimissa tien varressa?” He vastasivat: ”Ei täällä ole ollut mitään pyhäkköporttoa.” 22Hän palasi Juudan luo ja sanoi: ”En löytänyt naista, ja myös sen paikkakunnan miehet sanoivat, ettei siellä ole ollut mitään pyhäkköporttoa.” 23 Silloin Juuda sanoi: ”Pitäköön nainen pantin itsellään, ettemme joutuisi naurunalaisiksi. Minä kyllä lähetin kilin, mutta sinä et löytänyt naista.” 24 Noin kolmen kuukauden kuluttua Juudalle kerrottiin: ”Miniäsi Taamar on tehnyt huorin, ja hän on myös tullut raskaaksi huoruudestaan.” Juuda sanoi: ”Viekää hänet poltettavaksi!” 25Mutta kun Taamaria vietiin, hän lähetti apelleen tämän sanan: ”Minä olen raskaana siitä miehestä, jonka nämä ovat. Tunnista, kenelle tämä sinetti, nämä nauhat ja tämä sauva kuuluvat.” 26 Juuda tunnisti ne ja sanoi: ”Hän on minua vanhurskaampi. Minähän en antanut häntä pojalleni Seelalle.” Eikä Juuda enää maannut Taamarin kanssa. 27 Kun Taamarin oli aika synnyttää, kävi ilmi, että hänen kohdussaan oli kaksoset. 28 Hänen synnyttäessään toinen lapsista pisti kätensä ulos, ja kätilö sitoi punaisen langan hänen käteensä ja sanoi: ”Tämä tuli ensiksi ulos.” 29 Lapsi veti kuitenkin kätensä takaisin, ja ulos tulikin hänen veljensä. Kätilö sanoi: ”Millaisen repeämän repäisitkään itsellesi!” Siten poika sai nimen Perets . 30Sen jälkeen tuli ulos hänen veljensä, jonka kädessä oli punainen lanka. Hän sai nimekseen Serah .

Tällä hetkellä valittuna:

1. Mooseksen kirja 38: FinRK

Korostus

Jaa

Kopioi

None

Haluatko, että korostuksesi tallennetaan kaikille laitteillesi? Rekisteröidy tai kirjaudu sisään

YouVersion käyttää evästeitä mukauttaakseen käyttökokemustasi. Käyttämällä verkkosivustoamme hyväksyt evästeiden käytön Tietosuojakäytännössämme kuvatulla tavalla