Hesekiel 12

12
Profeetta on ennusmerkki Israelille
1Minulle tuli tämä Herran sana: 2 ”Ihmislapsi, sinä asut kapinallisen heimon keskellä. Heillä on silmät nähdä, mutta eivät he näe, heillä on korvat kuulla, mutta eivät he kuule, koska he ovat kapinallinen heimo. 3Ihmislapsi, sinun on pakattava tavaroita pakkosiirtolaisuutta varten ja mentävä päiväsaikaan heidän nähtensä pakkosiirtolaisen tavoin omalta paikkakunnaltasi toiselle paikkakunnalle. Ehkäpä he ymmärtävät sen, vaikka ovatkin kapinallinen heimo. 4Vie tavarasi ulos päiväsaikaan heidän nähtensä, niin kuin pakkosiirtolaiset vievät tavaransa, mutta sinun on lähdettävä vasta illalla, ikään kuin lähtisit pakkosiirtolaisuuteen heidän nähtensä. 5 Tee seinään aukko heidän nähtensä ja vie tavarasi siitä ulos. 6 Nosta ne harteillesi heidän nähtensä ja vie ne ulos pimeässä. Peitä kasvosi, niin ettet näe maata. Minä teen sinusta ennusmerkin Israelin heimolle.” 7Minä tein niin kuin minua oli käsketty: Vein päiväsaikaan tavarani ulos, niin kuin pakkosiirtolaiset vievät tavaransa. Illalla tein käsin seinään aukon, vein pimeässä tavarani ulos ja nostin ne harteilleni heidän nähtensä.
8Aamulla minulle tuli tämä Herran sana: 9 ”Ihmislapsi, eivätkö israelilaiset, tuo kapinallinen heimo, ole kysyneet sinulta, mitä sinä teet? 10 Sano heille: Näin sanoo Herra, Herra : Tämä ennustus koskee ruhtinasta, joka on Jerusalemissa, ja kaikkea siellä olevaa Israelin heimoa. 11 Sano: Minä olen ennusmerkkinä teille. Niin kuin minä tein, niin heillekin tehdään: heidän on mentävä vankeina pakkosiirtolaisuuteen. 12 Ruhtinas, joka on heidän keskuudessaan, nostaa tavaransa hartioilleen ja lähtee pimeässä ulos. He tekevät aukon seinään viedäkseen tavaransa siitä ulos. Ruhtinas peittää kasvonsa, ettei hän näkisi silmillään maata. 13 Minä levitän verkkoni hänen ylitseen, niin että hän takertuu pyydykseeni. Sitten minä vien hänet Baabeliin, kaldealaisten maahan, mutta hän ei saa nähdä sitä , ja sinne hän kuolee. 14Minä hajotan hänen ympäriltään kaikkiin tuuliin kaikki hänen avustajansa ja koko hänen sotajoukkonsa, ja lähetän miekan heidän jälkeensä. 15He tulevat tietämään, että minä olen Herra , kun minä hajotan heidät kansojen sekaan ja viskelen heidät eri maihin. 16 Mutta muutamia heistä minä jätän jäljelle. Heidät minä pelastan miekalta, nälältä ja rutolta, että he kertoisivat kaikista iljetyksistään kansojen seassa, minne ovatkin joutuneet. Ja he tulevat tietämään, että minä olen Herra .”
Herran sana toteutuu
17Sitten minulle tuli tämä Herran sana: 18 ”Ihmislapsi, syö leipäsi vavisten ja juo juomasi väristen ja huolissasi. 19 Sano maan kansalle: Näin sanoo Herra, Herra , Jerusalemin asukkaista Israelin maassa: He tulevat syömään leipänsä huolissaan ja juomaan juomansa kauhuissaan. Maa tulee autioksi kaikesta, mitä siinä on, kaikkien sen asukkaiden väkivaltaisuuksien tähden. 20Asutut kaupungit raunioituvat, ja maasta tulee autio. Silloin te tiedätte, että minä olen Herra .”
21Minulle tuli tämä Herran sana: 22 ”Ihmislapsi, mitä tarkoittaa tämä teidän sananlaskunne Israelin maasta: ’Aika venyy pitkälle, ja kaikki näyt raukeavat tyhjiin’? 23Sen tähden sano heille: ’Näin sanoo Herra, Herra : Minä teen lopun tästä sananlaskusta, eikä sitä enää lausuta Israelissa.’ Sano heille päinvastoin: ’Lähellä on se aika ja kaikkien näkyjen täyttymys.’ 24Sillä petollisia näkyjä tai lipevää ennustelua ei ole enää oleva Israelin heimon keskuudessa. 25 Mutta se, minkä minä, Herra , puhun, sen minä puhun, ja se toteutuu eikä enää viivy. Totisesti, minä puhun ja minä myös toteutan sanani teidän aikananne, te kapinallinen heimo, sanoo Herra, Herra .”
26Vielä minulle tuli tämä Herran sana: 27 ”Ihmislapsi, kuule, mitä Israelin heimo sanoo: ’Näyt, joita hän näkee, toteutuvat monien vuosien päästä; hän profetoi kaukaisista ajoista.’ 28 Niinpä sano heille: Näin sanoo Herra, Herra : Ei viivy enää yhdenkään sanani toteutuminen. Jokainen sana, jonka minä puhun, toteutuu, sanoo Herra, Herra .”

Tällä hetkellä valittuna:

Hesekiel 12: FinRK

Korostus

Jaa

Kopioi

None

Haluatko, että korostuksesi tallennetaan kaikille laitteillesi? Rekisteröidy tai kirjaudu sisään

YouVersion käyttää evästeitä mukauttaakseen käyttökokemustasi. Käyttämällä verkkosivustoamme hyväksyt evästeiden käytön Tietosuojakäytännössämme kuvatulla tavalla