Evankeliumi Luukkaan mukaan 24
FB92

Evankeliumi Luukkaan mukaan 24

24
Jeesuksen ylösnousemus
1Ensimmäisenä päivänä sapatin jälkeen naiset jo aamuvarhaisella menivät haudalle ja ottivat hankkimansa tuoksuöljyt mukaan. 2He havaitsivat, että kivi oli vieritetty haudan suulta, 3ja kun he menivät sisälle hautaan, he eivät löytäneet Herran Jeesuksen ruumista. 4#Ap. t. 1:10Kun he olivat ymmällä tästä, heidän edessään seisoi yhtäkkiä kaksi miestä sädehtivän kirkkaissa vaatteissa. 5Naiset pelästyivät ja painoivat katseensa maahan. Mutta miehet sanoivat heille: »Miksi etsitte elävää kuolleiden joukosta? 6Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista. Muistakaa, mitä hän sanoi teille ollessaan vielä Galileassa: 7#Luuk. 9:44’Näin täytyy käydä: Ihmisen Poika annetaan syntisten ihmisten käsiin ja ristiinnaulitaan, mutta kolmantena päivänä hän nousee kuolleista.’» 8Silloin he muistivat, mitä Jeesus oli puhunut.
9Haudalta palattuaan naiset veivät tästä sanan yhdelletoista opetuslapselle ja kaikille muille. 10Nämä naiset olivat Magdalan Maria, Johanna ja Jaakobin äiti Maria, ja vielä muitakin oli heidän kanssaan. He kertoivat kaiken apostoleille, 11mutta nämä arvelivat naisten puhuvan omiaan eivätkä uskoneet heitä. 12Pietari lähti kuitenkin juoksujalkaa haudalle. Kurkistaessaan sisään hän näki ainoastaan käärinliinat, ja hän lähti pois ihmetellen mielessään sitä, mikä oli tapahtunut.
Jeesus ilmestyy Emmauksen tiellä
13 # Mark. 16:12,13 Samana päivänä oli kaksi opetuslasta menossa Emmaus-nimiseen kylään, jonne on Jerusalemista noin kahden tunnin kävelymatka#24:13 Alkutekstissä »kuusikymmentä stadionia». Stadion on 192 metriä.. 14He keskustelivat kaikesta siitä, mitä oli tapahtunut. 15Heidän siinä puhellessaan ja pohdiskellessaan Jeesus itse liittyi heidän seuraansa ja kulki heidän kanssaan. 16He eivät kuitenkaan tunteneet häntä, sillä heidän silmänsä olivat kuin sokaistut.
17Jeesus kysyi heiltä: »Mistä te oikein keskustelette, matkamiehet?» He pysähtyivät murheellisina, 18ja toinen heistä, Kleopas nimeltään, vastasi: »Taidat olla Jerusalemissa ainoa muukalainen, joka ei tiedä, mitä siellä on näinä päivinä tapahtunut.»
19 # Luuk. 7:16+ »Mitä te tarkoitatte?» Jeesus kysyi. He vastasivat: »Sitä, mitä tapahtui Jeesus Nasaretilaiselle. Se mies oli tosi profeetta, voimallinen sanoissa ja teoissa, sekä Jumalan että kaiken kansan edessä. 20#Ap. t. 3:17Meidän ylipappimme ja hallitusmiehemme luovuttivat hänet tuomittavaksi kuolemaan ja ristiinnaulitsivat hänet. 21#Luuk. 1:68, 2:38Me kuitenkin olimme eläneet siinä toivossa, että hän olisi se, joka lunastaa Israelin. Eikä siinä kaikki. Tänään on jo kolmas päivä siitä kun se tapahtui, 22ja nyt ovat muutamat naiset meidän joukostamme saattaneet meidät kerta kaikkiaan hämmennyksiin. He kävivät varhain aamulla haudalla 23#Luuk. 24:5mutta eivät löytäneet hänen ruumistaan. Sieltä tultuaan he lisäksi kertoivat nähneensä näyn: enkeleitä, jotka sanoivat, että Jeesus elää. 24#Luuk. 24:12; Joh. 20:3Muutamat meistä menivät silloin haudalle ja totesivat, että asia oli niin kuin naiset olivat sanoneet. Jeesusta he eivät nähneet.»
25Silloin Jeesus sanoi heille: »Voi teitä ymmärtämättömiä! Noinko hitaita te olette uskomaan kaikkea sitä, mitä profeetat ovat puhuneet? 26#Luuk. 22:15+Juuri niinhän Messiaan piti kärsiä ja sitten mennä kirkkauteensa.» 27#Luuk. 24:44; Ap. t. 3:18, 10:43, 13:29, 24:14, 26:22,23, 28:23Ja hän selitti heille Mooseksesta ja kaikista profeetoista alkaen, mitä hänestä oli kaikissa kirjoituksissa sanottu.
28He olivat jo saapumassa kylään, jonne olivat menossa. Jeesus oli jatkavinaan matkaansa, 29mutta he estivät häntä lähtemästä ja sanoivat: »Jää meidän luoksemme. Päivä on jo kääntymässä iltaan.» Niin hän meni sisään ja jäi heidän luokseen. 30#Mark. 6:41+Kun hän sitten aterioi heidän kanssaan, hän otti leivän, kiitti Jumalaa, mursi leivän ja antoi sen heille. 31Silloin heidän silmänsä aukenivat ja he tunsivat hänet. Mutta samassa hän jo oli poissa heidän näkyvistään. 32He sanoivat toisilleen: »Eikö sydämemme hehkunut innosta, kun hän kulkiessamme puhui meille ja opetti meitä ymmärtämään kirjoitukset?»
33Heti paikalla he lähtivät matkaan ja palasivat Jerusalemiin. Siellä olivat koolla yksitoista opetuslasta ja muut heidän joukkoonsa kuuluvat. 34#1. Kor. 15:5Nämä sanoivat: »Herra on todella noussut kuolleista! Hän on ilmestynyt Simonille.» 35Nuo kaksi puolestaan kertoivat, mitä matkalla oli tapahtunut ja miten he olivat tunteneet Jeesuksen, kun hän mursi leivän.
Jeesus ilmestyy apostoleille
36 # Matt. 28:16–20; Mark. 16:14–18; Joh. 20:19–23; Ap. t. 1:6–8 Kun he vielä puhuivat tästä, yhtäkkiä Jeesus itse seisoi heidän keskellään ja sanoi: »Rauha teille.» 37He pelästyivät suunnattomasti, sillä he luulivat näkevänsä aaveen. 38Mutta Jeesus sanoi heille: »Miksi te olette noin kauhuissanne? Miksi teidän mieleenne nousee epäilyksiä? 39Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani: minä tässä olen, ei kukaan muu. Koskettakaa minua, nähkää itse. Ei aaveella ole lihaa eikä luita, niin kuin te näette minussa olevan.» 40Näin puhuessaan hän näytti heille kätensä ja jalkansa. 41Kuitenkaan he eivät vielä tienneet, mitä uskoa, niin iloissaan ja ihmeissään he nyt olivat. Silloin Jeesus kysyi: »Onko teillä täällä mitään syötävää?» 42He antoivat hänelle palan paistettua kalaa 43ja näkivät, kuinka hän otti sen käteensä ja söi.
Kirjoitusten täyttyminen
44Jeesus sanoi heille: »Tätä minä tarkoitin, kun ollessani vielä teidän kanssanne puhuin teille. Kaiken sen tuli käydä toteen, mitä Mooseksen laissa, profeettojen kirjoissa ja psalmeissa on minusta kirjoitettu.» 45#Luuk. 2:50+Nyt hän avasi heidän mielensä ymmärtämään kirjoitukset. 46#Ap. t. 17:3Hän sanoi heille: »Näin on kirjoitettu. Kristuksen tuli kärsiä kuolema ja kolmantena päivänä nousta kuolleista, 47#Ap. t. 2:38, 3:19, 10:43, 13:38,39, 22:16ja kaikille kansoille, Jerusalemista alkaen, on hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista. 48#Joh. 15:27; Ap. t. 1:8, 2:32, 10:41; 1. Kor. 15:15Te olette tämän todistajat. 49#Jes. 44:3; Joel 3:1,2; Joh. 14:26; Ap. t. 1:4; Gal. 3:14Minä lähetän teille sen, minkä Isäni on luvannut. Pysykää tässä kaupungissa, kunnes saatte varustukseksenne voiman korkeudesta.»
Jeesus otetaan taivaaseen
50 # Mark. 16:19; Ap. t. 1:9–14 Jeesus vei opetuslapset ulos kaupungista, lähelle Betaniaa, ja siellä hän kohotti kätensä ja siunasi heidät. 51Siunatessaan hän erkani heistä, ja hänet otettiin ylös taivaaseen. 52#Luuk. 1:44+He kumartuivat maahan asti ja osoittivat hänelle kunnioitustaan, ja sitten he riemua täynnä palasivat Jerusalemiin. 53#Luuk. 19:47+ | Luuk. 2:20+He olivat alati temppelissä ja ylistivät Jumalaa.

Copyright Kirkon keskusrahasto (Ev. Lutheran Church of Finland), 1992, 2007

Lisätietoja käännöksestä Kirkkoraamattu 1992